Rakas paras ystävä

Ajattelin omistaa tämän postauksen kuvissa aina silloin tällöin vilahtavalle energiselle mustalle koiralle, nimittäin meikäläisen Jedille, tuolle 10,5-vuotiaalle ikinuorelle höppänälle.

Ensin vähän taustaa ja historiaa: otettiin Jedi meille yläastetta edeltävänä kesänä, eli täytin tuolloin 13. Jedi oli ns. koko perheen yhteinen ja sen hoitaminen oli kaikkien vastuulla, joskin suurin osa minulla ja siskollani. Mm. tästä syystä Jedi ei ole mitenkään erityisen opetettu tai koulutettu koira, se osaa perusasiat (joita se tosin tottelee omapäisen luonteensa vuoksi vähän vaihtelevalla menestyksellä). Jedi on sekarotuinen, suurimmaksi osaksi siinä on Belgianpaimenkoiraa (Groenendael) mutta myös Karjalankarhukoiraa. Ulkonäöltään ja luonteeltaan se on aika tasainen miksaus näitä molempia.

Jedin historia on aika värikäs ja on jokseenkin ihme, että se on niinkin tasainen ja sopeutuvainen kuin se on. Se on elinikänsä aikana asunut ja elänyt enemmän tai vähemmän aikaa yhteensä kymmenessä eri paikassa. Minä muutin vuonna 2011 Lahteen opiskelemaan, ja tuolloin Jedi jäi äitini ja siskon luo ja kun siskokin muutti omilleen, Jedi jäi pitkälti äidin hoidettavaksi. Kävin tuolloin kuitenkin joka viikonloppu ja monesti myös arkisin (miettikää sitä rahan määrää mikä junalippuihin on tuolloin kulunut! Vaikka olikin opiskelija-alennukset.) Kouvolassa hoitamassa Jediä. Kun muutin opiskelija-asunnosta toiseen kimppakämppään, jossa sai olla lemmikkejä, Jedi alkoi olla luonani viikon pari kerrallaan ja palasi sitten taas äitini luo. Tämä kuvio ei missään vaiheessa tuntunut häiritsevän Jediä, joten tätä ollaan jatkettu tähän päivään saakka. Jedi tosin muutti luokseni kokonaan keväällä 2013 kun muutin kokonaan omaan kämppään ja äitini luona se on nykyisin ehkä viikon kahdessa kuukaudessa. 

Jedi on luonteeltaan hyvin omanlaisensa ja se ei ole todellakaan sellainen kaikkien kaveri -koira. Se on kyllä sosiaalistunut hurjasti parin viime vuoden aikana, koska olen kuljettanut sitä paljon mukana erilaisissa paikoissa ja meillä käy huomattavasti enemmän vieraita kuin silloin, kun olin nuorempi. Se on kuitenkin reviiristään hyvin tarkka ja kaikki ylimääräiset ääneet rappukäytävästä ym. saavat sen valppaaksi. Jedin pahe on haukkuminen ja inhottavampaa siitä tekee vielä sen kova ääni. Tätä ollaan koko sen elämän ajan yritetty kitkeä pois, mutta eläinlääkärikin on todennut, että tuo haukkuminen on niin tiivis osa sen luonnetta ja persoonaa, että sen kitkeminen on todella vaikeaa. 

Jedi on tosi energinen veijari ollut aina ja on edelleen. Saadaan lenkillä usein kysymyksiä siitä, kuinka vanha Jedi oikeasti on ja aina jaksetaan ihmetellä sen hyvää kuntoa. Jedi on ollut samanpainoinen koko ikänsä (hieman alle kaksikymmentä kiloa) ja turkki on sillä aina ollut loistavassa kunnossa. Mitään terveydellisiä ongelmia sillä ei koskaan ole ollut satunnaisia epileptisiä kohtauksia lukuunottamatta, jotka alkoivat parisen vuotta sitten ja niitä on ehkä kerran kahdessa tai kolmessa kuussa (jos on useammin, niin ne tapahtuvat sitten joko silloin kun kukaan ei ole kotona tai yöllä). Mitään hoitoa ei olla edes harkittu noiden kohtauksien harvan välin sekä niiden lyhyen keston vuoksi. Täytyy toivoa, ettei ne pahene missään vaiheessa.

Jedillä on aika oma tapansa ilmaista itseään ja minä taidan olla ainoa, kuka ymmärtää sitä täysin/parhaiten. Se myös tottelee minua parhaiten. Ja kyllähän minä sen tiedän: minä olen Jedin paras ystävä ja se minun. Se on toisinaan raivostuttava ryökäle, mutta silti minun rakas koirani, jonka edun laitan aina kaiken muun edelle. Tiedän jo valmiiksi, että joskus tulevaisuudessa, kun meidän tiet eroavat ja Jedi poistuu tästä maailmasta, se tulee olemaan yksi elämäni hirveimmistä päivistä (itse asiassa itken tätä kirjoittaessanikin...), viikoista ja kuukausista.

Muuta triviaa Jedistä: 

- Jedillä on kymmenittäin lempinimiä, joissa suurimmassa osassa ei ole mitään järkeä tai liity sen nimeen mitenkään. Muutamia luetellakseni: Purho Pörhönen, Pessi, Jepupu, Jepsu.

- Jedi nukkuu mieluiten sohvalla tai meidän sängyssä, öisin tosin sängyn alla.

- Jedi rakastaa kaikkia kanaa sisältäviä herkkuja, esim. possua sisältävistä koiran herkuista se taas ei niin välitä.

- Suurinta herkkua taitaa kuitenkin olla jauheliha, ja esim. jauhelihapihvejä tehdessä sitä on täysin mahdotonta pitää poissa keittiöstä (useimmiten se ei erityisemmin osallistu ruuanlaittoon tai sen kyttäämiseen) ja muutaman kerran se on jopa istunut jääkaapin edessä tietäen siellä olevan herkkua :D

- Jedi on aina innolla lähdössä mukaan joka paikkaan ja jos se ei pääse, se menee mököttämään ja oven suljettuani alkaa useimmiten protestihaukkua. Poikkeuksena jos sanon lähteväni töihin, se suuttuu todella, menee mököttämään sängyllä ja murisee protestiksi. Tällöin se ei myöskään jää koskaan haukkumaan, koska se tietää, että olen poissa useamman tunnin.

- Jedillä on aina lenkin lopussa tapana heittäytyä maahan (nurmikolle, lehtikasaan tms.) ja alkaa kieriskellä siinä onnesta soikeana. Vielä hauskempi leikki syntyy, jos lähettyvillä sattuu olemaan käpy tai joku oksa.

- Jedi inhoaa pesulla käymistä.

- Se on innokas kahlailija, mikäli vettä on maisemissa, mutta uimaan se ei mene koskaan. Jalkojen on yletettävä pohjaan.

- Tullessani iltaisin kotiin ja käyttäessäni sen vielä iltalenkillä/pissalla, Jedin on aina saatava ottaa joku sen pehmoleluista mukaan. Kerran yksi lelu jäi jonnekin matkan varrelle ja voi kauhistus mikä paniikki iski, kun tästä Jedille sanoin. Se oli lähdettävä etsimään lelu. Löytyihän se.

- Pentuna Jedi oli oikea riiviö ja aina koulusta tullessamme vastassa oli kauhea kaaos: kirjat oli luettu väkivaltaisesti, kerran huonekasvi oli raahattu sänkyyn, kerran meikäläisen silmälasit oli saaneet uuden kohtelun ja tulipa poika yllätettyä keittiön pöydältäkin muutamaan otteeseen. Nykyisin se on tekemättä mitään, mutta vielä muutama vuosi sitten kaikki mahdolliset yöpöydälle jääneet nenäliinat tms. oli silvottu.

- Jedi tulee suhteellisen hyvin juttuun muiden koirien kanssa ja lähestyy kaikkia suurimmaksi osaksi innoissaan. Välillä tosin on päiviä, että kaikkea liikkuvaa pitää räkyttää. Kuitenkin itseään isompia koiria se vähän pelkää ja etenkin rottwailereita ja kultaisianoutajia se inhoaa. Pieniä valkoisia koiria se taas rakastaa (mikä on vähän surkuhupaisaa, koska useat valkoiset pienet koirat eivät ole hieman isompien mustien koirien ylimpiä ystäviä).

Kaikenkaikkiaan tiivistetysti sanoisin, täysin rehellisesti, että Jedi ei ole mikään mallikoira tai esimerkki siitä, miten koira tulisi opettaa ja kasvattaa, mutta se on kuitenkin hieno tulos olosuhteisiin nähden. Se ei ole paras koira, mutta se on minun koira. Meillä on koiran ja koiranomistajan välinen hyvä suhde ja tiedän Jedin rakastavan minua enemmän kuin mitään muuta. Ja kyllähän se on aivan tavattoman hieno fiilis.