20.12.2015

Hyvä vuosi 2015

IMG_9892 IMG_9920 IMG_9857 IMG_9865 IMG_9873 paita H&M / shortsit Forever21 / sukkahousut H&M / kengät DinSko / laukku Seppälä / korvakorut H&M

Tämä vuosi alkaa olla kohta lopuillaan. Mä olen ollut onnekas, sillä vuosi 2015 on kokonaisuudessaan ollut mulle hyvin suotuisa. Vaikka tuntuukin, että mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut ja kaikki on ikään kuin soljunut eteenpäin, niin onhan tässä sattunut ja tapahtunut vaikka mitä! 

Maaliskuussa sain potkut edellisestä työpaikastani ravintolan toiminnan lopettaessa, olin noin kuukauden työttömänä ja aloitin huhtikuussa työt uudessa, nykyisessä työpaikassani. Olen oppinut hurjasti uusia asioita ravintola-alasta ja asiakaspalvelusta. Tykkään työpaikastani ja työstäni hurjasti ja niin ollen ne potkut oli yksi tämän vuoden parhaimmista asioista.

Tänä vuonna mä olen päässyt matkustamaan: Tallinna, Kööpenhamina, Dublin, Tukholma. Viikon mittainen Irlannin reissu on edelleen vuoden paras viikko. Haluaisin sinne vaan niin takaisin. Mikä on hölmöä, koska mulla on luoja ties kuinka monta muuta paikkaa, jossa haluaisin käydä, mutta aina jotenkin kaikki huutaa Irlannin suuntaan. Ensi vuoden matkailu länsinaapuria lukuunottamatta on vielä täysin auki, mutta toivoisin, että ainakin yhden pidemmän reissun pystyisi heittämään!

Syksyn alussa me poikaystävän kanssa päätettiin vihdoin ja viimein muuttaa yhteen, ja vaikka se ei sinällään ole tuntunut merkittävän isolta asialta, niin onhan se tavallaan. Hämmennyn edelleen joka kerta, kun johonkin lomakkeeseen täytyykin laittaa merkintä avopuolisosta. Asun kuitenkin edelleen samalla kadulla kuin ennenkin, joten muutos ei sinällään tunnu kovin isolta, kun ympäristö on ihan sama. Asuntojen suhteen mulla on aina ollut jotenkin kummasti onnea, ja siitä olen hyvin onnellinen.

Tämä vuosi tullaan muistamaan eritoten sen huonosta kesästä, mutta mulla pääpointti on luojan kiitos ihan muualla. Sillä tänä vuonna mä olen tutustunut ennätysmäärään mahtavia, erilaisia ja ihania ihmisiä. Entisen työpaikan tiimoilta toki menetin pari tuttavuutta, joiden kanssa ei pidetä enää yhteyttä, mutta tilalle on kyllä tullut toinen toistaan mahtavampia tyyppejä, joiden kanssa on niin ikään upeaa työskennellä, vitsailla ja nauraa sekä viettää vapaa-aikaa yhdessä. 

Kaiken kaikkiaan tunnen tästä vuodesta ja sen antamista asioista suurta kiitollisuutta ja onnea. Jokainen aiemmin tänä vuonna ottamani askel on tuonut mut tähän, ja tässä on hyvä. Ainakin toistaiseksi, sillä minne askeleet johdattavat ensi vuonna, on vielä mysteeri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti