30.9.2015

Welcome to the Jungle

IMG_7891 IMG_7911 ruutu IMG_7875 t-paita H&M / ruutupaita Seppälä / hame Second hand / kengät Converse

Oho, se olis huomenna sitten lokakuu. Minne tämä aika katoaa? Justhan se kesä vasta loppu eikä siitäkään ole kauaa, kun oltiin Irlannissa, vaikka sekin oli ihan kesän alussa. Mä vähän kauhulla odotan kohta alkavaa tiptap-kautta, en vaan voi sille mitään etten ole yhtään jouluihminen. Kaupassa osui silmään jo myynnissä oleva joulusiideri. Melkein alkoi ahistaa. 
Tässä ois asua parin päivän takaa ja jos sen nyt jostain huomaa että alkaa olla oikeesti syksy, niin ei tämmösellä asukokonaisuudella ilman takkia kyllä pärjää. Hyvä jos takinkaan kanssa. Ja takista puheen ollen löysinpä tänään kirpparilla käydessäni ihan mielettömän käyttötakin vitosella! Siitä kuvamateriaalia sitten myöhemmin.

Tällä hetkellä meininki täällä on se, että poikaystävä pelaa pleikkaria ja kommentoi kovaäänisesti kaikkea mitä tekee ja tää karvasempi kaveri mun vieressä ynisee ja läppää tassua koko ajan siihen malliin, ettei se saa huomiota tarpeeksi. Huominen koti-ilta meneekin sitten tupari-tarjottavien esivalmistelussa keittiössä, hih! 

28.9.2015

Puistossa ilta viilenee

IMG_8072 IMG_8082 IMG_8133 IMG_8101 IMG_8069 neulepaita H&M / farkut H&M / kengät Second hand / aurinkolasit H&M

Muistatteko kun mainitsin, että mun tukka punaiseksi -projekti oli vähän kesken? No ei oo enää! Kyllähän tämän eteen sai pikkasen töitä tehdä, kyseessä kun on samat vaaleat teippipidennykset jotka mulla oli ennen lyhyeksi jäänyttä brunettikautta ja ne piti itse värjäillä sopivan punaisiksi. Ja sitten ei muuta kuin uudet teipit kiinni ja eilen siskoni jaksoi taas kerran näperrellä nämä päähäni. En kyllä voisi olla tyytyväisempi!
Tykkäättekö tekin tästä uudesta punaisesta tukasta ja tästä jollakin tapaa 70-lukua henkivästä asukokonaisuudesta yhtä paljon kuin minä?

PS. Joo mä tiedän, sori otsikosta ja päässä soivasta Anssi Kelasta! (vaikka en oo koskaan kyseisestä biisistä innostunut, siis silloinkaan kun se oli hitti, niin enhän oo silti ainut, kuka osaa sen suurinpiirtein ulkoa?!)

26.9.2015

Wake Me Up When September Ends

IMG_7803 IMG_7192 IMG_7220 IMG_7783 IMG_7234 IMG_7534 IMG_7203 IMG_7775 IMG_7797 IMG_7204 IMG_7231 IMG_7781 IMG_7791 IMG_7812 IMG_7806 IMG_7795
Onhan tässä vielä muutama päivä syyskuuta jäljellä, mutta taitaa kutakuinkin olla aika jättää hyvästit tämän kaltaisille maisemille. Itseäni ei tosin haittaisi, vaikka sää pysyisi hyvänä ja leutona vielä ensi kuussakin. Lokakuu ja marraskuu on aina niitä kaikista masentavimpia kuukausia.

25.9.2015

Cheesecake Brownies

Se olis kuulkaas taas reseptin aika! Näitä on tullut viime aikoina aika usein, sillä aikaa ja motivaatiota keittiössä pyörimiseen on muuton myötä tullut hurjasti lisää paristakin eri syystä - on tilavampi keittiö missä touhuta (vaikka uuni onkin surkeampi...) ja toisekseen mulla on täällä jatkuvasti kriittinen, joskin hyvän ruokahalun omaava koemaistaja. Tää meni jatkoon ensihaukulla (tarkalleen ottaen tuomio meni näin: "vittu että on hyvää!" :D)

IMG_7767
Suklaabrowniet tuorejuustolla

Browniepohja:
3 kananmunaa
1 dl ruokokidesokeria
1 dl tavallista sokeria
100 g margariinia/voita
150 g suklaata (tummaa- tai maitosuklaata)
1 dl kaakaojauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
Juustokakkupäällinen:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
2 kananmunaa
1 dl sokeria

Aloita valmistamalla browniepohja: vatkaa munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata voi/margariini sekä suklaa mikrossa miedolla teholla tai vesihauteessa hellalla ja yhdista munasokerivaahtoon. Yhdistä kuivat aineet keskenään, sekoita tasaisesti ja lisää vähitellen taikinaan. Jos lopputuloksesta haluaa erityisen suklaisen, kannattaa vielä rouhia taikinan joukkoon 100-200 g suklaata.
Valmista sitten juustokakkupäällinen: vatkaa tuorejuustot, munat ja sokeri tasaiseksi massaksi. 
Laita leivinpaperi uunivuuan pohjalle (mitä pienempi sen korkeampi leivos, mutta myös paistoaika saattaa muuttua. Itse käytin n. 20x20 cm kokoista neliömäistä uunivuokaa) ja levitä ensin browniepohja tasaiseksi kerrokseksi sen päälle. Levitä sitten juustokakkupäällinen. Mikäli haluat ns. marmoroidun pinnan (kuten kuvissa) nostele brownietaikinaa jollakin, esim. hammastikuilla, pillillä tai haarukalla pinnalle, tee kuvioita ja lopuksi tasoittele pintaa. 
Paista leivosta n. 165 asteessa noin tunnin verran mahdollisimman mehevän lopputuloksen aikaansaamiseksi. Mikäli pinta tummuu liiaksi, vähennä uunin lämpötilaa.
Anna jäähtyä ja leikkaa sitten halutun kokoisiksi kuutioiksi.

IMG_7765 IMG_7763

24.9.2015

Olenko ainoa...

IMG_7731 IMG_7714 IMG_7702 IMG_7743 jumpsuit Bull&Bear / pitsitakki Forever21 / shortsit Second hand / laukku Seppälä / sukkahousut, kengät ja korut H&M

... kuka on täysin koukussa Valio Eila kreikkalaiseen jugurttiin, etenkin siihen uuniomenan makuiseen?

... kuka ei haluaisi myöntää, että Roope Salmisen & Koirat kokoonpanon Madafakin darra on oikeastaan ihan menevä kappale?

... kuka kokee aina reissussa olonsa vähemmän tai enemmän nuhjuiseksi huolimatta siitä että suihkussa pääsee käymään ja on puhtaita vaatteita? Että vasta kun pääsee kotona omaan suihkuun niin on niin sanotusti täysin puhdas olo :D

... kuka ei koskaan muista leikata varpaankynsiään?

... kuka näin syksyisin voisi tuhlata omaisuuden tuoksukynttilöihin?

... kuka ei edelleenkään ole hankkinut Spotifytä eikä ole aikomuksissakaan?

... kuka vasta hiljattain oppi, miten puhelimella otetaan screenshot?

... kenen mielestä Juhlamokka on ihan törkeän pahaa kahvia?

... kuka ei ole nähnyt Luokkakokous elokuvaa eikä oikeastaan edes hirveämmin kiinnosta?

... kuka ei ole hankkinut leveälahkeisia housuja, mutta ajatus jollakin tasolla houkuttaisi, vaikka joskus tulikin vannottua, ettei enää ikinä?

23.9.2015

Kosmetiikkakarkkeja

Osa ehkä muistaakin hiljattain kirjoittamani postauksen meikki- ja meikkausongelmistani, jossa samalla puhuin uusien tuotteiden hankkimisesta ja uusien jippojen kokeilusta. On kuulkaas luettu blogeja ja on katsottu youtube-tutoriaaleja ja on hankittu uutta kalustoa meikkilaukkuun ja heitetty vanhoja menemään. Mulla ei oikeastaan ole hajua, kuinka kauan tuollaiset tavalliset kajalkynät tai luomivärit säilyvät, mutta osa on ollut mulla todella kauan ja ehkä oli aika luopua niistä. Pesen omat meikkisiveltimeni säännöllisesti, mutta veikkaanpa että etenkin nuo silmämeikit ovat olleet aikamoisia bakteeripesiä ottaen huomioon vilkkaan silmäongelmahistoriani.

Mutta hei asiaan! Ajattelin esitellä teille näitä hankkimiani uusia tuotteita, joista osa on jo ollut käytössä, mutta osaa en ole vielä ehtinyt kokeilemaan (koska hain eilen postista heh)

IMG_7684

IHO
Ensimmäistä kertaa ikinä kävin ostamassa meikkivoiteen myyjän avustuksella. Enkä nyt siis mistään Anttilasta jonkun peruspirkon neuvoin, vaan ihan Sokokselta ja nainen, joka minua neuvoi, vaikutti ainakin asiansa osaavalta :D Päädyttiin yhteistuumin tuohon Lumenen suht uuteen Nude Perfection Glow Foundationiin (ei hitto näitä nimihirviöitä), joka on kevyt, sillä kovin peittävää meikkivoidetta en koe tarvitsevani ja sellaisessa on vaan ahdistunut olo. Tämä ei myöskään ole mattainen, kuten nimestä saattaa päätellä. Parin käyttökerran perusteella olen kyllä tyytyväinen!
Laivalta päädyin ostamaan Lumenen Color Correcting Concealerin sekä Moisturizing & Illuminating Primerin. Punoittava iho on ollut varsinkin viimeisen vuoden aikana vähän ongelmana ja tähän asti olen paikkaillut asiaa pelkästään meikkivoiteella, mutta kaverini suositteli tuota CC:tä, joten päädyin ostamaan sen. Meikinpohjustusvoide oli oikeastaan aika lailla heräteostos, mä kun olen aina ollut vähän sitä meikkaajatyyppiä että vähemmän on enemmän, mutta päätin ottaa kokeiluun, kun nykyiset meikkirutiinit ei ole oikein istuneet. 
Kaikkia meikkijuttuja lukeneena ja katsoneena olen kuullut kaiken mahdollisen hypetyksen niistä Anastasian paleteista, mutta hinta tuntui musta kohtuuttomalta, joten päätin lähteä liikenteeseen vähän huokeammalla tuotteella, eli NYXin Wonder Stickillä. Mä olen tasan kerran varjostanut kasvoni kunnolla se oli osana viimevuotista Halloween-asuani. Näistä lähtökohdista on jännä lähteä piirtelemään ja häivyttelemään :D

IMG_7690

TUOKSUT
Yhden uuden tuoksun sijasta päädyin hankkimaan neljä! Mulla on kerran aiemminkin ollut Escadan miniatyyrikokoiset hajuvesipullot sisältävä lahjapakkaus ja tykkäsin siitä niin kovasti, että päätin hankkia uuden. Tässä taitaa olla peräti kaksi uutta tuoksua kuin mitä aiemmassa, mutta pääasia että mukana on lempparini Cherry In The Air! Muut kolme tuoksua ovat tosiaan Taj Sunset, Born In Paradise sekä Turquoise Summer. Katsotaan kokonaan uutta tuoksua sitten, kun nykyiset on käytetty loppuun!

IMG_7692 IMG_7700

SILMÄT
Laivalta ostin myös Lancomen lahjapakkauksen, joka sisälsi silmämeikinpuhdistajan, kajalin sekä ripsivärin. Uutta silmäkynää en oikeastaan edes tarvinut, mutta koska pakkaus oli samanhintainen kuin ripsiväri pelkälleen, otin tietenkin tämän. Mulla on kerran aiemmin ollut Lancomen ripsiväri ja se on jäänyt suosikikseni Maybellinen ripsarien lisäksi. Ripsiväri siis Hypnôse Doll Eyes.
Mainitsinkin jo alussa luomivärieni kohtalosta, joten entisten tilalle päätin hankkia kunnon kokoelman. Hyvin matkassa kulkeva Wet'n'Wildin Walking On Eggshells on hyvin samanlainen kuin aiempi omistamani paletti samalta merkiltä ja se oli yksi lemppareistani pigmenttisten värien takia.
Ja sitten tämä järkälemäinen toveri! Blush Professionalin luomiväripaletti sisältää 28 luonnollistä värisävyä ja mä olen kyllä sen verran arka ja huono meikkaaja, etten uskalla käyttää kuin tälläisiä maanläheisiä, rusehtavia tai nudeja värisävyjä, koska tiedän varmuudella että ne sopivat ruskeisiin silmiini. Joskus on tullut kokeiltua muitakin värejä, mutta niissä olo on vaan niin vieras. Tämän mukana kantaminen reissussa saattaa olla vähän haastavaa, kun tämä ei oikein meikkilaukkuun mahdu, mutta onneksi niitä nyt ei ole näillä näkymin hetkeen tulossakaan :D Veikkaisin, että noita mattasävyjä pystyy helposti myös kättämään niihin kuuluisiin varjostuksiin!

IMG_7694

HIUKSET
Olen aiemminkin hehkuttanut Richin Argan Oil Elixiriä ja nyt vihdoin ja viimein sitä oli taas saatavilla Pretty.fi:ssä, josta kosmetiikkani suurimmaksi osaksi tilaan. Tämä on suorastaan pakollinen, jos on hiuspidennykset ja koska omat teippipidennykseni laitetaan näillä näkymin takaisin tämän viikon lopussa, niin tämä tuli enemmän kuin tarpeeseen. Tekee hiuksista kiiltävämmät ja terveemmän näköiset eikä öljymäisestä koostumuksestaan huolimatta jätä ainakaan omia hiuksiani rasvaisen tuntuisiksi tai lättäniksi, kun laittaa tuotetta maltillisesti. Tämä on myös todella riittävä, edellinen pullo taisi kestää itselläni puolisen vuotta?
Ogx;n Anti-Breakage  Keratin Oil on itse asiassa ollut käytössäni jo muutaman kuukauden ajan oikeastaan korvaamaan tuota aiemmin mainittua tuotetta. Suihkin tätä tukkaani oikeastaan päivittäin tuomaan kiiltoa ja silottomaan pörröistä tukkaani. Siinä tämä toimii ihan mainiosti, mutta mitään niin sanottuja hoitavia tai korjaavia ominaisuuksia en ole havainnut, tämä tuote ikään kuin vain feikkaa hiukset paremman näköisiksi kuin ne oikeasti ovat. Eli sopii käytettäväksi muiden hoitotuotteiden ohella mutten laskisi kyllä pelkästään tämän varaan.

IMG_7697

HUULET
Okei, myönnetään, tiedän niin olevani mainonnan uhri. Ties kuinka monessa blogissa on ollut arvontaa ja kuvaa noista Blistexin uusista huulirasvoista ja koska murskasin vahingossa käytössä olleen Babylipsini, oli pakko ostaa huulirasva ja päädyin Happy Lips Shine Like Parisiin. Ihan rehellisyyden nimissä täytyy todeta, etten kyllä toista kertaa kyseistä tuotetta hanki. Tuotteessa on mielestäni aika karsea, teollisen imelä tuoksu sekä koostumus on vähän epämiellyttävä verrattuna esimerkiksi niihin Babylipseihin tai Hurraw! huulivoiteisiin. 
Mutta sitten! Yksi lempparituotteistani ikinä! Cliniquen Chubby Stickit! Mulla on aiemmin ollut käytössä eri sävy, ja se on itse asiassa paras huulituote, jota olen koskaan käyttänyt. Hypin riemusta, kun löysin melko monipuolisen värivalikoiman näitä huulikyniä laivalta. Päädyin ostamaan sävyn Mega Melon, joka sopii mielestäni syksyyn hyvin. Olisin ostanut varmaan useamman sävyn. jos rahatilanne olisi sallinut käyttää useamman kymmentä euroa pelkkiin huulituotteisiin.

Huhhuh, siinäpä oli viimein kaikki! Mulla on itse asiassa vielä postissa tulossa paketti Yves Rocherilta, mutta koska se paketti sisältää oikeastaan enemmän vain niitä kuuluisia suihkushampoita, niin päätin jättää sen pois tältä esittelykierrokselta, että saan tämän julkaistua :)
Oliko mukana joitakin teidän suosikkituotteitanne ja mitä tuotteita lähtisit suosittelemaan tälläiselle meikkaus- ja meikkituoterutiinejaan päivittävälle meikkaajalle?

Nyt mä lähden pönöttämään peilin eteen ja kokeilen mitä saan aikaiseksi näillä uusilla tuotteilla!

22.9.2015

Täytetyt paprikat

Kuinkahan monesti ollaan puhuttu, että tehdään täytettyjä paprikoita, mutta koskaan ei olla kuitenkaan tehty?? Näitä kertoja on ainakin rutkasti enemmän kuin millään muulla ruokalajilla. Mutta tänään minä sitten vihdoin ja viimein väänsin näitä meille iltasyömisiksi, kun poikaystävän toive oli, ettei mitään rasvaista eikä kovin raskasta. Nämä on myös yllättävän nopea tehdä. Selailin tuttuun tapaan vähän eri versioita netistä ja me päätettiin jättää näistä monessa resepteissä mukana ollut riisi/quinoa tms kokonaan pois, niin näistä ei tullut ihan niin täyttäviä, molemmat jaksoi syödä kaksi paprikaa iltapalana.

IMG_7675

Täytetyt paprikat (4 kpl)

4 isoa, punaista paprikaa
400 g naudan jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
200 g ranskankermaa
reilusti mustapippuria
paprikajauhetta
suolaa
2 tl chilitahnaa 
pussi juustoraastetta (á 170 g)

Aloita pesemällä paprikat. Tämän jälkeen leikkaa ns. hatut pois ja kaiverra siemenkota ulos. Laita paprikat esikypsymään mikroon keskiteholle noin kymmeneksi minuutiksi, kunnes ne ovat hieman pehmenneet ja vähän sellaisia nahistuneen näköisiä. 
Sillä aikaa, kun paprikat esikypsyvät mikrossa, valmista täyte: leikkaa sipulit pieniksi kuutioksi ja laita jauhelihan kanssa paistumaan. Lisää paiston loppuvaiheessa mausteet. Ota pannu pois liedeltä ja sekoita joukkoon ranskankerma sekä 1 dl juustoraastetta. 
Valuta esikypsytetyt paprikat mikäli paprikan sisälle on jäänyt vettä ja täytä ne tasaisesti jauhelihatäytteellä. Lopuksi laita kunkin paprikan päälle vielä reilu ruokalusikallinen juustoraastetta. Paista uunissa 225 asteessa 10-15 minuuttia hieman uunin tehosta riippuen. Tarjoile sellaisenaan tai esimerkiksi salaatin kanssa.

IMG_7676

20.9.2015

When in Stockholm

Se olisi kuulkaas Ruotsin risteilystä selvitty! Ihan täysin rehellisesti ja yhtään kaunistelematta täytyy todeta, että eipä kovin hääppöinen reissu ollut. Perjantaisista mielenilmauksista ja lakkoilusta huolimatta päästiin Helsinkiin vaivattomasti ja en ole kyllä ikinä nähnyt Helsingin katuja niin autioina ja ihmismassoista vapaina kuin perjantaina, vaikka oletin aikalailla päinvastaista. 
No, siihen se hyvä onni sitten oikeastaan loppuikin, kiitos aika hemmetin kivan myskyn. Katsottiin me hytissä Vain Elämää ja käytiin vähän kuuntelemassa karaokea, mutta suurin osa laivan muista matkustajista taisi olla hyteissään potemassa huonoa vointia ja meinasi se melkein käydä omankin kunnon päälle.
Mites toi lauantai aamu sitten, kun piti päästä Ruotsin kamaralle? Laiva oli myrskyn takia 2,5 tuntia myöhässä. Järjetöntä luppoaikaa laivalla ja sitten kun loppujen lopuksi päästiin tallaamaan Tukholman kaduille, niin vauhti täytyi pitää aika kovana ja täsmäiskut kauppoihin lyhyinä. Alkuperäinen suunnitelma oli mennä tutkimaan meille tuntematonta Södermalmin aluetta, mutta jäipä käymättä.
Toisena iltana en edes jaksanut innostua bailaamisesta, vaan kömmin nukkumaan suhteellisen ajoissa. Tänään oli 7,5 tunnin työpäivä, joten siltä kannalta äärimmäisen fiksu veto.

Ei niin menestyksellisestä matkasta huolimatta mulla oli tietenkin kamera käden ulottavilla koko ajan ja sain räpsittyä muutamat ihan kivat otokset!

IMG_7541 IMG_7562 IMG_7581 IMG_7626 IMG_7656 IMG_7567 IMG_7597 IMG_7601 IMG_7654 IMG_7607 IMG_7629 IMG_7639 IMG_7663 IMG_7647 IMG_7620 IMG_7667
Oli reissussa jotain hyvääkin: ruoka oli mainiota ja tuli shoppailtua kaikkea kivaa. Ajattelin tehdä erillisen postauksen ostoksista, mutta koska suurin osa ostoksistani oli kosmetiikkaa, niin ajattelin ensi viikolla tehdä enemmän niihn liittyvän postauksen, kun uutta kosmetiikkaa on tullut hankittua muualtakin.

Edellisestä Ruotsin risteilystä oli ainakin kolme vuotta, mutta tämän reissun jälkeen tuli kyllä vähän fiilis ettei uudelleen tarvitse mennä yhtään aiemmin. Risteilyjen suosio on muutenkin tainnut laskea aika tavalla - meillä oli kuitenkin viikonloppuristeily, mutta väkeä ei silti ollut mielestäni mitenkään erikoisemmin eikä edes erityisen nuorta. Jos Tukholmaan mieli halajaa, niin ennemmin lentäisin ja olisin hotellissa pari yötä.

Mutta! Voinpahan sanoa käyneeni tänä vuonna neljässä eri maassa, ja se on kyllä eniten kuin minään aiempana vuonna. Seuraavan matkan määränpää ja ajankohta ovat vielä täysin hämärän peitossa, mutta hyvä niin - täytyy nimittäin säästää aika lailla tämän vuoden matkojen jälkeen, että jonnekin pääsee ;D