30.10.2018

12 kuvaa lokakuulta

43762176130_9f4d132db3_o

Lenkillä sumuisissa maisemissa satamassa. Koiran omistamisessa on se hyvä puoli, että ulos pitää lähteä säässä kuin säässä ja monesti se sää ei loppujen lopuksi olekaan niin paha kuin on olettanut - tai enemminkin niin, että kaikissa säätiloissa on jotain hyvääkin.

2

Maksoin tästä terveellisestä lentokenttä aamupalasta lähes 18 euroa. Jännä että rahat häviää matkatessa :D / Barcelonassa löydettiin sivukadulta edullinen ravintola, josta löytyi myös syötävää "ruoka-ongelmaiselle" siskollenikin. Oltiin ainoat asiakkaat, naisten vessa oli rikki,salaatin oliiveissa oli kiviä mutta nachot oli superhyviä ja koko lysti oli käytännössä puoli ilmaista. 

45529127062_25faf6495a_o

Kuun puolessa välissä oli näin ihana aurinkoinen syyspäivä! 

3

Halloweenin kunniaksi leivoin kurpitsa-donitseja! Oli oikein hyviä, mutta varsinaista donitsimaisuutta en onnistunut näihin kyllä saamaan :D Tai siis lopputulos oli hyvä, muttei ihan sellainen kuin olisin halunnut, joten en käynyt reseptiä jakamaan siksi / Kävin moikkaamassa ystävän vallatonta ja ihanaa koiranpentua.
 
45579580721_692449998a_o

Syyskävelyllä Jedin kanssa ♥ Otin kuvia enemmänkin, mutta tämä oli ainoa onnistunut :D 

1

Käytiin ystävän kanssa Gastro Bar Sesongissa syömässä Järvenpäässä ja saatiin terveiset keittiöstä; lohen mätiä paahdetussa maa-artisokkakeitossa. Sanotaanko, ettei haitannut yhtään että viereinen hamppariateria iskettiin pöytään lähes samalla sekunnilla... :D Muuten ihan ok, mutta pihvi ei ollut kyllä mediumia nähnytkään, vaikka tilatessa kysyttiin kypsyysastetta... vaikka olen itse ravintolassa töissä ja tiedän, että näistä saa ja pitää sanoa, niin en silti jotenkaan jaksa vaivautua - ruoka meni alas ihan näinkin.

IMG_2192

Biitsillä Barcelonassa ja muhkeat pilvet. Tuntuu niin hassulta ajatella, että tää matka oli tosiaan tässä kuussa, tuntuu, että siitä on ikuisuus! 

4 
Glögikausi korkattu! Itse asiassa ensimmäistä kertaa töissä, mutta tulin testaanneksi tätä kaupasta löytynyttä terästettyäkin versiota. Liputan kuitenkin perinteisen punaisen glögin puolesta! Tosin Alkossa on muutama uutuusglögi, jotka haluan testata ennen joulua! / Laatu on surkea, mutta tunnelma jotenkin kiva, nappasin kuvan snapchatin filtterillä eräänä iltana töistä kotiin kävellessä.

Tällä hetkellä ootan suurella innolla viikonloppua ja meidän halloween -bileitä! Meillä on tyttöjen kanssa whatsapp -ryhmä aiheesta ja sinne tulee juttua asuista ja ohjelmasta ja en malta odottaa! Mä aion olla melko tylsästi ihan vaan joku vampyyrin tapainen, koska olen aamuvuoron töissä, niin se tosiaan rajaa mahdollisuuksia jonkun verran eli asun rakentamiseen ei voi kuluttaa kovin paljon aikaa tai se juhlinnasta pois.
Onko teillä halloween -juhlia tällä viikolla? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti