Turhia tuttuja

Siivosin eilen sitten hetken mielijohteesta facebookini kaverilistaa. En ole kovin aktiivinen facebookin käyttäjä, enkä käy siellä läheskään päivittäin, joten tämän kaltainen homma oli iso saavutus. Poistin suurinpiirtein 100 kaveria. Miksi? Koska kyseessä oli sata sellaista ihmistä, joiden elämät, päivitykset, tykkäykset ja jaot eivät kiinnosta minua pätkän vertaa. Kyseessä oli sata sellaista ihmistä, joiden kanssa olen ollut samassa koulussa tai samalla luokalla yläasteella tai lukiossa, eivätkä tiemme ole kohdanneet missään joitakin satunnaisia tykkäyksiä lukuunottamatta. Ja sitten muita diipadaapa -tuttuja. En tiedä saako tämä kuulostamaan minut epäsosiaaliselta kylmältä ämmältä vai someähkyssä piehtaroivalta toisinajattelijalta, mutta joka tapauksessa olo on hyvä. Jatkossa huomiota jää huomattavasti enemmän niille neljällekymmenelle ihmisille, jotka vielä kaverilistalleni jäivät. 

Tiedän montakin ns. kaverikeräilijää juurikin facebookissa, jotka kuvittelevat kaverimäärän nostavan jonkinnäköistä coolius-tasoa. Ehkä näin onkin, ei haittaa. Mutta mulla ei ole minkäänlaista tarvetta olla kenenkään tällaisen höppänän kaveri. Olen suhteellisen sosiaalinen ihminen ja nautin uusista tuttavuuksista ja satunnaisista rupattelutuokioista ventovieraiden kanssa, mutta ei mulla keskustelun jälkeen ole tarvetta etsiä henkilöä sosisaalisesta mediasta ja luoda näennäistä suhdetta sen kautta. (Joskin poikkeus vahvistaa säännön koska poikaystäväni löysi minut juuri näin...) Turhia tuttuja tulee ja menee. On tärkeää tunnistaa ne ihmiset, jotka pysyy.

PS. Tekstin tarkoituksena ei nyt ollut tuomita niitä ihmisiä, joilla on se 300 kaveria joka ikisessä sosiaalisen median palvelussa. Toin vaan oman kantani esiin!