27.10.2018

Minulle kuuluu hyvää

IMG_2400 IMG_2414 IMG_2409 IMG_2428 IMG_2398

Lokakuun loppu häämöttää ja tätä vuotta on enää kaksi kuukautta jäljellä, siis mihin aika katoaa?! Tämä vuosi on kyllä kulunut ennätysnopeasti.

Mulle kuuluu hyvää. Töitä on tuntunut olevan nyt vähemmän (lue: käytännössä se sopimuksessa lukeva normaali määrä :D) ja on ollut ihanaa, kun on jaksanut ja ehtinyt tehdä jotain muutakin niiden lisäksi. Ensi viikolla menen pariksi päiväksi Kouvolaan ja ensi viikonloppuna meillä on työpaikan mimmien kanssa halloween -illanistujaiset. Tämmöisten viettäminen ei ole mikään itsestäänselvyys, sillä usein meistä joku on töissä eikä pääse - kuten nytkin osa varmasti halukkaista osallistujista ei pääse. Itsekin olen kahdeksaan asti illalla töissä, joten asu ja meikki vaativat vähän suunnittelua, kun en kuitenkaan hirveässä halloween -meikissä voi töissä olla, hahah.

Mitään suuria suunnitelmia mulla ei loppuvuodeksi ole, ja se tuntuu hyvältä. Musta tuntuu, että olen tehnyt ja nähnyt niin paljon aiemmin tänä vuonna, että hyvä ottaa pari vikaa kuukautta ihan iisisti (tässä kohtaa koputan puuta). Suuri haaveeni on, että ehtisin keskittyä leipomiseen ja ruuanlaittoon, sillä se on edeltävinä kuukausina jäänyt aivan minimiin.

Kivaa viikonlopun jatkoa ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti