Neljä päivää neljän seinän sisällä lukuunottamatta muutamaa kauppareissua ja lenkkejä koiran kanssa, tää on varmaan mun henkilökohtainen ennätys. Ihan rauhassa oleminen on ollut ihanaa, mutta toisaalta oon todella iloinen että tänään pääsen vihdoin ja viimein töihin :D Olin tosiaan muutaman päivän flunssassa ja tekeminen kiteytyi aika lailla sohvan nurkassa oleskeluun ja huonojen elokuvien katseluun. Tällä viikolla on katottu Cabin in the Woods (tää jätti aikalailla sanattomaksi :D) ja eilinen perjantai-ilta kulutettiin niinkin laadukkaiden pätkien parissa kuin Wrong Turn (eipä kauheesti kehuttavaa tässäkään...) ja Ace Ventura (tää saa jonkun verran anteeksi koska Jim Carrey). Hahahaa.
Että joo, tässä on nyt ihan tarpeeks kotoiltu ja voinkin täydellä energialla tehdä nää peräti kaks työvuoroa ennen mun kuusipäiväistä joululomaa :D Ensi viikolla on onneksi sen verran paljon tekemistä ja ohjelmaa, ettei kotona ehdi ihan samalla tavalla homehtumaan. Suurin jännityksen tuoja taitaa olla posti, sillä en oo läheskään varma, ehtiikö kaikki mun tilaamat paketit (joita ei olekaan yhteensä kun kuutisen kappaletta, henk.koht. ennätys taitaa olla tämäkin :D) perille ennen joulua. Puolet olen onneksi jo lunastanut huostaani.
Nyt mää jatkan puntarointia, että lähenkö käymään ennen töitä hakemassa muutaman jutun siskon lahjaan, vai jättäisinkö ensi viikkoon. Toisaalta ulkona ei sada vettä eikä räntää ja värimaailmaakin voisi kuvailla muillakin sanoilla kuin harmaa, että ei sinällään hassumpi ajatus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti