3.9.2016

Ihonhoitorutiineja

Mulle ihonhoito on aina ollut tietyllä tapaa aikamoinen haaste. Olen atoopikko, eli ihoni on luonnostaan tosi kuiva, se reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin helposti, kutisee ja menettää kosteutensa melko nopeasti. Kasvojen iho on aina ollut helpompi, mutta viime vuosina myös kasvot ovat saaneet osansa atopian haitoista. Erityisesti suunympärys sekä silmienympärys ovat olleet koetuksella. Noin muutoin kasvojeni iho on aika kuiva, mutta epäpuhtauksia syntyy helposti etenkin t-aluelle. Näin ollen mulla on ikään kuin sekaiho, mutta monesti kuitenkin nämä sekaiholle tarkoitetut tuotteet eivät ole tarpeeksi kosteuttavia. Sitten kun lisätään soppaan vielä se fakta, että työympäristöni ravintolan keittiössä on aika rasvainen, niin oikeanlaisia tuotteita on ollut aika vaikea löytää. Ja etsiminen on yhä kesken. Kokeilen jatkuvasti uusia tuotteita, siitäkin huolimatta että joku hyvä olisikin jo löytynyt.
  IMG_9607

Kasvojen puhdistuksessa mun täytyy ehdottomasti käyttää kuivan ja herkän ihon tuotteita - joskus olen kokeillut muitakin ja ne jättää ihostani aivan liian kuivan. Meikin- ja ihonpuhdistuksessa suosin puhdistusmaitoja ja tällä hetkellä käytössä on tuo Yves Rocherin Sensitive Vegetal -tuoteryhmän puhdistusmaito. Näitä puhdistusmaitoja olen kokeillut lukuisia eri merkkejä, enkä ainakaan toistaiseksi ole havainnut merkittävää eroa minkään välillä, tärkeintä on että nassu puhdistuu eikä tuote jätä ihoa kiristäväksi.
Kasvoveden käytön olen opetellut vasta tämän vuoden puolella luettuani lukuisia tekstejä sen tärkeydestä. Tällä hetkellä mulla on käytössä tuo Yves Rocherin Sensitive Vegetal -tuoteryhmän Soothing Micellar Water 2 in 1. Jos kasvovesi ei kuulu vielä ihonpuhdistusrutiineihin, suosittelen todellakin ottamaan sen käyttöön. Muut ihonhoito tuotteet on niin paljon kivempi levittää iholle, joka on jo kosteutettu kasvovedellä.

Mä harrastan aika harvoin mitään kasvonaamioita ja kuoriminenkin on aika satunnaista (tämän seikan tosin olen ajatellut korjata), mutta nähtyäni Garnierin uuden yksittäispakkauksessa olevan kasvonaamion, joka siis nimensä mukaisesti on kasvoille asetettava liinamainen naamio, ajattelin kokeilla, koska hintaa oli kahden euron verran. Naamio levitettiin kasvoille - myönnetään, ei ehkä maailman iisein homma, koska naamio oli kostea ja "limainen", mutta kun sen sai aseteltua kasvoille, se pysyi siinä ongelmitta. Viidentoista minuutin kuluttua iho tuntui todella kosteutetulta ja pehmeältä, joten tämmöisen mä ostan uudemmankin kerran! 

IMG_9608 
Silmänympärystuotteena mulla on ollut kohta kahden tuubin verran Lumenen Arctic Aqua Deep Moisture Eye Gel, jonka olen kokenut todella hyväksi kosteuttajaksi kuivalle silmänympärysiholleni, koska silmäni ovat myös todella herkät ja liian rasvainen voide saa silmäluomet turpoamaan. Nyt otin sitten seuraavaksi kokeiluun melko samanlaisen tuotteen Yves Rocherilta. 

Talven varalle otin jo nyt tuon Sensitive Vegetalin rauhoittavan seerumin. Noin muutoin olen käyttänyt seerumeita olemattoman vähän, eli jos teillä on hyviä vinkkejä suhteellisen lompakkoystävällisiin sellaisiin (koska vaikka ihonhoito kiinnostaa, kieltäydyn silti maksamasta yhdestä purkista useita kymmeniä euroja), niin saa vinkkailla!

Mä olen myös huomannut, että vaikka ihoni onkin aika kuiva, niin paksun kosteusvoiteen sijasta mulle sopii paremmin kevyet, geelimäiset voiteet. Tällä hetkellä käytössä on Lumenen Arctic Aqua 3D Hydration Cream-Gel, jonka tosin vahingossa tilasin rasvaiselle/sekaiholle tarkoitettuna, kun aiemmin mulla on ollut sama tuote kuivemmalle iholle tarkoitettuna. Tämä on muuten ollut tosi hyvä, mutta tuon ihotyyppivirheen takia tätä käyttäessä on tuntunut, että varsinkin yöksi pitäisi olla joku paksumpi ja rasvaisempi voide. Yves Rocherilta tilaisin samantyyppisen tuotteen, eli Hydra Vegetal -tuoteperheen 24h Intense Hydrating Gel Creamin, josta oli saatavana vain ihotyyppi normaali/sekaiho. Joka tapauksessa noita Lumenen Arctic Aqua -voiteita voin lämpimästi suositella! :) Samassa paketissa tuli vielä erittäin kuivalle iholle tarkoitettu Lipid-Replenishing Lotion, joka on vaikuttaa ihan hyvältä tuotteelta, mutta on koostumukseltaan niin maitomaista ja ohutta, että levitys iholle on ärsyttävää. Eli tätä en kyllä jatkossa aio tilata.

Kokonaisuudessaan mun iho on ollut suhteellisen hyvässä kunnossa koko kesän. Mä vähensin viime vuonna maitotuotteiden käyttöä merkittävästi juurikin ihon kunnon takia, mutta nyt kesällä olen kieltämättä vetänyt niitä aika paljon esimerkiksi jäätelön muodossa... nyt syksyllä olisi tarkoitus vähentää taas huimasti ja toivoa, että ilmojen kylmetessä ihon kunto säilyy hyvänä eikä atopia ota valtaa kropasta. 

Ja huomautan vielä, että kyseessä ei ole mikään yhteistyö Yves Rocherin kanssa, vaikka moni mainitsemani tuote sieltä onkin tilattu, mä vaan tilaan säännöllisesti sieltä nimenomaan ihonhoitotuotteita ja suihkusaippuoita, koska mun mielestä niissä on monesti hinta-laatusuhde enemmän kuin kohdillaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti