Mä olen viime aikoina ollut vähän jotenkin alakuloinen ja tyytymätön, ollut epämukavuustiloja ja halunnut vaan sulloutua neljän seinän sisään. Koska kaikki on ollut vähän plaa ja mikään ei ole ollut kovin hyvin ja no, koska iloisinkaan ihminen ei voi olla hyväntuulinen koko ajan.
Ja mä sallin itselleni kaikki ne tuntemukset, vaikka mitään isoa syytä ei olekaan. Mun mielestä ajatus siitä, että tarvittaisiin jotain elämää mullistavaa, kuten ero, läheisen menetys, potkut töistä, riita ystävän kanssa tai heikko taloudellinen tilanne että voi tuntea olonsa kurjaksi, huonoksi tai epäonnistuneeksi on hölmö. Jokainen saa tuntea niitä negatiivisiakin fiiliksiä omassa elämässään omassa mittakaavassaan eikä mun mielestä kukaan ole oikeutettu tulla sanomaan, ettei saisi, koska lähtökohtaisesti kaikki on hyvin. Toisaalta yletön mälläily sillä, että oma lempparipaita meni pesussa pilalle tai että kynnet on huonossa kunnossa, on ärsyttävää, pitää ymmärtää missä se raja menee.
No, se nyt ei oikeastaan ollut tämän kirjoituksen aihe, vaan se, että huonoista fiiliksistäni huolimatta havaiduin näin harmaana perjantai aamupäivänä siihen, että vaikka kuinka ottais kaaliin, asiat tuntuvat lipuvan käsistä ja tuntee olevansa kaikkea muuta sitä, mitä tahtoisi peilistä nähdä, niin ei se vie pois niitä hyviä asioita. Ja oli asiat miten huonosti tahansa, niin ne on siellä aina, vähemmällä tai suuremmalla etsinnällä. Olo helpottuu heti, kun huomaa ja muistaa, että tuolla jossain, menneisyydessä, nykyisyydessä tai kenties tulevaisuudessa on jotain hyvää ja kaunista ja pitää niistä kiinni. En nyt tarkoita mitään menneisyydessä roikkumista, mutta itse saan ainakin valtavasti voimaa kaikista hyvistä muistoista ja joskus niistä huonommistakin, koska ne kaikki on tuoneet mut tähän hetkeen. Ja vaikka tämä hetki tuntuisikin huonolta, epämukavalta ja siitä haluaa pois, niin siihen on kaksi troppia: oma asenne ja aika.
Olen päättänyt selättää omat huonot fiilikset ja lopettaa niissä pyöriskelyn. Aikansa kutakin ja mulle alkaa riittää. Turhamaisuus on piirre, josta en pidä, ja välillä se puskee pintaan itsellänikin turhan kovasti. Jos mä en ole hyvän ja kauniin näköinen tänään, niin ei se tarkoita että tuntisin loppuelämäni niin. Jos mulla ei ole tänä jouluna varaa ostella ihania yllärilahjoja läheisilleni, niin olen ainakin tehnyt niin aiemmin ja ensi vuonna on uusi joulu. Yritän kai sanoa, että se, ettei pysty olemaan tänä hetkenä, juuri nyt, kaikkea sitä mitä haluaisi ja pysty antamaan kaikkea mitä haluaisi, ei tarkoita että olisi huonompi. Sitä paitsi onko elämällä mitään tarkoitusta siinä vaiheessa, kun pystyy sormia napsauttamalla tarjoamaan itselleen ja muille kultaa ja onnea. Mä itse ainakin haluan työstää minuuttani, niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Tuo valtavaa helpotusta, kun voi todeta itselleen, etten ole valmis paketti, vaan keskeneräinen kokeiluversio ja valmis lopputulos voi olla ihan mitä tahansa. Se mahdollisuus antaa voimaa. Vaikka en ole tänään parhaimmillani, olen sitä joku päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti