26.4.2018

Kevään kosmetiikkahankintoja

Pari postausta takaperin mainitsin hankkineeni pitkästä aikaa uutta kosmetiikkaa ja uudella tarkoitan nyt itselleni tuntemattomia, uusia tuotteita. Ja muutamasta tässä onkin vain kyse, sillä olen oppinut, että omalla kohdalla enemmän on vähemmän, eikä ole mitään syytä haalia järisyttävän kokoista kosmetiikka-arsenaalia, kun en ehdi enkä jaksa niitä kuitenkaan käyttää. Minä en muutenkaan ihan rehellisesti sanottuna ymmärrä ihmisiä, keneltä löytyy kymmenittäin meikkipaletteja, luomivärejä ja huulituotteita ja haalivat niitä uusien ilmestyessä aina lisää, mutta eipä tuo ole minulta pois ja olen onneksi itse opetellut tämmöisestä kulutusmallista hyvin pitkälti pois muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Joka tapauksesa nyt niihin hankkimiini tuotteisiin:

IMG_0056

Okei, jos edellisessä lauseessa manasin ihmisiä, jotka hankkivat kosmetiikkaa vain hankkimisen ilosta ilman oikeaa tarvetta, niin se pätee omalla kohdallani tähän NYX:n Dublin -meikkipalettiin. En pysty perustelemaan ostoa millään tarpeella, olen ainoastaan kuolannut tämän perään sen ilmestymisestä saakka, eli hyvän tovin. Ja ei varmaan tarvitse hirveän kiihkeästi perustella, miksi valitsin juri Dublinin kaikista saatavilla olevista paleteista..?! :D Palatkaamme paletin sisältöön tarkemmin kohta!

En käytä irtoripsiä juuri koskaan, koska silmäni ovat muutenkin tarpeeksi herkät kaikenlaisille ärsykkeille ja olen ripsiini tyytyväinen ihan sellaisenaan, mutta multa löytyy silti aina "varuiksi" kaapista yksi pari. Nämä tulee todennäköisesti käyttöön vappuna.

NYX:ltä tilasin myös uuden eyelinerin ja kulmavärin, jotka olen molemmat ehtinyt ottaa käyttöön hyvällä menestyksellä. Erityisesti kulmaväri on mieleen, sillä olen about viimeisen vuoden käyttänyt tietynväristä luomiväriä ja pannu on melkein loppuun käytetty. Koostumushan tässä on sellainen kulmavärimäinen, joten sekin on tervetullutta vaihtelua puuterimaisen värin jälkeen.
Eyeliner on sekin äärimmäisen hyvä ja sillä saa paljon tarkemman lopputuloksen kun aiemmin käytössä olleella voidemaisella värillä, mutta sutimainen levityspää ei välttämättä sovi ihan aloittelijan käyttöön.

Joicon K-PAK Intense Hydration hiusnaamiosta luin paljon positiivista palautetta, mutten ole ennättänyt vielä testaamaan. Ostan itselleni aina silloin tällöin tämmöisiä "piilopulloja", sillä hoitoainetta kuluu meidän taloudessa niin hurjasti poikaystävän pitkien hiusten takia - itse pesen puolta lyhyemmät hiukseni puolet harvemmin, joten tykkään silloin tällöin hemmotella itseäni tämmöisillä erikoisuuksilla ainaisten markettihoitsikoiden ohella. 

IMG_0060

Sitten sitä Dublin -paletin sisältöä. Eli pakkauksessa on neljä luomiväriä, kaksi korostusväriä kasvoille ja yksi huulituote - joka on suosittu soft matte huuliväri uudessa sävyssä, ja näitä uusia sävyjä saa käsittääkseni vaan näistä paleteista. Tämä huuliväri on tosi hyvänvärinen - taipuu aavistuksen verran kylmään, mutta on silti huulilla hyvänvärinen (yleensä kylmään taittavat huulivärit ei sovi mulle laisinkaan). Luomiväreistä tuo vaalein on mattainen ja siinä on myös heikoin pigmentti, mutta se on tarkoitettukin ns. pohjaväriksi. Vihreitä sävyjä tulee meikeissä tosi harvoin vastaan ja se on hauska ja osuva piristys tähän palettiin.
Mitä noihin korostustuotteisiin tulee, poskipuna on just sen sävyinen, mitä olen halunnutkin, sillä kaikki omistamani ovat suhteellisen pinkkejä. Mikään superpigmenttinen tämä ei ole, mutta poskipunissa se vaihtoehto sopii mulle paremmin. Korostusväriä en ole vielä kokeillut, sillä käytän sitä muutenkin aika harkitusta ja harvoin. Sävy on hassusti hieman "vihertävä", mikä ei tosin näy kuvassa. 
Paletti on näppärän kokoinen ja plussaa isosta peilistä! Ja tilallehan voi vaihtaa mielensä mukaan minkä tahansa muun sarjan huulituotteen, jos sävyjä löytyy muutamaa eri, kuten itseltänikin.

25.4.2018

Keltaiset kengät ja kevätflunssa

IMG_0100 IMG_0106 IMG_0067 IMG_0120 IMG_0095

Terkut sairastuvalta! Mun kahden päivän vapaat ei alkanutkaan kovin loistokkaasti, kun lenssu yllätti. Mikään maailmanlopun tauti ei ole kyseessä, mutta ilmoitin jo töihin olevani ainakin huomisen saikulla, sillä hengitystiet on ihan tukossa, astmalääkettä ja nenäliinoja saa kiskoa kaksin käsin. No mutta, nyt pari päivää lepoa ja toivotaan että hellittää!

Asiasta kukkaruukkuun eli siihen näistä kuvista todennäköisesti heräävään kysymykseen, miksi keltaiset kengät? Tasan yhdestä kuvasta voi tarkkaan tihrustamalla havaita, että mulla on myös keltaisiksi lakatut kynnet, eli mikään ihan random valinta ei ollut kyseessä vaan mätsätty kokonaisuus ;D Toisaalta nuo Puman popot on ihan tuliterät ja halusin laittaa ne heti jalkaan välittämättä siitä, mitä jonkun toisen väriympyrä siihen sanoo...

Kipeänä olon lisäksi eilen juhlittiin kevyesti perheen ja perheen koirien kanssa meidän poppoon vahimman koiraherran, Jedin 13-vuotissynttäreitä. Tämän lisäksi mä olen yrittänyt hahmotella ensi viikon vappujuhlia, mutta koska osallistujamäärä on vielä täysin auki (päätös viimehetken vappubileistä ei ole kaikista järkevin vaihtoehto kun osa ihmisistä asuu ympäri Suomea ja osa on vuorotöissä), mitään tarkempaa ei ole vielä lyöty lukkoon. Mutta onneksi juhia voi pienemmälläkin porukalla :)
Ja huomenna, mikäli oma kuntoni sen sallii, ois tarkoitus testata uusi kahvila ja varailla kaverin kanssa kesälomareissun lennot ja ja sitä kautta laatia sitä tarkempaa matkasuunnitelmaa, jeij! Toinen vaihtoehto on linnottautua kotiin ja tilata Woltilla hillittömät eväät lennon metsästykseen, mikä ei ole yhtään hassumpi vaihtoehto sekään!

23.4.2018

5 x kosmetiikkasuosikki juuri nyt

Aurinkoista maanantaita! Mun viime viikko oli sen verran kiireinen ja väsyttävä, etten ehtinyt tulla tänne kirjoittelemaan kuin yhden postauksen verran, toivotaan että tämä viikko on vähän parempi! Sillä inspiraatiota ja juttuja löytyisi, kunhan ne ehtisi vaan tuutata tännekin :) Aloitetaan viikko nyt kuitenkin kosmetiikka-aiheisella postauksella, eli tässä ois viisi suosikkituotetta tällä hetkellä: 

IMG_0050

Mulla on ollut käytössä koko talven Max Factoryn meikkivoide, mutta näin kevään tullen halusin vaihtaa kevyempään ja palasin vanhaan, hyväksi todettuun suosikkiin eli Maybellinen BB-voiteeseen. Mikään muu tässä tuotteessa ei ainakaan omasta mielestä ole muuttunut kuin hinta sitten viime käyttökerran, mutta se annettakoon anteeksi. Tämä tuote sopii mun kasvoille.

Toinen meikkituote on Essencen ripsiväri, joka on itse asiassa jo toinen samanlainen käytössäni. Näitä ripsareitahan löytyy kyseiseltä merkiltä joka lähtöön ja tämä on ainoa kokeilemani, eli muutkin on varmasti hyviä, mutta tässä on juuri ne ominaisuudet, joista itse tykkään: melko iso harjaosa, suht kostea ja runsas koostumus värissä ja hintahan on naurettavan edullinen. En sano että tämä olisi paras käyttämäni ripsari, mutta jos saan tällä hinnalla omille silmilleni sopivan tuotteen, niin miksi valitsisin kalliimman? Ainoa miinus tulee tuotteen pysyvyydestä - se ei nimittäin kestä täysin suttaantumatta pitkää päivää esim. töissä ollessani. Ongelma on kuitenkin sen verran vähäien, että annan anteeksi. 

dermosil

Tämä tuotekaksikko on tullut itselleni hyvinkin tutuksi, molemmista tuotteista on nimittäin peräti kolmannet purkit menossa. Varsinkin tuon silmänympärysvoiteen kohdalla se saattaa ihmetyttää, mutta silmnympärysiho on varsinkin talvisin ihoni ongelmakohta ja tällä tuotteella olen saanut pidettyä sen hyvinkin siedettävän näköisenä! Hintaa yhdellä purnukalla on sitä paitsi alle kahdeksan euroa, eli tätä kehtaa käyttääkin. Pakkaus on tosiaan vähän hassu, mutta nuo helmet ovat tuotteen voideosa, ja purkin keskellä on geelimäinen osa ja tuotetta annostellaan pakkauksen mukana tulevalla "lusikalla", joten tuote pysyy suht hygieenisenä, kun ei tarvitse sormella tuotetta purkista kaivaa.

Kasvoseerumi Hyal-X3 Vitamin E ei ole sekään hinnalla pilattu - tuubi maksaa 7 euroa. Tuote on superkevyt ja kosteuttava. Mä myös tykkään tämän tuoksusta hurjasti: se on lähes olematon, mutta samalla sellainen vähän karkkimaisen makea. Ainoa "miinus" minkä olen huomannut, että tämä tuote kannattaa levittää hyvissä ajoin ennen meikkaamista, sillä oma meikkivoide ei ainakaan levittynyt suoraan tämän päälle kovinkaan kauniisti. 

IMG_0051

Jos muut tuotteet kuuluvat vähän edullisempaan hintaluokkaan, niin tässä yksi hieman hinnakkaampi lemppari: Lumenen Glow Boost -seerumi. Tämähän tuli Lumenen joulukalenterista ja ihastuin tuotteeseen saman tien - tämä on nyt toinen täysikokoinen ostamani pullo. Vaikka hinta huitelee parinkympin paremmalla puolella - mikä ainakin omasta mielestä on suhteellisen kallista - on tuote kuitenkin riittoisaa. Tuote kirkastaa ja kosteuttaa ihoa ja tätä voi sekoittaa vaikkapa meikkivoiteen sekaan. Itsestäni tuntuu, etten ole kunnolla herännyt, jos en laita tätä heti aamusta kasvoilleni.

Pitkästä aikaa hankin ihan uutta kosmetiikkaakin - niistä ostoksista toivon mukaan lisää ihan lähipäivinä! :)

17.4.2018

I niin kuin introvertti

IMG_0030 IMG_0045

Annika Ollila kirjoitti taannoin tekstin introvertin tasapainon tärkeydestä, ja koska näin introverttinä aihe on mulle läheinen ja Annikan teksti osuva ja herättelevä, ajattelin itsekin sivuta aihetta, joka aina toisinaan pääsee esille blogissa, mutten muista, olenko koskaan varsinaisesti kirjoittanut olevani introvertti.

Olen aina ollut se rauhallinen ja hiljainen tyttö, jota on sanottu myös ujoksi ja varmasti vanhemmiten tulkittu ylimieliseksi tai tympeäksi. Mitenkään erityisen ujo en ole ollut koskaan, mutta yläasteikään saakka suhteellisen varautunut. Olen yleensä tosi hitaasti lämpeävä tyyppi, vaikka olekin tosin saanut palautetta, että olen helposti lähestyttävä. Sosiaaliset tilanteet täysin vieraiden tai lähes tuntemattomien ihmisten kanssa aiheuttavat niin sanotusti päänvaivaa edelleen, mikä on siinä mielessä huvittavaa, että olen asiakaspalvelutyössä.
Itselläni kuitekin tämä introverttius näkyy ja tuntuu eri päivinä eri tavalla, toisinaan koen olevani todella sosiaalisella tuulella ja jaksan luoda päivän aikana monia sosiaalisia kontakteja niiden ns. pakollisten lisäksi ja sitten on päiviä, kun haluaisin olla ihan yksin. Nämä fiilikset eivät teitenkään mene aina yksiin omien menojen, tekemisten ja tapaamisten vuoksi, mutta sitten pitää niin sanotusti vain sinnitellä. Asiakaspalvelutyöhöni en koe tämän vaikuttavan, koska mulla on aika vahva työminä, mutta pidempiaikaisemmat työkaverit esimerkiksi saattavat huomata eron.

IMG_0004 IMG_0010 IMG_0016

Ainoa "ongelma" muodostuu siitä, että työssäni tosiaan tarvitaan sosiaalista kanssakäymistä paljon ja noh, minä teen töitä paljon. Monesti olen pitkän työpäivän jälkeen niin uupunut, etten jaksa kiinnostua olemaan yhteyksissä kehenkään. Mieluummin menen lenkille koiran kanssa tai puuhailen jotain itsekseni kotona. Koska poikaystäväni on myös itrovertti, hän ymmärtää ja osaa pysyä "poissa tieltä". Parasta on, kun toiselle ei tarvitse puhua mitään, on vain läsnä. Toisinaan tästä aiheutuu toki sellaista huononlaistakin puhumattomuutta - toista pitää muistaa huomioida myös sanoin. 

Ystäväni tuntevat mut aika hyvin ja osa on aika samanlaisia - vaikkei edes viikottain kuulisi toisesta mitään (toisinaan menee pidempikin aika), ei tarkoita että toinen olisi unohdettu tai että hänen tekemisensä ei kiinnosta - ei vaan jaksa olla sosiaalinen. Sitten taas ekstrovertti-kavereiden kanssa pitää toisinaan perua treffejä ja sopia uudet tilalle, koska itse ei pysy tahdissa mukana ja kaipaa siihen hetkeen omaa rauhaa. Olen kesällä lähdössä viikoksi reissuun juuri tämmöisen erittäin sosiaalisen ystävän kanssa ja vaikka odotankin reissua hurjasti, tiedän myös olevani ihan rättipoikki sen jälkeen kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä :D


Monesti introverttejä yksilöitä saatetaan luulla jollakin tavalla ylimielisiksi tai saattaa syntyä kuvitelma, ettei toista voisi vähempää kiinnostaa, minkä myönnän olevan ainakin omalla kohdallani hyvinkin mahdollinen ennakkoluulo. Olen enemmän sellainen tarkkailija ja kuuntelija, enkä niinkään osallistuja - ellen sitten satu sellaiselle tuulelle. En koe olevani kovinkaan hyvä keskustelija (paitsi kevyessä nousuhumalassa mua ei saa hiljaiseksi millään), varsinkaan yhtään vieraammassa porukassa ja osaan todella huonosti vastata itselleni esitettyihin kysymyksiin. Kerron mieluummin asioita oma-aloitteisesti silloin kun siltä tuntuu ja tästä syystä en kysele tai utele useimmiten muiltakaan mitään . mistä helposti voi muodostua käsitys, ettei minua kiinnosta, mikä ei useimmiten pidä lainkaan paikkansa. Tämän suhteen olen yrittänyt tsempata paljon. 

Millaisia ajatuksia aihe teissä herättää, entä löytyykö ruudun siltä puolen introverttejä vai ekstroverttejä, vai osaatteko luokitella itseänne jompaan kumpaan ryhmään? Tarvettahan luokitteluun ei ole, mutta itse koen olevani niin vahvasti introvertti, varsinkin viimeisen parin vuoden aikana, että halusin kirjoittaa aiheesta minäkin.

12.4.2018

Day With Me

Mun eilinen vapaapäivä oli ihan superkiva ja sen takia ajattelin jakaa päivän kulkuani myös teille perinteisellä my day -postauksella :) Myös tästä päivästä tulee kiinnostava, sillä ruuankuljetus Wolt rantautuu vihdoin ja viimein myös tänne Lahteen ja tänään on ensimmäinen päivä! Mutta hetkeksi vielä eiliseen.

8.08 näyttää kello herätessäni. Ensimmäinen herätys olisi vasta puolen tunnin päästä (kyllä, mulla on herätyskello soimassa aina myös vapaapäivinä -eri asia turvaudunko siihen hahah) mutta olen pirteä kuin peipponen joten nousen ylös.

8.30 pikaisten aamurutiinien jälkeen laitain mm. pesukoneen ja astianpesukoneen laulamaan, teen päivän lihaskuntotreenin (tuntuu jaloissa tänään voin kertoa) ja imuroin. Tämmösten juttujen suhteen olen kaikista tehokkaimmilani heti aamusta.

9.30 istun syömään aamupalaa, jossa ei ole juuri kehumista ja selaan samalla matkajuttuja netistä, meidän toinen kohteemme kesäkuun reissulle on nimittäin Pariisi Amsterdamin lisäksi ja mä ajattelin yrittää mahduttaa mukaan vielä Antwerpin, matkan varrella kun on.

10.35 aamulenkille Jedin kanssa!
 
27532760658_8159d18d4a_o41360661492_131f5ef268_o

11.10 lenkin jälkeen laitan pyykit kuivumaan ja valmistaudun itse, meikkaan, yritän tehdä hiuksilleni jotain ja nappaan muutaman kuvankin, joista yhden lisään Instagramiinkin.

12.20 saavun lounaspaikan eteen odottamaan loppua seuruetta - sovittiin työkavereiden kanssa että mennään yhdessä lounaalle, tarjouksen perässä tietenkin hahah. Ja siksi, että kyseisessä lounasravintolassa työskentelevä supernainen on töissä myös meillä. Superkiva lounashetki ja hyvää ruokaa ♥

26532659357_0957bdc3f7_o 40689475424_1861be82b6_o

14.00 matka jatkuu jokaisella vähän eri suuntaan - itselläni koht pakettiautomaattia, josta noudan Dermosilin paketin, käyn ohkulkumatkalla moikkaamassa töissä olevaa duunikaveria ja jatkan kotiin.

14.40 paketin availun ja koiran ruokkimisen jälkeen on pakko mennä hetkeksi pitkälleen, pienet päikkärit maistuisi, mutta vastustan ajatusta, joten selailen somea samalla.

15.25 lähden käyttämään Jediä ulkona, koska olen illan pois kotoa. 

40507776015_78a0d01f37_o

16.00 kaveri laittaa viestiä, että onkin odotettua aiemmin valmis, joten lähden kävelemään kohti keskustaa - ja poikkean duunipaikan kautta, koska olen liian nopea (joku vois ajatella että mulla on jonkin sortin ongelmia kun poikkean työpaikalla kaks kertaa vapaapäivänä...)

16.35 ruokapaikka valittu - Santa Fé it is. Syön Tempe burgerin, joka on oikein maistuva - oon tykästynyt näihin vegehamppareihin ja yleensä valitsen listalta sellaisen, jos vaihtoehtona löytyy. Ruokailun jälkeen siirrytään alakertaan Espresso Housen tiloihin jälkkärikahveille ja päätetään repäistä - terassille istumaan! Onneksi varustus oli kunnossa, eli ei tullut kylmä ja ilta-aurinkokin lämmitti mukavasti. Tästä tuli ihan hirveä hyvä fiilis!

18.15 pyörähdetään pikaisesti Sokoksella ja samalla muistan, että tarvitsen itse uuden meikkivoiteen, joten sainpahan senkin ostettua. 

27532852018_4a38ebfe33_o 41403440681_e184af9bcb_o

18.30 kaveri suuntaa kohti Virastoa visailemaan ja mä käyn mukana pyörähtämässä sen verran, että moikkaan poikaystävää ja hänen kaveriporukkaansa, jotka istuvat alkuiltaa kyseisessä ravintolassa. Moikkauskierroksen jälkeen suunnitan kohti Trioa.

19.00 Vero Moda järjestää VIP-illan lahtelaisille blogin kirjoittajille ja mä ilmoittauduin tietenkin mukaan, koska sattui vapaapäivä, enkä ikinä ole käynyt tämmösissä jutuissa. Vero Modan tiimille iso kiitos, järjestelyt oli hoidettu ihanasti ja itselle tuli tosi tervetullut olo. Asiakaspalvelu 10+, minkä suorana seurauksena päädyinkin ostamaan mm. uudet farkut, mitkä on mahtavat. Iltaan liittyen mulla ois myös mukavia uutisia kaikille lahtelaisille (ja miksei muillekin, mutta etenkin lahtelaisille): koko huhtikuun ajan saa Trion Vero Modasta yhdestä normaalihintaisesta tuotteesta -20%, kun ilmoitat kassalla minun ja blogini nimen (eli Metta ja All Good Things). 

40507819575_817fd9a921_o vipveromoda veromoda

20.05 shoppailujen jälkeen "noudan" poikaystävän hänen sen hetkisestä lokaatiosta, jossa juon itsekin yhden siiderin ja sitten suuntaamme kohti kotia.

20.30 kotona esittelen ja sovittelen vielä uusia kuteita ja samalla viestittelen kaverin kanssa ja kirjoittelen päivän aikatauluja ja juttuja muistiin, jotta postauksen teko on seuraavana aamuna helpompaa.

21.15 linnottaudun sohvalle Viaplayn pariin, tällä hetkellä katson Criminal Mindsia. En kuitenkaan jaksa katsoa kuin yhden jakson koneelta, kun tekee mieli mennä makuulle, joten meikkien putsauksen ja koiran iltapissan jälkeen painun peiton alle katsomaan vielä pari jaksoa puhelimesta.

00.005 Silmä painaa niin paljon, että aika lopettaa, eli hyvää yötä!

Yleensä mun vapaapäivät on kaikkea muuta kuin näin tapahtumarikkaita, mutta tämä oli niiiin kivaa ja kaivattua vaihtelua. En tiedä mikä siinä on, mutta kyllä toi kevät vaan vaikuttaa kaikkeen niin positiivisesti, että tuntuu heräävänsä taas henkiin pitkän talven jälkeen :)

10.4.2018

Laku-sitruunaviettelys

Ohoi te kaikki, keiden mielestä lakritsi ja sitruuna ovat maukas makupari ja kaipaatte jälkkäri-inspiraatiota keväälle ja kesään! Mä loihdin viime viikolla tämän jälkkärin/kahvipöytäherkun nopealla aikataululla, mikä onnistuu hyvin, koska herkku kootaan lasiin tai muuhun kippokuppiin, eikä hyydytystä näin ollen tarvita. 

IMG_9986


Laku-sitruunaviettelys (n. 6 kpl) 

100 g miedon makuisia keksejä (käytin Marie-keksejä)
1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
100 g tuorejuustoa
1 prk sitruunarahkaa
puolikas sitruuna
lakritsikastiketta
n. 100 g valkosuklaata

Murskaa keksit pieneksi muruksi. Pese sitruuna huolellisesti, raasta kuori ja purista sitten mehu. Vatkaa vaniljakastike kevyeksi vaahdoksi, lisää joukkoon tuorejuusto ja rahka, vatkaa tasaiseksi. Lisää vielä raastettu sitruunan kuori sekä mehu, sekoita. Sulata valkosuklaa miedolla teholla.

Aloita kokoaminen laittamalla halutun tarjoiluastian pohjalle hieman keksimurskaa, valuta sitten ensin lakritsikastiketta lasin reunoja pitkin, ja sitten sama homma valkosuklaalla. Lusikoi sitruunatäytettä keksipohjan päälle ja lisää toinen kerros halutessasi. Koristele päällinen lopulla lakritsikastikkeella, valkosuklaalla ja keksimuruilla.
Tämä säilyy jääkaapissa hyvin parikin päivää. 

IMG_9988 IMG_9983

7.4.2018

Kevät

IMG_9946 IMG_9963 IMG_9960 IMG_9928

Ah, kevät. Mulla on olo, että ihan ku ois horroksesta herännyt. Varsinkin näin auringon paistaessa tuntuu, että elämä ikään kuin pikkuhiljaa virtaa niin ympäröivään luontoon kuin omiin suoniinkin. Tämä on se fiilis ja ominaisuus, mitä en halua itsestäni menettää: kyky nauttia pienistä ja melko itsestäänselvistä asioista, sillä ympärillä tapahtuu kaikkea maagista, kun avaa silmänsä. Se saattaa tehdä musta vähän hihhulin, mutta se ei haittaa mua yhtään. Ihanaa viikonloppua ♥

5.4.2018

8 x parasta just nyt

2018-04-04_11-27-40 2018-04-04_11-31-15 2018-04-04_11-29-39

1. Eilinen vapaapäivä, äiti ja sisko tuli koirien kanssa kylään ja oli hirmusen muksaa ♥

2. Oliivit. Siis mähän olen aina inhonnut oliiveja, paitsi en enää. Vähän aikaa sitten himo pääsi niin pahaksi, että söin purkillisen kerralla :D

3. Uusi liikuntasovellus puhelimessa, jonka ansiosta kotijumppa on iisi ja nopea toteuttaa, mutta samalla tehokas. Terveisin ilmeisen rapakuntoinen sohvaperuna, kuka löysi reisilihaksensa.

4. Viikon sisällä jopa kahdet kaveritreffit: tänään reissusuunnitelmien laatimista ja sunnuntaina matkaan tutustumaan toisen ystävän suloiseen koiranpentuun.

5. Huomenna palkkapäivä! En ole elämässäni toistaiseksi päässyt siihen pisteeseen, että palkkapäivä olis vaan päivä muiden joukossa, vaan yleensä melko kauan ja hartaasti odotettu (tili)tapahtuma :D

6. Ensi viikolla järkätään täällä Lahessa joku blogi-ilta Vero Modassa ja vaikka en koe tämmösiä juttuja kovin omikseni, niin mulla sattuu just kyseisenä päivänä olemaan vapaa, enkä tunne muita oman kaupungin bloggaajia (öö tosin en ees kutsuisi itseäni bloggaajaksi tämän vuoden tahdin perusteella hahah) joten ehkä uskaltaudun paikalle kurkkimaan!

7. Viikonloppu omassa rauhassa. Poikaystävä lähti Lappiin ja koko kämppä on mun! Aina toisinaan tämmönen on kivaa, koska oon niin omissa oloissani viihtyvä kotihiiri. Ja kivaa varsinkin siksi, että olohuoneen iso telkkari on kokonaan mun :D 

8. Työkuviot. Tänään oli just koulutusta lähitulevaisuuden uusiin juttuihin ja vaikka tämmöset muutokset ja uudet jutut meinaa stressata, niin se on kuitenkin loppujen lopuksi kivaa vaihtelua ja haastetta tuttuihin kuvioihin. Plus tätä pääsee testailemaan itse asiakkaanakin! 

3.4.2018

Helmi-maaliskuun leffapäiväkirja

Tuntuu melkein nololta heittää tämä tänne, kun helmi-maaliskuun aikana olen katsonut tosiaan vain neljä elokuvaa?! Kaksi kuukaudessa! :D Mä olen muutamaan otteeseenkin sanonut, että nyt pitäisi petrata, mutta liihottelen tuolla sarjojen maailmassa niin paljon, että pitänee vaihtaa leffapäiväkirja sarjapäiväkirjaksi kun tuntuu että helposti saa muutaman sarjan kaikkine kausineen katsottua kuukaudessa, hahah. Itseäni kiinnostavia leffoja on tullut melko vähän ja aikaa leffassa käymiseen ei ole ollut (puhumattakaan siitä faktasta, kuinka kallista se on), joten nyt odottelen mm. Oscar -leffoja vuokrattaviksi. 



Kong: Skull Island (IMDb 6,7)
Joukko sotilaita ja tutkijoita suuntaa tuntemattomalle saarelle Vietnamin sodan päätyttyä. Saarta ympäröi merkilliset sääolot, minkä vuoksi sinne pääseminen on haasteellista. Tutkijat kuitekin luovivat tiensä paratiisisaarelle, joka osoittautuukin kaikkea muuta kuin paratiisiksi, kun jättimäinen Kong -gorilla tuhoaa puolet retkisaattueesta muiden jättimäisten jumalhahmojen kanssa.
Että joo, mitähän tähän nyt sanoisi :D Lähtökohtaisesti tämä nyt kuitenkin oli paljon parempi, kuin mitä odotin. En ensinnäkään ajatellut ollenkaan, että tarina sijoittuu 70-luvulle, mikä oli ainoastaan positiivinen yllätys, lähinnä musapuolen takia. Mutta noin muuten... kaikesta höpöhöpöjutusta jos pääsee yli ja ympäri, niin tämä on ihan katsottava toimintaseikkailu. Liikkeelle kannattaa lähteä avoimella ja humoristisella mielellä, koska muuten katsomisesta ei tule mitään. Jonkinnäköistä uskottavuutta leffalle on lähdetty hakemaan Samuel L. Jacksonin löytyessä tähtikaartista - ei varsinaisesti auta.

Pompeii (IMDb 5,5)
Game of Thrones -tähti lyödään juonellisesti täysin onnettomaan historialliseen katastrofi-elokuvaan, jossa orvoksi jäänyt ja orjaksi joutunut gladiaattori yrittää pelastaa muutaman kerran tapaamansa aatelisnaisen, kun tulivuori Vesuvius purkautuu. Siinäpä leffa tiivistettynä :D Mitään hyvää sanottavaa tästä on vaikea löytää, kerta kaikkiaan ihan täysi fiasko. Kit Harington pääsee esittelemään timmiksi treenattua kroppaansa, joka GoT:ssa on piilotettu turkiskasan alle. Sen voisi kai laskea plussaksi, mutta itse en innostunut. Tulivuoren purkautuminen on leffan alkupuolella täysin sivuutettu, ja tapahtua alkaaa vasta viimeisen puolen tunnin aikana ja sekin tuntuu ihan liian pitkältä ajalta katsoa, kuinka ihmeset pakenevat, huutavat ja kuolevat. Suosittelen käyttämään tunti ja 45 minuuttia elämästä ihan johonkin muuhun kuin tämän katsomiseen.

Annihilation (Hävitys) (IMDb 7,6)
Natalie Portmanin esittämä biologi lähtee selvittämään salaisuutta, kun hänen armeijassa palvellut, kuolleeksi oletettu miehensä palaa takaisin käyttäytyen oudosti. Pian Lena (Portman) huomaa lupautuneensa mukaan vaaralliselle retkelle, josta ei todennäköisyyksien mukaan ole paluuta. Retkikunta huomaa päätyneensä maailmaan, jossa meidän tutut luonnonlait eivät päde.
Elokuvan lähtökohdat on tosi lupaavat ja mielenkiintoiset ja eteneekin alkuunsa aika kivuttomasti. Koska päähenkilö Lena on biologi, selittyy monet ilmiöt sitä kautta, eikä leffa alkuunsa tunnu niin fantasia/scifipohjaiselta. Visuaalinen ilme on läpi leffan innostava ja lähes runollinen, mikä tuntuu jotenkin poikkeukselliselta. Valitettavasti tunnelma läsähtää jossain vaiheessa - tai muuttuu jontekin liian radikaalisti toimivasta, jokseenkin realistisesta maailmasta ihmeelliseksi futuristiseksi taidepläjäykseksi musiikkeine kaikkineen. Tavallaan hyvä yhdistelmä, mutta koska en todellakaan odottanut mitään sellaista, meni vähän fiilis. Oikeilla ennakko-odotuksila tämä olisi varmaan semijees, nyt jäi vähän fiilis että mitä hittoa.

The Secret in Their Eyes, 2015 (Katseeseen kätketty) (IMDb 6,3)
Kun poikaystävä ehdotti katsottavaksi tätä rikosdraamaa, johon liittyy vanha mysteeri ja näyttelijäkaartiin kuuluu mm. Nicole Kidman ja Julia Roberts, ajattelin, että no miksipä ei. Tarina liikkuu kahdessa ajassa, menneisyydessä ja nykyisyydessä, mikä on luontevaa tarinan takia: vanhat kollegat ryhtyvät selvittämään ratkaisemattomaksi jäänyttä murhaa, josta erityisen tärkeän tekee se, että uhri oli erään työryhmän tytär. Vanhat ja haudatut tunteet nousevat pintaan, kun syyllistä yritetään saada selville. 
Elokuva on amerikkalainen versio muutama vuosi aiemmin tehdystä espanjankielisestä alkuperäisteoksesta, jota en ole nähnyt, joten en voi siis verrata näitä kahta tekelettä toisiinsa, mutta kovin kummoinen ei alkuperäisen tarvitse edes olla, että se päihittää tämän. Tämä oli mielestäni tylsä, kalsea ja kovin tunteettoman ja kylmän oloinen siiden nähden, että aihe ei. Leffassa oli korostettu mielestäni liiaksi kahden päähenkilön välistä suhdetta, vaikka itseäni olisi kiinnostanut murhatapaus enemmän. Meinasin jättää leffan itse asiassa kokonaan kesken, mutta koska oltiin päästy jo paremmalle puolelle, hammasta purren katsoi loppuun :D Pitänee ehkä joskus tsiikata se alkuperäinen tekele, tätä en suosittele kenellekään.

2.4.2018

Maaliskuu puhelimesta

Perinteinen kooste, tai no kooste ja kooste, enemmänhän kyse on randomeista huonolaatuisista snapchat -kuvista, mutta joka tapauksessa, maaliskuun kuvat ja höpötykset tässä!
Snapchatissa mut löytää nimimerkillä mennikae

jäätelöö

Jos ei muuta, niin maaliskuu oli omistettu uusien jätskimakujen testaukseen. Ehkä vähän liiaksikin, hahah. Tästä kuvasarjasta nimittäin puuttuu vielä yksi :D Mutta joka tapauksessa, nämä oli kaikki tosi hyviä, salmiakki-chili ehkä eksoottisin, vaikka porkkanakakun ehkä olettaisi olevan vielä oudompi, mutta se oli tosi hyvä "mättöjäätelö" (tiedättehän, oho söin purkin kerralla -tyyliin) kun taas toi salmiakki-chili sellainen otan vain vähän -hifistelyjätski. Magnumin Praline on nappivalinta niille, ketkä ei voi vastustaa suklaan ja hasselpähkinän liittoa. 

viikonloppuu

Viikonloppufiiliksiä ja nooh, herkuttelua. Sipsit oli ihan jees, oli pakko ostaa testiin jännän maun takia, mikä olikin sitten vähän pettymys. En varmaan ostaisi uudelleen, syön sipsejä ylipäätään todella vähän, sokerihiiri kun olen. Salmiakki-suffelit oli nekin ihan jees, muttei nousseet mitenkään lemppareiksi. 

töissää

Meillä on tosiaan muodostunut melkein tavaksi vetää aina välillä aamupala töissä ennen duunivuoron alkua. Ihan huippua! :D Ja yleensä se tapahtuu aamuina, kun töihin pitää lähteä keskimmäisen kuvan ilmoittamaan aikaan. Ja sitten toisinaan iltavuoro alkaa vasta kuudelta, jolloin ehtii kotona nukkumaan päikkärit, mikä ei varsinaisesti ole maailman paras ratkaisu... toisaalta eipä pääse väsymys yllättämään kesken vuoron! 

kahvii

Jätskin lisäksi tuli juotua kahvia ihan överimäärät, joista iso osa oli oman kodin ulkopuolella. Tähän vaikuttaa tosin ulkomaanreissu, mutta reunimmaiset kuvat on molemmat ihan Lahesta. Käytiin kaverin kanssa kahvila Oskarissa herkuttelemassa ja mä kävin eräänä aamuna ennen töitä katsastamassa hetki sitten avatun Espresso Housen. Oon harmikseni ehtinyt käydä siellä vain kerran, ketju on nimittäin yksiä lemppareitani. Samalle kadulle on avattu toinenkin kahvila, Olavi, mutta sitä en ole ehtinyt käydä vielä testaamassa. 

minää

Meidän lento Dubliniin oli aamupäivästä, ajankohtaan jolloin en ole itse koskaan aiemmin lentänyt. Eli piti herätä aikaisin aamulla, että ehtii Lahesta lentokentälle hyvissä ajoin ja koska aikaero Irlantiin on miinus kaksi tuntia, niin illalla vähän turhautti aikaisen heräämisen vuoksi, kun väsytti niin perhanan aikaisin. Mutta tulipa nukuttua kunnon yöunet! Perinteinen Irlanti-pörrö lienee vähän väärä kuvaus meikäläisen kuontalolle,ihan samanlaine pörrö se on kaikissa kuvissa... :D Oon yrittänyt antaa hiuste olla mahdollisimman paljon luonnontilassa nyt alkuvuoden, kun lähes koko ajan on joko pipo päässä tai sitten töissä huivin alla ja kiinni - eli ihan sama minkälaiset ne on. Josko nyt keväällä jaksaisi nähdä vaivaa!
... ja keskimmäinen kuvahan liittyy aiheeseen sillä tavalla että oli hyvä lenkkeilysää, tehtiin lenkki pidemmän kautta ja otin itsestäni siinä lomassa sitten kuvan. Jep. 

ruokaa

Ruuanlaitto ja leipominen on edelleenkin jäänyt liian vähälle huomiolle, mutta eräänä sunnuntaina loihdin erittäin makoisan kanasalaatin jonka ohessa maistelin Somersbyn uutuutta, raparperin makuista siideriä, joka oli ihan ok, muttei mitenkään säväyttänyt. 
Dublinissa käytiin äitin kanssa syömässä GBK:ssa ja tuo oma kasvisburgeri (ei täysin vege koska majo ja juusto) oli kyllä ihan hemmetin hyvä - pihvi oli tehty pavuista ja se oli ihan sairaan hyvää! Vastaavaa pitää ehdottomasti kokeilla kotona, kun luoja ja aika suo. Mä en ole ollut mitenkään erityisen innokas papuilija (hehheh) tähän saakka, mutta koska tarkoituksena on nyt huhtikuun aikana muuttaa vähän ruokavaliota, niin täytyy antaa niille uusi mahdollisuus.
Pitkäperjantaina kokkailin hirmusen hyvää risottoa, vaikka lopputulos näyttääkin omituiselta riisipuurolta, niin ai että oli hyvää! En ole pähkinöitä käyttänyt ruuanlaitossa kamalasti, mutta noiden cashew-pähkinöiden myötä siihen tulee kyllä muutos. Nam!

Nyt täytyy kerätä kaikki tahdonvoima ja lähteä lenkille tuonne hirveään pyryyn. Eihän tuossa muuten mitään, mutta ehkä aavistuksen masentava näky ikkunasta näin huhtikuussa. Toisaalta mihkäpä täällä Suomessa nyt ei ois tottunut, mitä sääoloihin tulee. Siitä sitten koko päiväksi töihin, mutta tuplapalkka niin eipä kamalasti harmita! Mukavaa pääsiäisen loppua kaikille :)

1.4.2018

Matka mielessä

Mitä mainiointa huhtikuun ensimmäistä, ja aprillipäivää! Toivon mukaan olette säästyneet jekuilta - tai jos ette, niin kyseessä on ollut hauska sellainen. Mua ja muuta työporukkaa esimies juksasi niin, että meinasi sydän jättää lyönnin välistä, mutta onneksi muistin heti, mikä päivä tänään on, joten en ehtinyt sen enempää säikähtää, hahah.

Mutta sitten muihin aiheisiin: mulla on vielä muutama matkakuva muutaman viikon takaiselta Irlannin reissulta, joten lätkäisen ne tähän samaan syssyyn, kun juttelen tulevista matkasuunnitelmistani.
 
IMG_973440940906722_8f2b038601_o IMG_9793 bray-dublin

Ihka ensimmäinen ajatus edelliseltä reissultani oli valehtelematta varata lentoliput saman tien takaisin ja vaikka ajatus onkin äärimmäisen houkutteleva, haluan nähdä myös muita paikkoja. Mahdollisuuteni matkustamiseen on muutenkin työn ja taloudellisen tilanteen vuoksi melko vähäiset, joten en halua käyttää niitä kaikkia pelkästään Irlantiin. Toisaalta ajattelen, että koska lentoliikenne on nykyään yksi suurimmista maapalloa saastuttavista tekijöistä, että jossain vaiheessa tullaan varmaan siihen pisteeseen, että sitä aletaan säännöstelemään - matkaaminen ei välttämättä jossain vaiheessa tulevaisuutta ole samalla tavalla mahdollista kuin se on nyt. Tai ainakin haluaisin ajatella, että asialle tehdään jotain. Ja sitten jos niin kävisi, voin hyvillä mielin käyttää omat lentokilometrini vain ja ainoastaan Irlantiin.
No, tulevaisuuden näkymistä tähän hetkeen. Valloilla on ollut jotenkin sellainen matkaavien ihmisten syyllistäminen - tuhotaan maapalloa vaan ihan itsekkäistä syistä. Tämähän on ihan totta, mutta niitä asioita, joita voisi käydä läpi loputtomiin ja vastaus olisi lopulta aikalailla sama: pitäisi asua sähköttömässä mökissä kasvisruuan voimin ilman muovia ja kävellä joka paikkaan, jos ei omilla toimillaan halua saastuttaa maailmaa. 

Lähti ehkä vähän sivuraiteille, mutta toisaalta haluan tuoda julki, että vaikken olekaan mikään hypersupermatkaaja, niin silti mietin asioita myös tältä kannalta. Nyt niiden matkasuunnitelmien pariin.

40089356755_c031141846_o IMG_9718 IMG_9747

Ollaan viime vuoden lopusta suunniteltu kaverini kanssa matkaa Alankomaihin, lähinnä Amsterdamiin. Mitään ei olla vielä ostettu eikä varattu, sillä vasta ollaan saatu lyötyä lukkoon ajankohta, että molemmat saa lomaa samaan kohtaan. Amsterdamin lisäksi ollaan puhuttu mahdollisuuksista poiketa Saksan puolelle ja kenties lentää takaisin kotiin Pariisista, mutta ne ovat vielä vähä auki, Amsterdam nyt joka tapauksessa on varma valinta.Tämä kohde-ehdotus tuli ystävältäni, mutta minulla ei ole mitään sitä vastaan! Eli jos kenelläkään on jakaa vinkkejä jo tässä vaiheessa Amsterdamiin tai Hollantiin ylipäätään, niin saa sanoa! :) 

Mun kesäloman loppuosuus (pidän siis viikon tai kaksi kesäkuun lopussa ja puolet jää vielä jäljelle) jää omalla kohdallani todennäköisesti alkusyksyyn monista eri tekijöistä johtuen, joten en osaa sanoa pystymmekö toteuttamaan poikaystävän kanssa mietityn matkan, joka osuisi Sloveniaan. Sloveniassa itseäni kiehtoo pieni koko, mutta äärimmäisen monimuotoinen luonto ja nähtävyydet. Lisäksi etäisyydet naapurimaihin on helposti ja nopeasti taitettavat, joten piipahtaminen Kroatiassa tai Italiassa ei ole poissuljettua. Muita vaihtoehtoja emme ole oikeastaan miettineet, jos tämä ei toteudukaan, mutta aikaa miettiä onneksi löytyy! 

IMG_9752 IMG_9841 irlanti IMG_9691

Näiden lisäksi haaveissa on matkustaa Euroopan ulkopuolelle ensi talvilomana (huvittaa miettiä näin pitkälle kun vastahan mä lomalla olin), kuten vaikkapa jonnekin Väli-Amerikkaan. Pitää tosin odottaa viime vuoden verotietoja ensin kun voi edes harkita moista :D

Mutta siis sellaisia reissusuunnitelmia tälle vuodelle! Mitä teidän listaltanne löytyy, tai mikäli matkustaminen ei ole mahdollista, mistä haaveilette?