20.10.2015

Epäonnistuneet asukuvat

Kuten tiedätte, ihan aina kuvissa ei oikein onnistu edukseen. Tai siis läheskään aina. Niitä epäonnistuneita mahtuu joukkoon huomattavasti suurempi määrä kuin onnistuneita - ainakin omalla kohdalla. Mä sain jo kesällä idean alkaa keräämään näitä ei niin onnistuneita otoksia talteen tätä kyseistä postausta varten, mutta niinhän siinä kävi, että muistin koko jutun tyyliin vain joka kolmas kerta. En siis muistanut ottaa säilöön omia huonoja kuviani! :D Joten siispä joo, nämä ei ole niitä kaikista kamalampia (eli missä on unohtanut vetää mahan sisään, meikit on huomaamatta päin prinkkalaa jne. mutta just tämän tyylisiä suurin osa niistä kuvista on).
Ja huom. varsinkin poikaystävän kanssa kuvatessa niitä kuvia on tyyliin 10-15, parhaimmassa tapauksessa 20+, eli kun suurin osa on näitä tämmösiä, niin valinnanvaraa blogiin laitettaviin kuviin jää aika olemattomasti...:D Tästä syystä kuukausittaisesta asukuvamäärästä jää ainakin viidet asukuvat kokonaan julkaisematta, kun ei yksinkertaisesti pysty. 

Asiaan? Joo! Näille kuville en ole tehnyt muuta kuin rajannut ja pienentänyt, normaalisti käyn kuvanmuokkausohjelmalla läpi kaikki kuvat ja muuttelen mm. väritasapainoa ja kirkkauden sekä kontrastin määrää.

IMG_5587 Kesäinen kuiva, suora ajotie ja matalat bootsit. Pystyssä pysyminen on liki mahdotonta!
  IMG_5757Ja se on se tasapaino hukassa tässäkin...huomion arvoiset on myös noi meitsin koivet, tommoset lötkön näköset siskonmakkarapötköt :D
  IMG_6248"Minnehän ne mun hampaat jäi..?" 

IMG_6962 Ehkä otin, ehkä en! 

IMG_7168 This is my sexy face ;) 

IMG_7391 Pienimuotoisia asennusongelmia... 

IMG_7472 "Mikäs se tuolla menee!?" Keskittyminen huipussaan. 

IMG_7994 Siskolla on ollut tapana nimitellä mua aina silloin tällöin hevosnaamaksi. Well, I do see the point. 

IMG_8246 En tiiä mitä tässä kuvassa tapahtuu tai mitä ajattelen, mutta mitään kovin hyvää se ei voi olla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti