11.10.2018

Matkakiintiö täynnä

No huh! Nyt on kaikki tämän vuoden matkat tehty ja voi pojat, että on kiva kun saa loppuvuoden olla murehtimatta matkabudjeteista, suunnitelmista tai vastaavista. Seuraavan matkan suunnittelu ja varaaminen saa jäädä hamaan tulevaisuuteen. Älkää silti ymmärtäkö väärin: jokainen reissu on ollut aivan mahtava ja olen niin onnellinen ja kiitollinen, että olen päässyt toteuttamaan ne kaikki. 

IMG_2303 IMG_2294 IMG_2298 IMG_2317 IMG_2290

Kotiuduin viime yönä muutaman päivän reissulta Barcelonasta ja vielä tänään mulla on lomapäivä, huomenna taas töiden pariin. Ei olis rehellisesti sanottuna haitannut olla vielä huomennakin kotona, sen verran meinaa tämä jatkuva liikkeellä olo painaa (lähdettiin tosiaan sunnuntai aamuna aikaisin ja mä olin vielä lauantaina puoleen yöhön töissä, eli vähän hektinen aikataulu), mutta toivon mukaan huomenna olsi hieman kevyempi työvuoro.

Mullahan on tosiaan vielä ties kuinka monta juttua Kanadasta julkaisematta ja kertomatta ja nyt ois sitten vielä Barcelonan kuvia ja fiiliksiä niiden lisäksi, joten ajatuksena on julkaista niitä nyt loppuvuonna vähän sen mukaan, miten aikataulu sallii ja mikä fiilis. Kaikki varsinkin Kanadaan liittyvät jutut kuitekin haluan jakaa, joten ehkä fiksumpaa ripotella niitä vähän sinne tänne. Varsinkin, kun on niin monta muutakin asiaa, mistä voisi postailla. Ehkä. 

Mutta palatakseni vielä ennen lopettamista Barcelonaan ja näihin kuviin: meidän hotelli oli Castelldefelsissä, josta oli noin puolen tunnin junamatka Barcelonan keskustaan. Hotellista merenrantaan oli pari sataa metriä, hyvä jos sitäkään. Kesällä tuo mesta olisi ollut ihan unelma (ei tosin huono nytkään) kun ranta oli niin lähellä, eikä keskustaa siten olisi tullut mentyä ehkä joka päivä. Nämä kuvat on otettu meidän lähtöpäivänä eli eilen, kun sää oli paras. Sää ei reissun aikana ollut varsinaisesti huono, mutta suhteellisen epävakainen. Iltaisin/yöllä ukkosti poikkeuksetta.

Nyt mä jatkan mun viimeistä lomapäivää viinituliaisen kanssa (litra roseeta maksoi marketissa euron, mielenkiinnolla odotan mitä sieltä tetrasta tulee ulos :D) ja ruuanlaiton parissa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti