13.9.2015

Sloppy Joe's

Ostin aiemmin tällä viikolla Amerikkalaisiin ruokiin pohjautuvan keittokirjan ja bongasin sieltä monen muun herkullisen näköisen ja kuuloisen reseptin joukosta tämän hieman erilaisemman hampurilaisen, Sloppy Joen. Pihvin sijasta väliin tulee jauhelihaa sekä perinteisesti myös sipulia ja tomaattikastiketta. Variaatioita on tästäkin ties kuinka monta, mutta ajattelin nyt jakaa omani. Joka tapauksessa nämä oli äärimmäisen hyviä - joskin tosi sotkuisia syödä, kuten nimi jo paljastaakin.

Kirjan ohjeessa nämä hampurilaiset oli tehty naanleivän väliin, mutta minä päätin tehdä pitaleipiä. En ole niitä koskaan aiemmin tehnyt, joten otin reseptin suoraan Kinuskikissan sivuilta. En saanut aikaiseksi kunnollista ilmataskua, mikä olennaisesti näihin leipiin kuuluu jotta ne on kätevä halkaista puoliksi, joten jouduttiin laittamaan kaksi leipää päällekäin. mutta se ei haitannut ollenkaan, ainoastaan yhdestä purilaisesta tuli hieman täyttävämpi.

IMG_7424

Sloppy Joe -hampurilaiset

Pitaleivät
25 g hiivaa
1 dl kädenlämpöistä vettä
1½ rkl sokeria
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
1 kananmuna
2½ dl maustamatonta jogurttia
9 dl vehnäjauhoja

Liota hiiva veteen, lisää sokeri, suola, öljy, muna sekä jogurtti. Sekoita tasaiseksi. Lisää jauhoja vähitellen tasaisesti sekoittaen, ja kun taikina käy paksummaksi, jatka vaivaamista käsin.
Jauhojen lisäyksen jälkeen ja taikinan ollessa kiinteää, helposti käsiteltävää, muotoile siitä haluttu määrä pienempiä palloja (itse tein 10). Jauhoja apuna käyttäen taputtele niistä halkaisijaltaan noin 12 cm ympyröitä. Ripottele leivinpaperille jauhoja ja nosta leivät kohoamaan. Anna kohota vähintään 45 minuuttia ja mieluusti pidempäänkin, jos aika sallii.
Paista hyvin kohotettuja pitaleipiä uunissa 200 asteessa noin 8-10 minuuttia uunin tehosta hieman riippuen.

Valkosipulikastike
1 dl majoneesia
½ dl ranskankermaa
3 valkosipulinkynttä
ripaus suolaa
½ tl mustapippuria
½ tl yrttisekoitusta (itse laitoin kuivattua basilikaa ja oreganoa)

Leikkaa valkosipulinkynnet pieneksi murskaksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua jääkaapissa ainakin puoli tuntia.

Jauhelihatäyte
400 g naudan jauhelihaa
1 tl chilimurskaa tai puolikas chili hienoksi murskattuna
1 rkl fajita- tai tacomausteseosta
3 rkl tomaattipyreetä tai ketsuppia
½ dl ranskankermaa

Paista jauheliha lähestulkoon kypsäksi, lisää mausteet ja tomaattipyree. Tiputa lämpötilaa ja anna hautua vajaat kymmenen minuuttia. Jos seos alkaa kuivahtaa, tiputa vielä lämpötilaa tai lisää hieman nestettä. Sekoita lopuksi ranskankerma joukkoon. 

IMG_7422

Muuten laitettiin täytteeksi salaattisekoitusta, jossa oli paria eri kaalia, sekä punasipulia. Toimii! Jos ei jaksa leipiä tai kastiketta näpertää itse, niin kaupoistahan löytyy vaikka mitä valmiina, mutta itse kyllä tykkään väkerrellä kaikkia tämmösiä aina silloin kun aikaa löytyy. Ja noita pitaleipiä teen ehdottomasti uudestaan, vaikka en niitä tähän tarkoitukseen käyttäisikään. Tuli nimittäin sen verran makoisia, vaikka ilmatasku vähän onnettomaksi jäikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti