28.12.2016

Matkakuumeessa

Olen ihminen, kuka rakastaa aurinkoa ja lämpöä, ja painostava hellekin on mulle enemmäin kuin ok. Tästä voisi tehdä johtopäätelmän, että haluan matkustaa paikkohin, joissa moiset toteutuu. Mutta eeii, jostain syystä joku selittämätön osa itsessäni halajaa alla olevien kuvien kaltaisiin maisemiin. Metsiin, vuoristoon, hiljaisten järvien ympärille tai kallioille, joita vasten meri pauhaa. Ehkä se johtuu siitä, että tämmöiset luonnonelementit ovat jollakin tavoin sisäänrakennettuja ja minun on helpompi ymmärtää niitä. Tai ehkä henkieläimeni on jokin pohjoisen pallonpuoliskon olosuhteisiin tottunut otus ja maanittelee minua siksi siellä sijaitseviin paikkoihin. Joka tapauksessa on vähän sellainen olo, että sielu ja kroppa haluavat ihan eri asioita. 

I want to see mountains again, Gandalf, mountains!

Vaikka esimerkiksi Australian-matka on ollut haaveenani niin kauan kuin muistan, haluaisin matkustaa sellaisiin paikkoihin kuten Norja, Islanti, Kanada ja siihen kuuluva Newfoundland, Keski-Euroopan alppivaltiot kuten Itävalta, Slovenia, Slovakia ja Sveitsi. Jos ajatellaan Amerikkaa, niin enemmän minua kiinnostaa Seattlen kaltaiset kaupungit pohjoisessa kuin vaikkapa Californian ja Floridan kaupungit ja alueet, vaikka toki lähtisin tutustumaan niihinkin sekuntiakaan empimättä, jos mahdollisuus tulisi. En tiedä mistä mieltymykseni pohjoisen alueen metsiin ja vesiin on muodostunut, koska kyllähän turkoosi vesi, paahtava aurinko ja palmut kuulostaa noin sata kertaa miellyttävämmältä kuin epävakaa sää ja havupuut. Mutta ehkä nämä on niitä asioita, joita ei pysty kunnolla edes selittämään. 

Mukaan tähän listaukseen kuuluu tietenkin myös Irlanti, mutta siellä olenkin käynyt jo kolme kertaa. Puolen vuoden päästä neljä. Maisemat ovat tosin tähän mennessä jääneet aika kaupunkilaisiksi ja keväällä olisi tarkoitus korjata asiaa. Matkasuunnitelma on vielä täysin avoin, mutta olen vähän jo suunnitellut yhdeksi kohteeksi Wicklown kreivikunnan, jossa mm. Viikingit on kuvattu suurimmaksi osaksi. 

Millaisia matkakohteita teillä on haaveissa? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti