31.1.2019

Ihanan tylsä vapaapäivä

39973467863_dba0559568_o_edited 39973465053_31791a4251_o_edited

Noniin, alkaahan se tammikuu olla ohi! Hahah. Sattuneista syistä (liian vähän valoa, liian kylmä, liikaa lumisadetta jne) mulla ei ole menneeltä kuulta minkäänlaisia asukuvia - tosin en tiedä onko ne jo vähän puhkikulunut juttu muutenkin - joten tässä ois pari tämmöstä tuhruista peiliselfietä sen sijaan :D

Tää viikko on ollut tähän asti jees, maanantaina sain kutsun työnjälkeisille ja yhden siiderin sijaan ilta vähän venyi ja lopulta olin vasta kolmen aikaan aamulla kotona, hups. Mut olipa odottamatonta ja mikä tärkeintä, hauskaa! Tiistaina käytiin pikkuporukalla lounaalla Seurahuoneella (jonka lounasta täytyy muuten kehua, tää oli mun toinen kerta ja erittäin jees) ja eilen oli iisi aamuvuoro töissä, illan sai chillailla kotona. Tänään mulla on taas vapaa ja vaikka yhdessä vaiheessa mitään tekemättömyys ahdisti (no kävin mä parillakin lenkillä ja kahvilla tädin kanssa) niin oikeastaan tämmöset päivät on enemmän kuin jees. Tai että ei sitä tarvi olla koko ajan menossa ja tehdä asioita, vaikka ei sillä että mitenkään hyperaktiivinen olisin normaalistikaan. Ja seuraava vapaa on vasta viikon päästä, joten hyvähän tässä on keräilläkin voimia siihen saakka!

Kivaa kuun vaihdetta kaikille ♥ 

24.1.2019

Matkahaaveita tälle vuodelle

... ja parille seuraavallekin, koska yksinkertaisesti aika ja oma taloudellinen tilanne ei salli kuin tietyn määrän :D Ja sitten on toki vielä tämä ilmastoasiakin, eli en halua matkustella maailman ääriin vain, koska siihen olisi mahdollisuus. Ja no, onneksi ei ole.

Tämä vuosi on siinä mielessä poikkeuksellinen about viimeisimpään viiteen vuoteen, sillä kaikkina menneinä vuosina mulla on ollut jo tässä kohtaa vuotta tiedossa, minne menen ja milloin, eli lennot on ollut hankittuna, ainakin johonkin kohteeseen. Viime vuonna mulla oli lentoliput Dubliniin ja tiesin matkustavani kesäkuussa Amsterdamiin ja Pariisiin.
Tänä vuonna mulla ei ole mitään. Jonkin verran suunnitelmia kyllä, mutta ei mitään konkreettista. Ja vaikka matkakuume on kova, olen ajatellut pysytellä tässä. Tähän astisen työelämäni kaikki pidemmät vapaat ja lomat olen suunnitellut ja pyytänyt reissujeni takia tiettyyn kohtaan, mutta nyt ajattelin pitää lomani ajankohtana x, ja varata siihen sitten jonkun reissun, jos siltä tuntuu ja kaikki muut muuttujat sen sallii. 

Mutta sen pidemmittä puheitta ajattelin kertoa, millaisia matkahaaveita olenkaan päässäni kehitellyt!

IRLANTI
Tämä ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä, koska muistan mainita tästä niin usein. Tykkään maan kulttuurista, sen "helppoudesta" ja sopivasta etäisyydestä Suomeen nähden. Mä olen sanonut, että veden läheisyys on itselleni jostain syystä tosi tärkeää ja tällä saarivaltiolla sitä on - ei siis tarvitse olla mitään uimarantaa, mutta rantaa. Syy, miksi Irlanti on edelleen (ja tulee varmaan aina olemaankin) listallani, että siellä on niin monta paikkaa, mitkä on näkemättä ja toisaalta paikkoja, minne voisin mennä koska tahansa uudestaan. Mikäli matkustan tänne, aikomuksena on tehdä Ring of Kerry (tosin vuokra-autoa en liikenteen takia uskaltaisi ottaa) ja haluaisin tutkia paremmin myös itä- ja etelä-rannikkoa sekä Wicklown aluetta.

IMG_3984
kuva Irlannista, Dalkeysta vuodelta 2015

LOFOOTIT
Musta tuntuu, että yksi sun toinen on käynyt täällä vajaan parin vuoden aikana, eikä tunnu mitenkään "uniikilta" kohteelta, mutta vaikuttaa aivan mielettömältä paikalta maisemineen ja siinä on syytä jo tarpeeksi. Lisäksi olisi positiivista vaihtelua tehdä reissu ulkomaille, mikä ei vaadi lentämistä vaan pääsisi autolla. Ollaan tästä puhuttu siskoni kanssa, mutta toteutus on vielä aivan nollissa. Tämä on kuitenkin sellainen reissu, mikä ei aivan mahdottomia vaadi auton lisäksi (ja toki yhteisen ajankohdan sovittaminen siskon kanssa mikä saattaa olla jopa vaikeampaa kuin auton hommaaminen hahah) joten en ota tästä minkäänlaisia "paineita". Toisaalta matkan luonteen takia, tämä saattaa hyvinkin olla kärkipäässä tämän listan matkoista, että mikä voisi oikeasti toteutua.

KORSIKA
Bongasin tämän Ranskalle kuuluvan saaren vasta vähän aikaa sitten matkajuttuja lueskellessani ja kiinnostuin heti! Lisää intoa toi se, että tämä ei ole mikään pohjoismaisten reissaajien vakkarikohde, vaan enempi eteläeurooppalaisten lomasaari. Jostain syystä mulle tuntuu liiankin tärkeältä se, etten törmää naapuriin lomakohteessani. No, toki se, ettei kyseessä ole mikään suomalaisturistien luvattu maa, tietää myös sitä, että saarelle meneminen ei onnistu suoralla lennolla. Monipuoliset maisemat, lämpötila ja ympärillä oleva turkoosi meri houkuttelee, sillä tämänlaisia matkakohteita en ole juurikaan harrastanut, koska esim. Kreikka ei ole itseäni koskaan erityisemmin kiinnostanut. Tämä olisi jotain erilaista. Helpoiten pääsisi varmaankin lentämällä Nizzaan ja sieltä lautalla tänne, mutta kuulostaa tavallaan kauhean monimutkaiselta, etenkin, kun saarella pitäisi sitten varmasti vuokrata auto, että pääsisi näkemään ja kokemaan mahdollisimman paljon. 

RANSKAN RIVIERA
Älkää kysykö tätä Ranska -innostusta. Viime vuonna kävin jo Pariisissa ja Kanadassakin oltiin ranskankielisellä alueella osa matkasta, jo luulisi riittäneen, mutta ehei! En tiedä mistä johtuu, ehkä siitä että Espanja ei houkuttele syystä tai toisesta ja Italiakin on vähän siinä ja tässä - tosin täältä Ranskan rivieraltahan sinne pääsee sangen sutjakkaasti. Jos tuo Korsika ei jaksa napata tai tuntuu liian säädöltä, niin tämä puolestaan on suhteellisen helppo ratkaisu. Olen nimittäin lukenut, että täällä on erittäin hyvä julkinen liikenne ja matkustaminen kaupungista ja kylästä toiseen onnistuu helposti ja vielä edullisestikin. Nizzan lisäksi kiinnostaa Éze ja Menton - mies taas varmasti haluaisi käväistä Monacossa.

IMG_2614
kuva Kroatiasta, Pulasta vuodelta 2013

ITÄVALTA
Ja tarkemmin Salzburg ja sen ympäristö, ja haluaisin ehdottomasti päästä käymään Hallstatin kylässä! Itävallassa ja tarkemmin Wienissä olen käynyt vuonna 2016 elokuussa ja kaupunki oli äärettömän kaunis ja viihtyisä, mutta valittevasti neljän päivän kaupunkilomaan ei saanut mahdutettua mitään muuta, kuin Wienissä pörräämisen. Itävallassa houkuttelee kauniit maisemat, kahvilakulttuuri ja no, ylipäätään se, että edelliskerta maassa jätti hyvän fiiliksen. Ja tämä on kohteena taas ihan erilainen, kuin pari aiempaa mainitsemaani, eli merta ei ole lähimaillakaan, mutta Alpit ovat kiinnostaneet mua aina. Ja niin, tämä siis kiinnostaa nimenomaan vehreän vihreänä kesäkohteena, koska talviurheilijaa musta löytyy varmasti alle 5% koko olemassa oloni koostumuksesta :D

SLOVENIA
Tännehän me meinattiin viime vuonna lähteä, mutta sitten ostinkin lentoliput Kanadaan, hahah. Hieman muiden Euroopan maiden varjoon jäänyt pieni maa, jonka uskomattoman hienot ja monipuoliset maisemat houkuttaa. Ja kuten oikeastaan kaikissa muissakin mainitsemissani kohteissa, etäisyydet Suomeen on kohtuulliset, eli lentokilometrit ja -tunnit eivät ole mahdottomia, vaikka toki suoria lentoja ei välttämättä löydy - tänne ilmeisesti Finnair lentää suoria lentoja ainakin tiettyyn aikaan vuodesta. Koska kyseessä on pieni maa, eikä ainakaan toistaiseksi ilmeisesti mikään turistirysä, kuulostaa sellainen omassa rauhassa vaeltelu ja meneminen mielekkäältä, kun viimeisimmät kohteet on olleet suurkaupunkeja kuten vaikka siellä Kanadassa.

KANADA
Ja Kanadasta puheen ollen..! Tänne matkustaisin enemmän kuin mieluusti takaisin. Newfoundland kiinnostaa kovasti, mutta sitten taas Vancouver ja Kalliovuoret tuntuu tyhmältä jättää välistä, jos tähän jättikokoiseen maahan matkustaisi jo toisen kerran... en kuitenkaan usko, että tämä tulee tapahtumaan tänä vuonna, sillä omien korvien välissä tuntuu ihan eri asialta matkustaa Euroopan sisällä kuin kokonaan toiselle mantereelle, olkoonkin, että onnistuisi löytämään hyvän diilin ja matkabudjetti ei olennaisesti eroaisi (esim. kun tosiaan katselin niitä lentoja Korsikalle, niin päästiin edullisemmin Torontoon syyskuussa kuin sinne nyt kesällä). Mutta haluaisin ehdottomasti tänne vielä uudestaan joskus! 

IMG_8677
kuva Itävallasta, Wienistä vuodelta 2016

SEYCHELLIT
En syytä, jos tämä ei kerro yhtään mitään - nimi ja paikka oli itsellenikin ihan utopiaa vielä vuosi sitten. Sitten luin jostain näistä Intian valtamerellä sijaitsevista paratiisisaarista ja olin myyty. Pakko päästä tänne vielä joskus! Itse asiassa haaveena on, että jos tekisikin vain yhden matkan tänä vuonna ja lähtisi sitten ensi talvena tänne - koska mistään ihan pikkureissusta ei ole kyse, ja tämä melkein vaatii valmiin pakettimatkan, mikä taas on jotain, mitä en ole ikinä tehnyt. Kaukorantaloma ei ole omalla mukavuusalueella, ja ehkä sellainen on jäänytkin tähän asti tekemättä koska en ole löytänyt mieluista kohdetta. Nämä Afrikan pikkusaaret vaikuttavat ilmastoltaan, rannoiltaan ja muilta ominaisuuksiltaan sellaisilta, että lähtisin enemmän kuin mielelläni!


Siinäpä niitä. Ja onhan noita muitakin, mutta nämä on niitä päällimmäisenä mielessä olleita ja koska olen realistinen, on noita Euroopan kohteita siksi eniten. Olen matkaajana käytännöllinen, enkä halua käyttää paikasta a paikkaan b matkustamiseen lukuisia tunteja, lukuisia lentoja ja niin edelleen. Aina ei tarvi lähteä toiselle puolelle maapalloa kokeakseen ja nähdäkseen jotain uutta ja mielekästä, mutta se onkin täysin oma näkemykseni. 

Se, mikä näistä tulee toteutumaan, on vielä täysi mysteeri, vai tuleeko mikään. Sillä kuten alussa sanoin, ajattelin päättää ensin lomani ajankohdan ja vasta sitten miettiä, sopiiko reissu siihen. Ja haluan lähteä niistä lähtökohdista, että reissuun ei lähdetä hinnalla millä hyvänsä - eli jos lennot vaikkapa Irlantiin sattuu tuona ajankohtana maksamaan maltaita, niin ei sinne silloin väkisin mennä, kun tiedän lentojen olevan välillä tosi edullisia. Mutta myöskään mikään äkkilähtö Kreikkaan ei tunnu itselle sopivalta vaihtoehdolta - en halua lähteä reissuun vain reissuun lähtemisen ilosta, vaan haluan mennä kohteeseen, joka kiinnostaa itseäni. Tosin toisaalta välillä se ennakkoluulojen hylkääminen kannattaa, kuten viime vuonna Pariisin kohdalla huomasin.

Millaisia matkasuunnitelmia teillä on tälle vuodelle tai lähitulevaisuuteen?

23.1.2019

Ikuisuuden kestävä tammikuu

Tiiättekö, tammikuu on siitä ärsyttävä, että vaikka silloin aika kuluu yhtä nopeasti kuin se kuluu muulloinkin (eli huomaan etten ole viikkoon edes avannut konetta, tai meikannut tai oikeastaan mitään muutakaan, aika on vain hävinnyt, hahah) niin silti tuntuu, että tammikuu kestää ikuisesti! Miettikää, kuukausi sitten oli just ja just joulu! Ja tuntuu, että siitä on ikuisuus. Huh.
No ei sen puoleen, että olisin tehnyt mitään kovin ihmeellistä. Muiden suomalaisten tapaan valittanut kylmyyttä ja lumen määrää vuoron perään :D Kävin mä sentään viime viikolla ystävälläni kylässä ja mun sisko kävi puolestaan mun luona yökyläilemässä! Oli ehkä parasta. Muutoin en ole vapaa-ajallani mitään ihmeellistä tehnytkään, ja aika on oikeastaan kulunut miettiessä, että mitähän sitä kattois Netflixistä seuraavaksi. Netflix siksi, että se on tällä hetkellä käytössä oleva suoratoistopalvelu. Tiiän että niitä on muitakin, hahah.

31909228167_cf8e817db9_o_edited 45935985455_04794ac987_o_edited 45935985885_aea9aa6ef2_o_edited

Tällä hetkellä toivon, etten tulisi kipeäksi, näin alkuviikosta on ollut vähän merkkejä siitä, että niin voisi käydä ja eilen illalla mulla oikeastaan olikin hieman lämpöä, mutta aamulla olo oli ihan normaali. Huomenna torstaina on mun viikon ainoa vapaapäivä enkä haluaisi käyttää sitä sairastamiseen! 
Lisäksi olen pohtinut hieman enemmän tämän vuoden mahdollisia matkajuttuja, joten niistä ehkä lisää seuraavalla kerralla... kun jaksan koneelle taas tulla, heh. Tiedän, että mun blogin kiinnostavuus on viime aikoina ollut yhtä alhaalla kun lämpötila ulkonakin, eli visusti nollan alapuolella, mutta en jaksa stressata asiasta. Tai no, en ole piiiitkään aikaan muutenkaan. Mutta hei, niitä tasokkaita, jopa toisinaan ihan viihdearvoltaan hyviä blogeja löytyy jo pilvin pimein, joten mikä jottei sinne sekaan heittäis tämmöstä keskinkertaista höpönlöpöä!

Mutta joo, nyt ajattelin mennä mittaamaan kuumeeni, olo on ulkoilun jälkeen vähän sellainen, etten ihmettelis, jos ruumiinlämpö onkin taas kohonnut. Ja sitten sitä Netflixiä.

14.1.2019

6 x sarjasuositus

Siitä on kulunut aikaa, kun olen viimeksi jakanut sarjasuosituksia vähän enemmän, joten nyt olisi korkea aika! Viime vuoteen mahtui monta uutta sarjaa, niin hyviä kuin huonojakin, ja tähän nyt luonnollisesti ajattelin jakaa niitä, mistä tykkäsin :D Tässä ei siis suinkaan ole kaikki (koska käytännössä elämänihän koostuu töissä käymisestä ja Netflixin tuijottamisesta hahah), mutta jottei nyt liian pitkäksi menisi, niin valitsin vain ne ns. parhaimmat. 


Stranger Things (IMDb 8,9)
Tämän sarjan suurin hype on jo mennyt, mutta on tänä vuonna taas ajankohtainen, sillä siiden saadaan kesällä kolmas tuotantokausi! Itse odotan sitä vähän sekalaisin fiiliksin, sillä kaksi ensimmäistä kautta oli niin hyviä (syy, miksi sarja tässä listauksessakin on, hah) että voiko kolmas enää olla, monissa sarjoissa nimittäin tapahtuu notkahdus viimeistään sen muutaman kauden jälkeen.
Mutta itse sarjaan. Sanottakoon alkuun, että olin itsekin tosi skeptinen tämän suhteen aluksi, koska joka suunnasta hehkutettiin sitä. No, lopulta sitten päätin vilkaista ja voi pojat, onneksi vilkaisin!
Sarja sijoittuu 80 -luvulle ja on ilmeeltään aika retro, tämä saattaa luoda jonkinmoisia ennakkoluuloja, mutta omasta mielestäni tämä tyyli toimii sarjassa loistavasti. Ensimmäinen kausi saa siis alkunsa siitä, kun nuori poika katoaa minkäänlaisia jälkiä jättämättä ja tämän ystävät ja perhe ryhtyvät selvittämään tapausta. Mukaan sotkeutuu hurja määrä yliluonnollista ja sitten taas ihan normaalia ihmissuhdedraamaa - mun mielestä onnistunut sekoitus, mikä saa kiinnostuksen pysymään hyvin yllä. Mä en halua oikeastaan edes kertoa sarjan sisällöstä sen enempää, koska mielestäni se pilaa yllätystä.
Sarjan näyttelijät - ja etenkin lapsinäyttelijät - on aivan loistavia ja hahmot niiiiin sympaattisia. Mä suosittelen sarjaa mahdollisista ennakkoluuloista huolimatta, koska kaikesta yliluonnollisesta, rinnakkaismaailmoista ja omituisia kykyjä omaavista henkilöistä huolimatta sarja sisältää rutkasti perinteistä draamaa, ja jopa sellaista high school -meininkiä. Itse tykkään myös sarjan musamaailmasta.

Riverdale (IMDb 7,5)
Onko Vampyyripäiväkirjat katsottu ja kaipaat jotain vähän samansuuntaista katsottavaa? Ehdottaisin Riverdalea. Sarjassa on hieman vähemmän verta ja vielä vähemmän yliluonnollisia otuksia (tai no, mitenkä se nyt ottaa, vähän hämäräperäisiä tyyppejä tuntuu tässäkin olevan), mutta juonenkäänteitä ja ihmissuhdedraamaa lähes saman verran. Tarinan keskiössä on Riverdale High:n opiskelijat: Archie, Betty, Veronica, Jughead ja kumppanit. Tarina saa alkunsa siitä, kun heidän koulutoverinsa löytyy kuolleena. Mysteerit yhdistävät porukkaa odottamattomalla tavalla, kun he rupeavat selvittämään tapahtumien kulkua - sillä on selvää, että jotain pimitetään. Tarina etenee joka tuotantokaudella ja mysteerit hieman muuttuvat ja taustalla pyörii isompi juonikuvio.
Omasta mielestä pari ensimmäistä tuotantokautta oli oikein onnistuneita - ja koukuttavia. Osa hahmoista on ehkä vähän ärsyttäviä ja juonikuviot vähintäänkin yliampuvia, mutta tämmöistä sarjaa aloittaessaan sitä tavallaan hyväksyykin sen, että ihan kaikkeen ei välttämättä ole loogikasta selitystä ja että osa tapahtumista jää ikään kuin roikkumaan ilmaan - tai ainakin siltä se tuntuu. Sarjan kolmas tuotantokausi on omasta mielestäni ollut tähän saakka aika heikko eikä yllä samalle tasolle aiempien kausien kanssa, sillä myös juonikuviot monimutkaistuvat ja saavat hieman yliluonnollisia viitteitä.
Vaikka tämä on periaatteessa sellaista kevyttä high school -hömppää, niin sarjan seuraaminen vaatii kuitenkin jonkin verran keskittymistä, jos haluaa pysyä kärryillä. Sarja muuten pohjautuu sarjakuvaan ja siinä on jonkin verran myös yhtäläisyyksiä Twin Peaksiin - ja onhan mukana kyseisessä sarjassa esiintynyt näyttelijätärkin!

The Alienist (IMDb 7,8)
Nimi on kieltämättä hieman hämäävä, jos keskittyy vain sen alkuun - sarja ei sisällä minkäänlaisia ulkoavaruuden asukkaita vaan alienist tarkoittaa itse asiassa oikeudelle toimivaa psykiatria. Tarina sijoittuu 1800-luvun New Yorkiin, jossa raaka sarjamurhaaja jahtaa poikaprostituoituja. Oikeuspsykiatri ryhtyy jahtaamaan sarjamurhaajaa yhdessä sanomalehden kuvijattan kanssa. Avukseen he saavat vielä mm. poliisilaitoksella sihteerinä työskentelevän nuoren naisen. 
Jos on yhtä innostunut kaikista sarjamurhaajatarinoista kuin minä, uppoaa sarja todennäköisesti aika hyvin. Sarjan päähenkilö, oikeuspsykiatri Kreizler on tosin ärsyttävä ja monimutkainen hahmo, mutta onneksi muut hahmot ovat paljon helpommin lähestyttäviä. 
Sarja ei sinällään tarjoa mitään uutta ja jännittävää, mutta toki historiaan sijoiuttava sarja on jo monesti sinällään mielenkiintoinen, eli paljon ei tarvita. Oman mielenkiintoisen lisänsä tuo toki sarjamurhaajan kohderyhmä, eli nuoret pojat, jotka toimivat prostitoituina ja useimmiten nuoriksi tytöiksi pukeutuneina - siinä asia, mikä ei ihan hirveän monessa näkemässäni (tarkemmin ajateltuna ei varmaankaan missään) elokuvassa tai sarjassa ole tullut ilmi.
Sarja on myös siitä mukavaa vaihtelua, että se sisältää ainoastaan kymmenen jaksoa, joten juonta ei turhaan pitkitellä. Ei paras näkemäni mysteeri tai sarjamurhaajakertomus, mutta tykkäsin tästä sen verran paljon, että katsoin kaikki 10 jaksoa käytännössä kerralla :D

When Calls the Heart (IMDb 8,5)
Sydämen kutsumus on juuri niitä sarjoja, joista ensi vilkaisulla päättelee, että se on tyyliin jonkun Nora Robertsin romaanin pohjalta filmatisoitu hömppä, jota vain mummot katselee. Väärin, niin väärin! No, siinä mielessä pitää paikkansa, että tämä ei ehkä ole kaikista vauhdikkain sarja ja tempo on aika rauhallinen, mutta jos joku muistaa ysärisarjan Tohtori tuli kaupunkiin, on tämä hyvin saman tyylinen. Jos jostain nykyaikaseimmasta sarjasta pitäisi sanoa, niin jos tykkää vaikkapa Gilmoren tytöistä, saattaisi hyvinkin pitää myös tästä.
Sarja kertoo siis nuoresta opettajattaresta, joka jättää varakkaan kaupunkielämänsä ja suuntaa kanadalaiseen pikkukaupunkiin opettamaan sen lapsia. Ensi töikseen hän saa huomata, että elämä syrjäseudulla on hyvin poikkeavaa kaupungin mukavuuksista, mutta sinnikäs nainen on päättänyt jäädä ja ystävystyykin kaupunkilaisten kanssa ja löytää lopulta oman asemansa yhteisössä. Elämä kaukana kaikesta tuo mukanaan yllätyksiä kuin vaikeuksiakin, ja tapahtumia riittää.
Mä en voi tiivistää kuin muuten, että tämä sarja on aivan mahtava. Niin sympaattinen ja maanläheinen, ja jotenkin niin aito. En muista, että olisin itkenyt minkään viime aikoina katsomani sarjan aikana niin paljon kuin tämän, eli tässä on aika paljon koskettavia juttuja ja tärkeitä aiheita. Hassusti sanottuna keskitytään niin sanotusti olennaiseen ilman mitään turhia krumeluureja. Vaikka ensi näkemältä saattaa miettiä, miten tämmöisestä tarinasta on saatu 6 tuotantokautta tehtyä (itse olen valitettavsti nähnyt vain 4 ensimmäistä koska viidettä en löydä mistään ja kuudes alkaa vasta Yhdysvalloissa) koska eihän tässä tapahdu mitään, mutta loppujen lopuksi tässä tapahtuu ja paljon. Näyttelijäsuoritukset nyt eivät varsinaiseti ole mitään palkintopysti -luokkaa, mutta uskottavia silti ja niin höpsön sympaattisia kuitenkin. 
Mä ihastuin tähän sarjaan ihan täysillä ja ehdottomasti viime vuoden lemppareita! Ja mahtuu varmasti omaan top kymppiinkin. Tässä on mahtavaa myös se, että jos muutama ensimmäinen jakso on vähän sellaista tahmeahkoa eikä ole ihan varma jatkaako vai ei, niin tämä sarja paranee edetessään!

Party of Five (IMDb 6,8)
Sitten ihan oikea nostalgiatrippi ysäriin: Viiden juttu on draamakomedia viidestä sisaruksesta, ketkä jäävät keskenään heidän vanhempiensa kuollessa auto-onnettomuudessa. Vanhin, jo täysi-ikäinen Charlie saa muiden huoltajuuden ja yhdessä he yrittävät selvitä perhettä koetelleesta tragediasta ja samalla yrittää jatkaa normaalia elämää.
Sarja on yleisilmeeltään aika kevyt, eli sellaista että mukana pysyy, jos katsoo toisinaan vähän puolella silmällä ja jaksojen taso vaihtelee paikoitellen aika hurjastikin. Se on ajoittain hieman rasittavaa ja myönnän kelanneeni aina välillä eteenpäinkin, koska sarjassa on käytetty hurjasti minuutteja ns. turhaan dialogiin tai samoja asioita käydään läpi monta kertaa. Sarjassa käsitellään kuitenkin isoja ja tärkeitäkin asioita ja pointsit siitä, että näitä asioita on haluttu tuoda esiin, mutta toteutus on jäänyt aika suppeaksi eikä kovin uskottavaksi. En mainitse mitään tiettyjä juttuja, etten paljasta liikaa (plus en ole itsekään katsonut kuin kolme ensimmäistä tuotantokautta) mutta ajoittain tuntuu hassulta, että esiin on tuotu asioita, jotka sitten kuitenkin tunnutaan tietyllä tapaa sivuuttavan. Kaikista eniten ehkä häiritsee kuitenkin se, että teinien suuhun sovitetaan sellaisia ajatuksia ja oivalluksia, jotka ihan järkevästi ajateltuna eivät kyllä istu sinne lainkaan. Ei siis sillä, etteikö ne olisi monesti oikeita ja istuvia jakson sisältöön, mutta 11-16 -vuotiaan hahmon suusta ne kuulostaa monesti vähän hassuilta.
Eniten itseäni sarjassa viihdyttää varmasti aikakausi. Tuntuu jotenkin kivalta vaihtelulta katsoa nuorisosarjaa ajalta, jolloin ei ollut älypuhelimia ja lappuhaalarit oli kova juttu.Vaikka sarjassa onkin vikoja ja sellaista on-off meininkiä hahmojen suhteen, on tämä kuitenkin ollut itselleni tosi piristävää vaihtelua ja tätä on vielä peräti kolme tuotantokautta katsomatta (toivon tosin, ettei taso laske ihan hirveästi)!

Travelers (IMDb 8,1)
Heti alkuun haluan painottaa, että tässä on sarja, mitä ei todellakaan kannata katsoa, ellei oikeasti pysty keskittymään ja ajattelemaan. Aika itsessään saati aikamatkustus on niin monimutkainen ajatus ja se yhdistettynä vielä kaikenlaiseen huipputeknologiaan, takaa sen, että aivot menee aivan varmasti solmuun jossain kohtaa. Sen voi nähdä joko uhkana tai mahdollisuutena - itse koen sen jälkimmäisenä ja siksi sarjaa rupesinkin aikoinaan seuraamaan.
Sarja saa nimensä matkustajista, eli satojen vuosien päässä tulevaisuudessa elävistä henkilöistä, jotka tuon ajan huipputeknologian ansiosta pystyvät lähettämään tietoisuutensa nykyaikaan, eli 2000 -luvulle. Tietoisuus valtaa ikään kuin virus jonkun nykyhenkilön ja hävittää samalla tämän tietoisuuden ja henkilön kropasta tulee matkustajan oma. Jep, kuulostaa monimutkaiselta. No, nämä matkaajat eivät suinkaan tule nykyaikaan vaan lomailemaan, vaan heille on annettu tulevaisuudessa tarkat roolit ja tehtävät, mitä heidän tulee nykyajassa noudattaa historian muuttamiseksi paremmaksi (eli lienee selvää, että nämä matkustajat eivät saavu millään lailla ideaalisesta tulevaisuudesta). Ongelmaksi muodostuu tosin se, että osa näistä heidän valtaamistaan ruumiista eivät olekaan oletetussa kunnossa (vammoja ja riippuvuuksia) ja että matkustajien pitäisi omaksua hyvin pitkälti heidän valtaamansa kropan identiteetti, eli olla paljastumatta ulkopuolisille, kuten perheelle.
Mulla tuppasi menemään aivot solmuun jo tätä kirjoittessa eli kyllä, kyseessä on hyvin monimutkainen sarja :D 
Miinuspuolena näen itse ehkä eniten sen, että sarjassa keskitytään tosi paljon irrallisilta tuntuviin tehtäviin ja missioihin, ja mielestäni liian vähän siihen, mitä henkilöt käyvät itse läpi. Tai siihen nähden, että kyseessä on kuitenkin kurjasta tulevaisuudesta saapuvat tyypit, joiden tajunta siirtyy johonkin toiseen kroppaan ja tavallaan elämään, tuntuu hassulta että porukka juoksee huipputeknologia kainaloissaan paikasta toiseen muuttamassa historiaa, vaikka heidän minäkuvansa on varmaan aivan sekaisin. No, en tiedä koska sitä ei varsinaiseti kerrota ja se jää harmittamaan, koko homma ikään kuin kuitataan sillä, että heillä on tehtävään vuosien ja vuosien koulutus. Mutta itse jotenkin näen, että ihminen on ihminen, eli sitten millä aikakaudella tahansa.
Joka tapauksessa sarja on kiinnostava ja taas hieman erilainen muihin verrattuna. Hahmot jäävät äskeisen avautumiseni tiimoilta vähän kylmiksi ja vieraiksi, mutta ei liiaksi kuitenkaan. 


Onko kukaan teistä katsonut mitään näistä ja millaisia mielipiteitä löytyy?

Ja jos näistä ei löytynyt mitään mielenkiintoista omalle listalle katsottavaksi, niin kannattaa tsiikata nämä aiemmat postaukseni (jotka pitävät siis sisällään ihan eri sarjoja):

13.1.2019

Talvipäivänä

IMG_2914_edited IMG_2920_edited IMG_2929_edited IMG_2942_edited IMG_2941_edited IMG_2913_edited IMG_2919_edited IMG_2936_edited IMG_2924_edited IMG_2922_edited

Kyllä on säät hellineet näin loppuviikosta ♥ Mä en ole talvi-ihminen alkuunkaan enkä erityisesti nauti kylmästä tai lumesta saati siitä, että luonnonvalo on monesti kiven alla. Mutta tämmöisinä aurinkoisina talvipäivinä, kun pakkanenkaan ei ole hurjan kova, talvi on ihan semi jees. Tai sitä jotenkin arvostaa silloin eri tavalla ja jos tämmöiset päivät jäisi ilmastonmuutoksen vuoksi kokonaan pois tulevina vuosina, niin kai niitä mummona haikeina muistelisi, en tiedä.
Joka tapauksessa tässä on vielä monen monta talvipäivää ennen kesää, yritän nauttia niistä, vaikka se kesä huomattavasti itselleni mieluisemmalta kuulostaakin!

12.1.2019

Superöverihyvä Rocky Road juustokakku

Muistelen joskus aiemminkin julkaisseeni reseptin tämmöiseen rocky road -juustokakkuun, mutta koska tein nyt erilaisen (ainakin luullakseni), joka oli parasta ikinä, niin pakkohan se on jakaa! Tämä on just sellainen kakku, missä enemmän on todellakin enemmän ja mikä parasta, kaapista voi kaivaa vähän sitä sun tätä jämiä, esimerkiksi joulusta jääneitä konvehteja ja suklaita. Eli mitään tiettyä, "oikeaa" reseptiä ei sinällään ole, kakun vivahteita voi vaihdella makunsa ja kaapin sisällön mukaan :) 

IMG_2909_edited

Tähän kyseiseen kakkuun käytin itse:

pohjaan 1 paketti Oreokeksejä (säästin muutaman koristelua varten)
loraus nestettä esim. kivennäisvettä tai maitoa, että keksipalat kostuvat (pohjan tekeminen onnistuu oikein hyvin ilman voisulaakin)
noin puoli desiä pähkinöitä rouheena (käytin pekaani-, hassel- ja saksanpähkinää)

täytteeseen:
1 purkki kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
5 liivatelehteä
noin 1 dl kinuskikastiketta
100 g suklaata (itse käytin uutta Fazerin Dumle-suklaata kun halusin testata mutta periaatteessa mitä suklaata vaan!)
reilusti minikokoisia vaahtokarkkeja
samaa pähkinärouhetta kuin pohjassakin

koristeluun:
vaahtokarkkeja
pähkinöitä
kinuski- tai suklaakastiketta
keksimurua jne.

IMG_2910_edited

Elikkäs pohjan valmistus seuraavasti: irtopohjavuuan pohjalle leivinpaperia ja napautetaan kiinni. Jos käytät pähkinöitä, nyt on hyvä hetki rouhia ne pienemmäksi. Murskataan keksit joko käsin tai blenderissä, lisätään nestettä vähissä erissä, kunnes muru on sopivan "tahmeaa". Lisää pähkinät. Taputtele seos vuuan pohjalle.

Laita sitten liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Sulata suklaa joko mikrossa tai vesihauteessa, muista sekoittaa etenkin jos kyseessä on makusuklaata ja siellä on paloja seassa! Vatkaa sitten kerma kuohkeaksi vaahdoksi, lisää tuorejuusto ja vatkaa tasaiseksi. Lisää sitten kinuskikastike ja sula suklaa. Sekoita. Kun liivatteet ovat pehminneet noin 5 min, liota ne kuumaan, kiehautettuun veteen ja lisää se täytteeseen ohuena nauhana koko ajan tasaisesti vatkaten. Sekoita lopuksi joukkoon vaahtokarkit ja pähkinät sekä halutessasi vielä loraus kinuskikastiketta tai vaikkapa suklaata ja sekoita, mutta älä tässä vaiheessa enää vatkaa. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa useamman tunnin.

Koristelussa saa mielestäni myös mennä ihan överitasolle ja käyttää niin paljon mielikuvitusta ja aineksia päälliseen kuin mieli tekee! Ja tämä kakku ei sitten sovi tosikoille eikä makeaa karttaville ;)
 
IMG_2911_edited

Omasta mielestä tää oli niin hyvää, että taidan tehdä heti huomenna uudestaan kun pääsen äitini luo! Hahah. Mutta tätä voi tosiaan varioida loputtomiin kun jokaisella tuntuu olevan vähän omannäköisensä rocky road, mutta tämmöinen on minun!

PS. Olipa pitkästä aikaa kiva päästä jakamaan reseptiä täällä blogin puolella, se kun on kuluneiden viime kuukausien aikana ollut lähes olematonta.

9.1.2019

Tammikuun puuhia

Heipparei toverit! Tammikuu on edennyt reilun viikon verran ja ajattelin tulla kertoilemaan, mitä se on omalla kohdallani pitänyt sisällään :)

Ensinnäkin unohdin, että Flickr päivittää koko systeeminsä ja maksuttomien tilien kuvalimitti on 1000 kuvaa, mikä siis itselläni on näiden vuosien aikana täyttynyt jo aika monta kertaa. Ja koska se on täynnä, en saa ladattua sinne uusia kuvia joten nämä tämän postauksen kuvat on laitettu suoraan bloggerin kautta. En tiedä vaikuttaako se mihinkään, mutta itseäni ärsyttää, kun olen tottunut tekemään postauksen tietyllä tapaa. No, pitää nyt katsoa mitä teen tuon Flickrin kanssa, sillä en haluaisi menettää siellä olevia kuvia, jotka tosiaan poistuu sieltä suurimmaksi osaksi helmikuussa, jos tiliä ei päivitä maksulliseen versioon. Plaa!

Ja tällä viikolla meillä on tosissaan työpaikalla menossa lattiaremppa, joten sen vuoksi nämä alkuviikon päivät on olleet vähän iisimpiä. Huomenna pitäisi koota tavarat paikallaan ja siinä saattaa sitten mennä tovi...


Eilen meillä oli kavereiden kanssa mäenlaskulattiakaiset, koska kerrankin niin, että kaikilla vapaata samana päivänä/iltana. Mentiin laskemaan mäkeä tähän meidän lähelle ja ei herranjestas kuinka oli hauskaa! En muista milloin viimeksi olisin nauranut niin paljon :D Allekirjoittaneen piti totta kai laskea kaikista hurjimmista mäistä ja voin sanoa, että nyt on kroppa kipeänä kaikista niistä pompuista ja pulkan kyydistä lentämisistä. Mäenlaskun kruunasi termarissa odotteleva minttukaakao ja meille palattua saunassa käyminen sekä ruuanlaitto. Ilta venähti aika pitkälle, muttei haitannut olleskaan!


Aloitin viikonloppuna mun hiusten vaalennusopearaation, mitä ei tästä kuvasta kyllä pysty oikeastaan mitenkään päin päättelemään. Hiusten vaaleantaminen punaisesta ja useamman kerran hennatusta tukasta ei ole mikään maailman simppelein projekti, ja nytkin pää on sellainen oranssin kellertävä, mutta who cares. Mulla on ollut punainen tukka nyt niin kauan lukuunottamatta vuoden takaista violetti-kokeilua, että haluan vähän vaihtelua. 


Mie en kestä miten nättiä tuolla ulkona on ollut! Tosin kesä ois silti kiva... Tämä ulko-ovelta avautuva maisema on mun lemppariasioita maailmassa koska se on niin nätti niin usein, kirpeinä talvipäivinä, auringon noustessa tai laskiessa, loppukeväästä kun nuo omenapuut kukkii... tästä tulee aina sellainen olo, että olen kotona ♥


Sunnuntai aamuna aikaa itselle hyvän aamupalan merkeissä. Mulla on muutes roikkunut se sellainen Ikean muutaman euron maidonvaahdotin varmaan viis vuotta laatikossa roikkumassa ja viikonloppuna repäisin, laitoin siihen patterit ja vaahdotin kahvimaidon! Kysymys kuuluu, miksi en ole tehnyt tätä aiemmin.


Tilasin siskolleni joululahjaksi tämmöisiä "retrokuvia" vuosien varrelta ja siinä samalla tilasin muutaman itsellenikin jääkaapin ovea koristamaan. Ei ollut tosin maailman helpoin homma löytää magneetteja, mutta sitten silmään osui nämä supersöpöt magneetit Tokmannilla. Edelleen kyllä liputtaisin sellaisten perinteisten mustien nappimagneettien puolesta, koska ne ei peittäisi kuvia, mutta nämä kelpaa oikein hyvin paremman puutteessa! Tietääkö joku mistä sellaisia magneetteja voisi saada..?


Alennusmyyntishoppailuja! Neulepaita ja sukat löytyi H&M:stä, ja Body Shopista löytyi nuo jumalallisen hyviltä tuoksuvat vartalovoi ja suihkusaippua - alennuksessa nekin. Ainoa ei alennustuote oli nuo viinilasit, jotka jo aiemmin mainitsinkin ostavani. Tarkoitus oli ostaa ne jo aiemmin, mutta joulun jälkeen Sokoksen hyllyt oli ihan tyhjillään, eikä näitä ollut siellä. Mutta nyt on! 


Leivoin vähän aikaa sitten niin herkullista kakkua, että syötiin se käytännössä miehen kanssa kahdestaan. Tästä laitan reseptiä blogiin vielä tämän viikon aikana!
Toinen setti on taas viime perjantailta, kun pidettiin leffailta kotona miehen kanssa. Saatiin Sormusten herra -trilogia päätökseen ja näistä eväistä kyllä riitti siihen lähes nelituntiseen operaatioon :D

Näiden lisäksi olen alkanut potemaan pientä matkakuumetta ja selannut Irlannin karttaa Google Mapsissa aika tarkkaan :D Mä oikeastaan tiedän, mitä haluan siellä nähdä ja oikeastaan aika varma, että pystyn sen toteuttamaankin aika ongelmitta. Mies haluaisi kyllä Prahaan, mutta luulisin, että hän on kuitenkin ympäripuhuttavissa, hahah. No, tarkoituksena ei kuitenkaan ole varailla mitään vielä, joten kuume nouskoon vielä asteen tai pari.

Sellaista siis täällä, mites siellä? Mun loppuviikkoon kuuluu huomisen keittiön kokoomis -operaation lisäksi pari ihan normaalia työvuoroa ja sunnuntaina suuntaan Kouvolaan peräti kolmen päivän vapaille. Nyt mä ajattelin syödä ja kenties avata Netflixin. Niin kiva, että on on tämmöinen päivä, mikä on periaatteessa vapaa, kun töissä kävin vaan pyörähtämässä tekemässä toimistotyöt.

2.1.2019

(Reissu)Katsaus vuoteen 2018

Jihuu, täällä se on, vuosi 2019! Toivottavasti kaikilla vuodenvaihde sujui mainioissa tunnelmissa. Itse olin jo puolen yön aikaan nukkumassa ja no, menneiden päivien työvuorot ovat olleetkin sitten sellaisia, että enpä ole jaksanut tänne blogin puolelle enää raahautua, vaikka niin uhkasinkin tekeväni :D Mutta, tässä ollaan nyt, ja nythän on vasta toinen päivä, joten edellisen vuoden läpi käyminen ja pieni muistelu ei ole edes myöhässä!

Mun vuosi 2018 oli kokonaisuudessaan todella onnistunut. Varmaan kaikista elämistäni vuosista kiireisin ja ehdottomasti työntäyteisin, mutta onnistunut. Se, että oli paljon töitä, tarkoitti myös, että oli enemmän rahaa (paitsi loppuvuodesta koska palkkatoimisto mokasi) ja sen kaiken rahan käytin käytännössä kaiken matkustamiseen.

IMG_1743 IMG_9734 IMG_0694

Maaliskuussa kävin neljän päivän mittaisella reissulla Irlannissa äitini kanssa, majoituimme Dublinissa mutta vietimme yhden päivän Brayssa. Rakastan Irlantia hirveästi ja haaveilen matkuvastani sinne tänä vuonna uudestaan - tosin niin haluaisin matkustaa moneen muuhunkin paikkaan. Nähtäväksi jää! Maaliskuu oli ajankohtana ihan jees, mutta koska olen aiemmin käynyt siellä lähinnä kesäkuukausina, tuntui jotain niin sanotusti puuttuvan.

Kesäkuussa matkustin ystäväni kanssa ensin Amsterdamiin, jossa olimme juhannuksen. Kaupunki oli viehättävä mutta sää todella kolea, mikä osakseen vaikutti fiilikseen. Ei ehkä sellainen ihan omanlainen mesta, mutta loppujen lopuksi nähtyä tuli vain Amsterdamin ydinkeskusta eikä mitään muuta Hollannista. Voisin kuitenkin hyvin kuvitella palaavani tänne joskus mahdollisuuksien niin antaessa myöten! Ja täällä kävin ottamassa tatuoinnin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen!
Amsterdamista matkamme jatkui junalla Pariisiin ja tämäkin oli hauska kokemus - liikkua maasta toiseen junalla, eikä lentäen. Ja juna oli noin kymmenen kertaa rennompi tapa matkustaa, reilu kolmen tunnin matka tuntui tosi nopealta ja samalla näki maisemia!
Pariisi oli sitten monella tapaa hyvinkin positiivinen yllätys, varsinkin sään puolesta, sillä jos edellisessä kaupungissa oli pitänyt käydä ostamassa paksumpaa paitaa että tarkenee niin Pariisissa todella tarkeni, lämpötilat oli +30 asteessa joka päivä. Nähtävyydet oli hienoja, kaupungissa paljon nähtävää, macaronit herkullisia ja viini halpaa. Tykkäsin, mutta uskon, että ainakin toistaiseksi kerta riitti, enkä haikaile Pariisiin takaisin. 

IMG_1078 IMG_1981 IMG_0821

Syyskuussa suunnattiin kohti Kanadaa ja tarkemmin kohti Torontoa ja tämä oli elämäni tähän astisista matkoista niin sanotusti se isoin. Suurin välimatka ja aikaero, eniten jännitystä. Kaikki meni kuitenkin todella hyvin ja saatiin kokemusta vieraassa maassa liikkumisesta omin avuin, kun vuokrattiin auto. Nähtiin paljon, Toronto ja Montreal sekä kanadalaista metsää sekä pikkukylämeininkiä ja niin hirveän paljon jäi vielä näkemättä. Tänne on pakko tulla joskus uudestaan! Tästä matkasta olen jotenkin hassun ylpeä ja sen muisteleminen tuntuu äärimmäisen mielialaa nostattavalta, en osaa oikein sanoa miksi. Ehkä mielessäni yhdistän tähän jotenkin itsensä voittamista ja sellaista tietynlaista rohkeutta, jotka saavat kokemuksen tuntumaan entistä isommalta ja merkittävämmältä.

Lokakuussa kävin vielä kolmen päivän minireissulla Barcelonassa ja vaikka tuntui hyvältä päästä lokakuisesta Suomesta merenrannalle, jätti kaupunki aavistuksen verran kylmäksi - sellaiseksi, että en lähtisi uudestaan ellei mukana olisi jokin muukin houkutin. Matka oli kuitenkin kiva, sillä matkaseuranani oli siskoni ja harvoin vietetään aikaa yhdessä noin paljon, sillä asutaan eri kaupungeissa ja molemmilla on vuorotyö. 

27111742248_4f9f5d7e25_o IMG_2184 IMG_0892

5 ei maata - tai kuusi, jos Viro lasketaan, hehe. Se, että pääsi matkustamaan näin paljon, tuntui aivan mahtavalta, mutta toki ymmärrän, ettei tällaista voi tehdä jatkuvasti. Mä olen pähkäillyt mahdollisia tämän vuoden reissujakin siltä kannalta, että mikä olisi järkevää ja "ekologista". Mitään ei ole vielä lyöty lukkoon eikä niin tapahdu vielä varmasti ainakaan tammikuun aikana.

Noin muutoin, reissujen lisäksi, koen vuoden onnistuneeksi, vaikka takaiskujakin oli: toukokuussa hajotin polveni töissä ollessani ja jouduin olemaan reilun viikon töistä pois. Tässäkin oli tosin onni matkassa, että ei käynyt pahemmin ja että jalka parani niin nopeasti.
Koen myös joidenkin ihmissuhteideni kärsineen ajanpuutteen vuoksi. Mä olen sellainen tyyppi, että tarvin kaiken kiireen ja hälinän keskellä sen oman ajan, ihan ilman ketään, että saan vaan olla itsekseni, ja kiire yhdistettynä tähän tarpeeseen on yhtä kuin entistä vähemmän aikaa sosiaalisiin juttuihin. Viime vuoteen mahtui silti paljon kivoja tapaamisia ja juhlia, kuten extemporet illanistujaiset työkavereiden kanssa, meikäläisen järjestämät vappujuhlat, yksi satamassa vietetty kesäilta täysin uppo-outojen ihmisten kanssa, työpaikan virkistyjäiset, parit pikkujoulut ja vierailut ystäväni luona Järvenpäässä.


Mutta nyt suunta kohti tulevaa ja tätä vuotta! Tiedän ainakin osittain, mitä tämä vuosi tuo tullessaan ja yksi niistä asioista on todennäköisesti parhaan ystäväni menettäminen, eli Jedi täyttää huhtikuussa 14 -vuotta ja se on paljon se varsinkin Jedin kokoiselle koiralle. Mun on pakko käsitellä tätä asiaa jo etukäteen, koska tiedän tämän olevan erittäin hankala ja voimia vievä juttu hetken koittaessa. Mutta tietenkin täytyy muistaa elää myös tässä hetkessä, eli nauttia jäljellä olevasta ajasta hyvillä mielin. 
Ja vaikka surua on todennäköisesti luvassa, niin uskon ja toivon, että silti myös paljon iloa ja naurua! On ainakin jo heti ensi viikolla, kun pidetään duunipaikan lattiaremontin takia suljettuna olevan ravintolan kunniaksi mäenlaskulattiakaiset! :D