15 vuotta ystävyyttä

Mun paras ystävä täytti reilu viikko sitten 15 vuotta. Tätä en olisi ikinä uskonut, viime vuotinen neljästoista synttäripäiväkin tuntui uskomattomalta ja vuoteen siinä välissä mahtuu aika monta ikävää vaivaa ja kallista eläinlääkärireissua, mutta papparainen on sinnikäs eikä ole halunnut vielä tätä kotia jättää. Ja sinnikkyydellä nimenomaan meinaan sitä, että kaikesta huolimatta koiravanhus menee eteenpäin ihan omin voimin, ja vaikka suurin osa päivästä meneekin levätessä ja nukkuessa, niin elämäniloa kuitenkin löytyy. Vauhti on hidastunut ja tiedän, että yhteinen aikamme tulee päätökseensä varmasti ennemmin kuin myöhemmin. Jos jotain hyötyä tästä maailmanlaajuisesta pandemiasta on ollut, niin ainakin se, että karvainen ystäväni on saanut nauttia seurasta käytännössä 24/7. 

Viiteentoista vuoteen on mahtunut paljon, paljon sellaisiakin asioita, joita en oikeastaan edes muista. Aika paljon huolta ja stressiä, Jedillä kun oli nuorempana hyvinkin paljon vaikeuksia olla yksin ja varsinkin olla yksin hiljaa, mutta kaikesta ollaan päästy yli yhdessä. Ja vuosiin mahtuu myös rajattomasti rakkautta ja paljon huumoria - mun ystävä on hyvin hauska tyyppi, kuka nauttii suuresti mun viihdyttämisestä tempauksillaan. Joskus nekin tempaukset on menneet vähän yli, muun muassa silloin, kun herra päätti yksinollessaan karata rappukäytävään ja minä sain töihin soittoa, että eikös tää käytävässä partioiva musta koira ole sinun.... :D

Koronatilanteen vuoksi ei isoja juhlia voitu pistää pystyyn, vaikka tapahtuma olisi sen ehdottomasti vaatinut, vaan sen sijaan juhlittiin pienesti perheen kesken parin kakun voimin, Jedi sai vähän herkkuja (tämän ikäiselle koiralle ei luonnollisesti ole käytännöllistä ostaa mitään erikoista) ja tietysti ihan oman synttärikakun, tilanteesta nappasin kuvan puhelimeen vain huomatakseni, että tismalleen samoilla linjoilla on menty ainakin viimeiset kolme vuotta, hahah.

Joka tapauksessa ei voisi ihminen olla yhtään kiitollisempi nelijalkaisesta ystävästään, joka ihan totta kaikkine puolineen on parasta maailmassa ♥ 

14 -vuotias paras ystäväni

Nyt on kuulkaas synttärit juhlittu! Nimittäin mun parhaan ystäväni, koirani Jedin 14-vuotissynttärit. Koiravanhus sai hurjan määrän herkkuja ja synttäreitä kahviteltiin eilen sunnuntaina sekä tänään maanantaina. Käytiin eilen siskon ja hänen koiriensa kanssa ottamassa synttärikuviakin.

Jedi on ollut mulla pennusta saakka - tosin alunperin se oli perhekoira, mutta on tässä vuosien saatossa tullut mun koiraksi, tiedän olevani hänen ykkösihmisensä ja se fiilis on sanoinkuvaamattoman tärkeä. Toki se tuo mukanaan vastuuta ja huolta, toisinaan jopa huonoa omaatuntoa, mitä lemmikitön ihminen ei tunne eikä pode, mutta kyllä koiran omistaminen antaa vaan niin paljon. Niin paljon, että en oikeastaan osaa ajatella, mitä minä itse olen, sitten kun koiraa ei enää ole ja Jedistä aika jättää. Se tulee olemaan ihan hirveää.

Mutta tarkoitus ei ole miettiä sitä nyt, vaan keskittyä niihin hyviin juttuihin ja yhteisiin muistoihin.

Jedi on vanhaksi koiraksi tosi vilkas ja liikkuvainen ja ainakin itse koen, että juurikin siinä aktiivisuudessa piilee salaisuus hänen pitkään ikäänsä. Lenkkeillään päivittäin parikin lenkkiä ja ainakin muutaman kerran viikossa kävellään pitempi matka - vähän sen mukaan, miten Jedi jaksaa. Ja yleensä se jaksaa. On toki päiviä, kun se lähinnä nukkuu kotona sohvallaan, mutta sitten on päiviä, kun tuntuu että siinä on enemmän virtaa kuin meikäläisessä. Muun muassa tänään se on pöljäillyt omia höpsöjä juttujaan: vienyt pehmolelunsa vesikuppiin uimaan ja lenkillä leikki kävyn kanssa.

Kuulo Jedillä on heikentynyt huomattavasti viimeisen vuoden sisällä, mutta se ei haittaa menoa. Käytän vahvasti elekieltä ja Jedi on aina aistinut muutenkin tunnetilani helposti. Jos esimerkiksi mulla on paha mieli, ja itken, Jedi tulee tarkastamaan, onko mulla kaikki hyvin. Tai jos se on itse toljaillut jotain tyhmää, käyttäytyy vaikkapa lenkillä hölmösti ja ärähdän sille asiasta, se kokee tarpeelliseksi lepytellä minua jollakin hupsulla tempulla. 

Jedi saa tosi vähän ihmisten ruokia ja herkkuja, mutta sille on muodostunut omat lempparit. Jostain syystä se rakastaa pullaa (ja tästä syystä se saikin oman J:n muotoisen synttäripullan eilen) sekä popcornia. Sillä tuntuu myös olevan kuudes aisti, mitä tulee nakkeihin. Se on vieressä kyttäämässä heti, kun jääkaapista kaivaa nakkipaketin :D Myös ruisleipä lukeutuu sen herkkuihin.

Jedi tykkää siirtyä paikasta toiseen, autossa se rakastaa olla. Sinne se tosin pääsee melko harvoin, koska en omista autoa. Tästä syystä se on matkustanut junalla tosi paljon ja se sujuukin yleensä täysin ongelmitta ja rutiinilla, vaikka lemmikkivaunussa olisi paljon muitakin eläimiä. Eläinkavereita Jedillä ei juurikaan ole, paitsi siskoni sekä äitini koirat, mutta niihinkin se suhtautuu melko neutraalisti ja monesti jopa välinpitämättömästi, koska ne ovat niin paljon pienempiä. 

Aina ei ole ollut helppoa ja varsinkin Jedin kova haukkuääni on aiheuttanut kovasti närää ympärillä olevissa ihmisissä, mutta nämä 14 vuotta yhdessä (tai siis virallisesti Jedi on ollut mun koira vasta kesäkuun puolen välin jälkeen, koska ei tosiaan tullut meille heti synnyttyään mutta you got the point) ovat olleet kullanarvoisia, enkä päivääkään vaihtaisi pois. Vähän hankalaluontoisesta koirasta on tullut kunnon koiravanhus ja vaikkei se mikään esimerkkitapaus seurakoirasta olekaan, niin se on mun paras ystävä, vikoineen ja hyvine ominaisuuksineen. Ja ihan kaikkine vikoineni ja poissaoloineni minä olen Jedin paras ystävä ja kun se ryntää ovelle vastaan pehmolelu suussaan aina kotiin tullessani (tai no, silloin kun se kuulee minun tulevan hahah), maailman iloisimpana, on se vaan jotain korvaamatonta. ♥

Miten muuten teillä, juhlitaanko lemmikin synttäreitä? Meillä tämä on ehkä vähän höpsön iso juttu, joidenkin mielestä, mutta toisaalta Jedi sai eilen lähes yhtä paljon onnitteluja kuin olisin vaikkapa itse saanut omina synttäreinä, että on mun lähipiirissä ainakin yhtä höpöjä tyyppejä :D ♥

Roses & Suede

Kivaa uutta viikkoa! Täällä se on alkanut sangen jähmeästi, eilen meni tosiaan puolet päivästä eläinlääkärissä Jedin leikkauksen takia, jonka takia yöllä ei nukuttu (paitsi about viiden minuutin pätkissä kovalla lattialla sikiöasennossa koiran vieressä minkä takia mun kroppa on nyt ihan sika kipeä ja kireä...) ja sitten on toilailtu inhottavan kaulurin kanssa. Näistä ei niin hehkeistä fiiliksistä huolimatta leikkaus sujui ongelmitta, mikä on tärkeintä ja vaikka tässä viikon suunnitelmat menikin vähän uusiksi (pööh en pääsekään Korkeasaareen) mm. aikatauluongelmista johtuen, niin tärkeintä mulle silti on, että Jedillä on kaikki hyvin ja leikkaushaava pääsee paranemaan ongelmitta :) Tämä viikko otetaan siis todella iisisti, mikä tosin saattaa olla ongelma tolle teräspapale... Täytyy vaan toivoa, että ens yö on jo iisimpi, että saa meikäläinenkin vähän unta palloon!
Mites teillä on lähtenyt viikko käyntiin?

PS. Nämä kuvat on luonnollisestikin otettu viime viikon puolella, terkuin nimimerkki kolmatta päivää ilman meikkiä ja haisen luultavasti niin koiralta, kun on vaan mahdollista :D

Into the Woods

Kävin viime viikolla pitkästä aikaa kirpparilla ja löysin sieltä tämän rennon farkkumekon sekä superkivan neuletakin. Mä en ole tänä vuonna ostanut vaatteita juuri nimeksikään ja oli kiva löytää pari uutuutta pikkurahalla :) 

Meikämimmin loma sen kun jatkuu ja loppuviikko tuo mukanaan vähän kotimaanmatkailua: huomenna torstaina Järvenpää ja perjantaina mahdollisesti Porvoo. Sunnuntaina palaankin takaisin Kouvolaan, sillä maanantaina on Jedin kastrointi ja päädyttiin tekemään leikkaus samassa paikassa missä tarkastuksetkin on tehty, vaikka klinikka löytyisi kyllä Lahdestakin. Vaikka kyseessä on melkosen iisi perusleikkaus, niin mua meinaa silti vähän jännittää, koska onhan Jedi jo vanha. Leikkaus koettiin kuitenkin parhaaksi vaihtoehdoksi, koska viime tarkastuksessa löydettiin kasvain toisesta kiveksestä ja ennusteet siitä ovat olemattomat (voi olla hyvä- tai pahalaatuinen, hyvä voi muuttua pahaksi jne.) Toivotaan että sujuu ongelmitta! (myös leikkauksen jälkeen, leikkaushaavassahan on tulehdusriski.)

Nyt täytyis pikkuhiljaa kerätä kimpsut ja kampsut yhteen, juna takaisin kotiin Lahteen lähtee tunnin päästä. Kivaa viikon jatkoa!

Mun parhaat kaverit

Koirat on iso osa mun elämää ja arkea, joten tämä postaus on omistettu kahdelle mun lempparille, etenkin omalle Jepsulle ♥ 

Täysin koiratonta elämää mun elämään mahtuu alle vuosi - mulla on siis ollut koirakavereita 24 vuoden ajan. Jedi on niistä ehdottomasti tärkein, koska siihen mulla on vahvin side. Koska herra on jo oli 12 vuotta vanha, olen yrittänyt pikkuhiljaa jo sopeutua ajatukseen, että yhteinen taipaleemme on enemmän takanapäin kuin edessä. Pelkkä ajatuskin itkettää ja sen takia mä olenkin alkanut työstämään asiaa jo nyt - koska tiedän että Jedistä luopuminen tulee olemaan mun tämän astisen elämän hirvein hetki. Toivon kuitenkin, että päästäisiin nauttimaan vielä ensi kesänä aurinkoisista kesäpäivistä yhdessä äitini chihuahuan (josta on tullut Jedin aika hyvä kaveri) kanssa.

Koirakaverit on parhainta maailmassa ♥

12

Kaksitoista on tänään tärkeä luku. Sillä Jedi, minun rakas koirani, täyttää sen verran vuosia tänään. Siis kaksitoista!? Mihin tämä aika oikein menee? Siitä on hieman alle kaksitoista vuotta, kun tuo reuhkale meille saapui ja itse olin silloin puolet nuorempi. Tuntuu hassulta ajatella, että tuo rakas veikko on ollut olennainen osa puolet mun elämästä. 

Kuvat vuosilta 2007 ja 2008, jolloin mulla oli järisyttävä hiuspehko ja Jedi oli 2-3 vuotias. 

Noihin vuosiin on mahtunut vaikka mitä. Jo pelkästään asuntoja, joita Jedi on voinut pitää jollain tasolla kotinaan, on kertynyt yli 10 mikä on omalta osaltaan toisinaan hankaloittanut asioita. Meillä on edelleen äidin kanssa ns. yhteishuoltajuus, eli vaikka Jedi suurimman osan ajasta asuukin minun luona, on se ajoittain myös äidilläni ja koska ollaan molemmat vuosien varrella muutettu melko monta kertaa, on koiralle kertynyt suhteellisen suuri määrä paikkoja, joissa se asuu.
Näiden vuosien varrella myös minä itse olen kasvanut aikuiseksi, mikä tietenkin on muuttanut asioita -joskin vain parempaan suuntaan. 13-vuotiaan minun käsitys koiran omistamisesta on hiukan erilainen kuin mitä se tänä päivänä on :D

Mutta ennen kaikkea noiden 12 vuoden aikana on kehittynyt jotain suurta: nimittäin pitävä ystävyyssuhde. Vaikka Jedillä on monta ihmistä, kenestä se pitää ja ketkä siitä pitää huolen, tiedän olevani hänelle se numero 1 ja kaikista mieluisin ihminen. Se on paras tunne maailmassa, vaikka toisinaan koiran toilailut hermojen päälle käyvätkin. Koska Jedin läsnäolo on ollut jatkuvaa koko mun aikuiseksi kasvamisen ohella, tuntuu maailmaa järkyttävältä edes ajatella, että jonain päivänä se ei enää olekaan vierelläni. Jos kaikki sujuu kuten tähänkin asti, mun ei tarvitse onneksi murehtia varmaan vähään aikaan parhaan ystäväni menettämistä, sillä Jedi on täräskunnossa harmaasta kuonon päästä huolimatta. Lenkillä ollessa ja koirakavereita tavatessa kukaan ei koskaan usko, että tämä papparainen on jo näin vanha. 

Koirakaverina Jedi on hyvin aktiivinen ja osallistuva - se tykkää olla touhuissa mukana ja nauttii, kun sille juttelee ja siltä kyselee asioita (tosin kysymyksiin saa usein vähän liian kovaäänisen vastauksen). Jedi rakastaa pitkiä lenkkejä, oman lempilelunsa eli namipallon (joka on sellainen aktivointipallo) pyörittämistä, haluaa sohvalla aina mun viereen, inhoaa imurointia ja pesulla käymistä, tykkää leikkiä kävyillä ja juoksee ovelle aina pehmolelu suussa vastaan maailman iloisimpana.

Jos mun pitäisi kuvitella, millainen olisi Jedin täydellinen päivä, niin se tarkoittaisi ihan ehdottomasti sitä, että ollaan koko ajan yhdessä. Ei välttämättä koko ajan - mutta siis että olen koko ajan paikalla ja saatavilla. Jedi on toisinaan vähän liiankin riippuvainen mun seurasta, mikä on aiheuttanut ongelmaa sen ollessa yksin ja välillä on pitänyt ottaa tietoisesti etäisyyttä ja pitää "kylmä kausi". Täydellinen päivä sisältäisi myös reippaasti ulkoilua ja mielellään autoreissun jonnekin, sillä Jedi rakastaa autolla ajelua muttei olosuhteiden takia ole päässyt reiluun vuoteen autokyytiin kuin satunnaisesti. 

Jedi on yksi elämäni tärkemmistä asioista ja olen onnellinen koiranomistaja ja toivon mukaan mulla sekä Jedillä on vielä monta yhteistä hetkeä jäljellä. Vuosista en uskalla lähteä puhumaan, koska fakta on, että vanhalla koiralla tila voi muuttua suhteellisen radikaalistikin, vaikka mitään aiempaa ei olisikaan ollut. Joka tapauksessa halusin jakaa tämän asian täällä blogissa, koska no, Jedi on ollut osa mun jokaista päivää jokaisena 12 vuotena eli aika hemmetin iso osa mun elämää. Hyvää syntymäpäivää mun jepsulle ♥ Me juhlitaan tänään täällä äitini luona kolmen koirakaverin kera ja äiti teki Jedille oman kakunkin :D ♥

Rakas paras ystävä

Ajattelin omistaa tämän postauksen kuvissa aina silloin tällöin vilahtavalle energiselle mustalle koiralle, nimittäin meikäläisen Jedille, tuolle 10,5-vuotiaalle ikinuorelle höppänälle.

Ensin vähän taustaa ja historiaa: otettiin Jedi meille yläastetta edeltävänä kesänä, eli täytin tuolloin 13. Jedi oli ns. koko perheen yhteinen ja sen hoitaminen oli kaikkien vastuulla, joskin suurin osa minulla ja siskollani. Mm. tästä syystä Jedi ei ole mitenkään erityisen opetettu tai koulutettu koira, se osaa perusasiat (joita se tosin tottelee omapäisen luonteensa vuoksi vähän vaihtelevalla menestyksellä). Jedi on sekarotuinen, suurimmaksi osaksi siinä on Belgianpaimenkoiraa (Groenendael) mutta myös Karjalankarhukoiraa. Ulkonäöltään ja luonteeltaan se on aika tasainen miksaus näitä molempia.

Jedin historia on aika värikäs ja on jokseenkin ihme, että se on niinkin tasainen ja sopeutuvainen kuin se on. Se on elinikänsä aikana asunut ja elänyt enemmän tai vähemmän aikaa yhteensä kymmenessä eri paikassa. Minä muutin vuonna 2011 Lahteen opiskelemaan, ja tuolloin Jedi jäi äitini ja siskon luo ja kun siskokin muutti omilleen, Jedi jäi pitkälti äidin hoidettavaksi. Kävin tuolloin kuitenkin joka viikonloppu ja monesti myös arkisin (miettikää sitä rahan määrää mikä junalippuihin on tuolloin kulunut! Vaikka olikin opiskelija-alennukset.) Kouvolassa hoitamassa Jediä. Kun muutin opiskelija-asunnosta toiseen kimppakämppään, jossa sai olla lemmikkejä, Jedi alkoi olla luonani viikon pari kerrallaan ja palasi sitten taas äitini luo. Tämä kuvio ei missään vaiheessa tuntunut häiritsevän Jediä, joten tätä ollaan jatkettu tähän päivään saakka. Jedi tosin muutti luokseni kokonaan keväällä 2013 kun muutin kokonaan omaan kämppään ja äitini luona se on nykyisin ehkä viikon kahdessa kuukaudessa. 

Jedi on luonteeltaan hyvin omanlaisensa ja se ei ole todellakaan sellainen kaikkien kaveri -koira. Se on kyllä sosiaalistunut hurjasti parin viime vuoden aikana, koska olen kuljettanut sitä paljon mukana erilaisissa paikoissa ja meillä käy huomattavasti enemmän vieraita kuin silloin, kun olin nuorempi. Se on kuitenkin reviiristään hyvin tarkka ja kaikki ylimääräiset ääneet rappukäytävästä ym. saavat sen valppaaksi. Jedin pahe on haukkuminen ja inhottavampaa siitä tekee vielä sen kova ääni. Tätä ollaan koko sen elämän ajan yritetty kitkeä pois, mutta eläinlääkärikin on todennut, että tuo haukkuminen on niin tiivis osa sen luonnetta ja persoonaa, että sen kitkeminen on todella vaikeaa. 

Jedi on tosi energinen veijari ollut aina ja on edelleen. Saadaan lenkillä usein kysymyksiä siitä, kuinka vanha Jedi oikeasti on ja aina jaksetaan ihmetellä sen hyvää kuntoa. Jedi on ollut samanpainoinen koko ikänsä (hieman alle kaksikymmentä kiloa) ja turkki on sillä aina ollut loistavassa kunnossa. Mitään terveydellisiä ongelmia sillä ei koskaan ole ollut satunnaisia epileptisiä kohtauksia lukuunottamatta, jotka alkoivat parisen vuotta sitten ja niitä on ehkä kerran kahdessa tai kolmessa kuussa (jos on useammin, niin ne tapahtuvat sitten joko silloin kun kukaan ei ole kotona tai yöllä). Mitään hoitoa ei olla edes harkittu noiden kohtauksien harvan välin sekä niiden lyhyen keston vuoksi. Täytyy toivoa, ettei ne pahene missään vaiheessa.

Jedillä on aika oma tapansa ilmaista itseään ja minä taidan olla ainoa, kuka ymmärtää sitä täysin/parhaiten. Se myös tottelee minua parhaiten. Ja kyllähän minä sen tiedän: minä olen Jedin paras ystävä ja se minun. Se on toisinaan raivostuttava ryökäle, mutta silti minun rakas koirani, jonka edun laitan aina kaiken muun edelle. Tiedän jo valmiiksi, että joskus tulevaisuudessa, kun meidän tiet eroavat ja Jedi poistuu tästä maailmasta, se tulee olemaan yksi elämäni hirveimmistä päivistä (itse asiassa itken tätä kirjoittaessanikin...), viikoista ja kuukausista.

Muuta triviaa Jedistä: 

- Jedillä on kymmenittäin lempinimiä, joissa suurimmassa osassa ei ole mitään järkeä tai liity sen nimeen mitenkään. Muutamia luetellakseni: Purho Pörhönen, Pessi, Jepupu, Jepsu.

- Jedi nukkuu mieluiten sohvalla tai meidän sängyssä, öisin tosin sängyn alla.

- Jedi rakastaa kaikkia kanaa sisältäviä herkkuja, esim. possua sisältävistä koiran herkuista se taas ei niin välitä.

- Suurinta herkkua taitaa kuitenkin olla jauheliha, ja esim. jauhelihapihvejä tehdessä sitä on täysin mahdotonta pitää poissa keittiöstä (useimmiten se ei erityisemmin osallistu ruuanlaittoon tai sen kyttäämiseen) ja muutaman kerran se on jopa istunut jääkaapin edessä tietäen siellä olevan herkkua :D

- Jedi on aina innolla lähdössä mukaan joka paikkaan ja jos se ei pääse, se menee mököttämään ja oven suljettuani alkaa useimmiten protestihaukkua. Poikkeuksena jos sanon lähteväni töihin, se suuttuu todella, menee mököttämään sängyllä ja murisee protestiksi. Tällöin se ei myöskään jää koskaan haukkumaan, koska se tietää, että olen poissa useamman tunnin.

- Jedillä on aina lenkin lopussa tapana heittäytyä maahan (nurmikolle, lehtikasaan tms.) ja alkaa kieriskellä siinä onnesta soikeana. Vielä hauskempi leikki syntyy, jos lähettyvillä sattuu olemaan käpy tai joku oksa.

- Jedi inhoaa pesulla käymistä.

- Se on innokas kahlailija, mikäli vettä on maisemissa, mutta uimaan se ei mene koskaan. Jalkojen on yletettävä pohjaan.

- Tullessani iltaisin kotiin ja käyttäessäni sen vielä iltalenkillä/pissalla, Jedin on aina saatava ottaa joku sen pehmoleluista mukaan. Kerran yksi lelu jäi jonnekin matkan varrelle ja voi kauhistus mikä paniikki iski, kun tästä Jedille sanoin. Se oli lähdettävä etsimään lelu. Löytyihän se.

- Pentuna Jedi oli oikea riiviö ja aina koulusta tullessamme vastassa oli kauhea kaaos: kirjat oli luettu väkivaltaisesti, kerran huonekasvi oli raahattu sänkyyn, kerran meikäläisen silmälasit oli saaneet uuden kohtelun ja tulipa poika yllätettyä keittiön pöydältäkin muutamaan otteeseen. Nykyisin se on tekemättä mitään, mutta vielä muutama vuosi sitten kaikki mahdolliset yöpöydälle jääneet nenäliinat tms. oli silvottu.

- Jedi tulee suhteellisen hyvin juttuun muiden koirien kanssa ja lähestyy kaikkia suurimmaksi osaksi innoissaan. Välillä tosin on päiviä, että kaikkea liikkuvaa pitää räkyttää. Kuitenkin itseään isompia koiria se vähän pelkää ja etenkin rottwailereita ja kultaisianoutajia se inhoaa. Pieniä valkoisia koiria se taas rakastaa (mikä on vähän surkuhupaisaa, koska useat valkoiset pienet koirat eivät ole hieman isompien mustien koirien ylimpiä ystäviä).

Kaikenkaikkiaan tiivistetysti sanoisin, täysin rehellisesti, että Jedi ei ole mikään mallikoira tai esimerkki siitä, miten koira tulisi opettaa ja kasvattaa, mutta se on kuitenkin hieno tulos olosuhteisiin nähden. Se ei ole paras koira, mutta se on minun koira. Meillä on koiran ja koiranomistajan välinen hyvä suhde ja tiedän Jedin rakastavan minua enemmän kuin mitään muuta. Ja kyllähän se on aivan tavattoman hieno fiilis.