2.11.2018

Jääviiniä ja pikkukylätunnelmaa Kanadassa

Vielä olisi muutama Kanada -aiheinen postaus tuutattavana ulos! Toivottavasti nämä ei tule teiltä jo korvista ulos :)
Mainitsinkin Niagaran putouksia käsittelevässä postauksessa, että sinne tehtyyn retkeen kuului muutakin. Pysähdyimme paikallisella viinitilalla (tämä tapahtui tosin aamulla ennen kymmentä ja kesti lyhyen aikaa, olisi ollut hurjan kiinnostavaa olla pidempäänkin, mutta toisaalta eihän tämä ollut se retken pääkohde) ja sen jälkeen vanhassa, pienessä kylässä nimeltä Niagara-on-the-Lake.

IMG_1835 wines

Niagaran alue on tosi hedelmällistä aluetta, joten siellä on runsaasti viinitiloja, puutarhoja ja erilaisten kasvisten ja hedelmien viljelyä (voiko niistä puhuttaessa puhua viljelystä...?).
Viinitilalla pääsimme maistamaan paikallisia viinejä ja opimme myös hieman viinien maistelusta. Mä en ole yhtään punaviini-ihmisiä, mutta täällä maistoin todella hyvää Merlottia! Muutaman dollarin lisämaksusta sai maistaa myös paikallista erikoisuutta, jääviiniä ja tottahan mahdollisuus piti käyttää hyväksi. Jääviini siis valmistetaan nimensä mukaisesti jäisistä rypäleistä. Jääviini on muualta ostettuna todella kallista (koska jäisistä rypäleistä irtoaa mehua vain vähän), mutta voin paljastaa, että ei se nyt mikään maailmaa mullistava makuelämys kyllä ollut: viini oli todella makeaa ja minähän tykkään viinistäni puolikuivana tai puolimakeana, mutta tässä makeus oli ihan liikaa. Toisaalta kyseessä onkin jälkiruokaviini eikä mikään hanaviini.


IMG_1840 IMG_1843

Viinitilalta matka jatkui Niagara-on-the-Lake nimiseen kylään, jolla on historiallista arvoa ja taustaa. Mikään erikoinen paikka tämä ei mielestäni ollut ja suurin osa ihmisistä oli meidän lailla bussilla paikalle saapuneita turisteja välistopillaan. Pääkadulta löytyi kuitenkin söpöjä pieniä putiikkeja ja kahviloita ja kävimme tosi hyvässä jätskibaarissa, jossa makuja oli valehtelematta liki 30. Kävimme myös ylisöpössä erilaisia hilloja ja muita elintarvikkeita myyvässä liikkeessä, josa ostettiinkin tuliaisia kotiin vietäväksi.

Retki oli musta tosi onnistunut ja oli kiva, että itse putouksien lisäksi siihen oli saatu sisällettyä nämä välietapit. Jos et ole vielä lukenut postausta Niagaran putouksista, se löytyy täältä.
Me tosiaan ostettiin liput retkelle etukäteen netistä ja päädyttiin valmisretkeen ihan siitä syystä, että ajoa vuokra-autolla kertyi tarpeeksi muutenkin (ja noudettiin se muutenkin vasta seuraavana päivänä tästä retkestä) ja toisekseen päästiin näkemään maan liikennettä vähän etukäteen ennen kuin itse noustiin rattiin. Kolmanneksi tämmöisillä retkillä ei tarvi itse huolehtia muusta, kuin että on ajoissa takaisin ja kuuntelee oppaan ohjeet huolella. Ei tarvinut murehtia enää lipuista, auton parkkeeraamisesta tai muusta. Ja Torontosta näitä retkiä tehdään päivittäin. Hintakin oli sisältöön nähden enemmän kuin kohtuullinen.

   IMG_1848

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti