29 kysymystä

1. Koko nimi ja mistä se tulee? Metta Annika. Äitini oli jostain kuullut tai nähnyt etunimeni ja erikoisuudessaan vakuuttanut. Oon aina pitänyt siitä, että mulla ei ole mikään tusinanimi, vaikka ajoittain harvinaisen nimen omistaminen tuottaa hankaluuksia, varsinkin puhelinkeskusteluissa.

2. Pituus? 168 cm.

3. Mitä katson tv:stä juuri nyt? Viaplaylta katson uudemman kerran Buffy the Vampire Slayeria (oon katsonut tämän läpi joskus pari kolme vuotta sitten) sekä Blacklistin uusinta kautta. Harmi että uutta jaksoa joutuu odottamaan aina viikon!

4. Julkkisihastus? Olen aina ollut naurettavan huono näissä, ei mulla oikeastaan ole. Jos pitäisi joku sanoa niin varmaan joku perus Brad Pitt tai Jensen Ackles.

5. Haaveesi? Mulla ei varsinaisesti ole mitään konkreettisia haaveita, ne kaikki liittyy siihen että ehtisi nähdä ja kokea mahdollisimman paljon. Ja että elämä ois mahdollisimman pitkä, terve ja onnellinen, niin itselläni kuin läheisilläni.

6. Puhelimen taustakuva? Lukitusnäyttö on joku omenankukkaviritys ja aloitusnäyttö on sellainen melko kliseinen auringonlaskussa kylpevä rantamaisema.

7. Pisin parisuhde? Nykyinen.

8. Silmien ja hiusten väri? Silmät ovat ruskeat ja hiukseni luonnostaan perinteiset harmahtavan ruskeat, mutta olen vuosia värjännyt niitä. Nyt ne ovat vaaleahkon ruskeat reilulla tyvikasvulla ja ruusukullan vivahteilla.

9. Lempiruoka? Tykkään aika monista ruuista, risotto ja pitsa menevät kärkeen, mutta pidän lohesta lähes muodossa kuin muodossa myös hurjasti. Ja nachopelti!

10. Lempilaulaja/bändi? Bruce Springsteen, Bon Jovi ja Red Hot Chili Peppers

11. Lempielokuva? Legends of the Fall, suomenkielinen nimi Intohimon tuulet.

12. Surullisin biisi, jonka tiedät? Hmm ainakin mä saan itseni itkemään joka kerta, kun kuulen Red Hot Chili Peppersin Wet Sand -kappaleen.

13. Ensisuudelma? Suhteellisen kauan aikaa sitten eikä järin onnistunut :D

14. Oletko koskaan menettänyt ketään? Äidin puolen isovanhemmat ovat molemmat jo poissa.

15. Horoskooppimerkki? Leijona.

16. Paras juttu ikinä? Jäätelö, ystävät, perhe, aurinkoinen ja kuuma kesäpäivä.

17. Surkein juttu ikinä? Kivi kengässä tai se, kun sukka valuu kengässä huonosti, etkä siinä hetkessä pysty korjaamaan tilannetta. Myös pätkivä nettiyhteys on hermoja raastavaa!

18. Kuinka monta lasta haluaisit? Tällä hetkellä en osaa nähdä itseäni lapsien keskellä, eli tämä jää arvoitukseksi.

19. Lempilaji? Mä en ole todellakaan tarpeeksi pitkäjänteinen harrastaakseni yhtään mitään urheilullista, mutta nautin luistelusta (jota menneenä talvena en päässyt harrastamaan kertaakaan) ja pyöräilystä, jota sitäkään en ole tehnyt aikoihin, koska pyöräparkani ei ole ajokunnossa...

20. Suurin pelko? Pelkojen suhteen olen huono vastaamaan - musta tuntuu etten ole koskaan osannut määritellä pelkojani, vaikka totta kai niitä on samalla tavalla kuin suurimmalla osalla muillakin. Mulla ei kuitenkaan ole mitään sellaista suoraa vastausta, kuten vaikkapa korkeat paikat.

21. Epäsuosittu mielipide? Öööh no mun mielestä kaikki älyrannekellot, joilla voi maksaa, mitata unta, lukea viestejä ja kaikkea muuta mitä en edes osaa kuvitella, on musta ihan hölmöjä ja turhia.

22. Syntymäkaupunki? Kuusaankoski, joka kuuluu nykyisin Kouvolaan.

23. Mikä inspiroi juuri nyt? Kevät ja vanhemmat sarjat.

24. Addiktio? Tällä hetkellä mulla kai ole, mutta aiemmin tänä vuonna se oli oliivit. Söin niitä suoraan purkista - mulla oli niitä jopa eväänä monta kertaa ja työkaverit naureskeli mulle.

25. Mitä odotat? Että voisi taas tehdä suunnitelmia pidemmässä mittakaavassa ja että onnistuisin löytämään jonkinlaisen sisäisen zen-tilan, joka on jostain syystä ollut kadoksissa jo jonkin tovin.

26. Unelmaduuni? Olisi itse asiassa varmaan psykologian tai jonkin asteisen hyvinvoinnin parissa. Tai vastaavasti olisi kivaa olla jonkun pienen kahvilan omistaja, mutta nämä nykyiset ajat eivät tosiaan innosta ja motivoi yrittäjäksi.

27. Harrastukset? Eri suoratoistopalveluiden suurkulutus, eli sarjat ja leffat. Liikunta ja ruuanlaitto sekä leivonta, kun niille on aikaa. Normaalisti mulla jää töiden jälkeen aika vähän energiaa ja aikaa muuhun kuin yleiseen hengailuun :D

28. Biisi, jota kuuntelen tällä hetkellä? Juuri nyt en kuuntele mitään (miks tää pitää sanoa..?), mutta oon tässä nyt muutamana päivänä kuunnellut Robbie Williamsia ja hauskana sattumana sain facebookissa juuri muistutuksen vanhoista päivityksistä, jossa olin kymmenen vuotta sitten fiilannut kyseistä artistia myös. Sen kymmenen vuoden sisällä en sitten olekaan häntä juuri pahemmin kuunnellut, hahah.

29. Milloin viimeksi olet itkenyt? Aiemmin tällä viikolla, kun katsoin elokuvan Me Before You. Siinä meni useampikin nenäliina! Mä suuresti nautin elokuvien parissa kyynelehtimisestä, jos se siis tapahtuu omassa rauhassa kotona.

Tammikuun kuulumisia

Jos avaa blogin kirjoitusalustan kerta kuuhun, niin voiko sanoa kirjoittavansa blogia? Hahah. Edellisessä - kuukausi sitten kirjoitetussa postauksessa mainitsinkin, että on ollut vähän tahmeaa tämän kanssa, eikä sopivaa aikaa sekä inspiraatiota ole tullut vastaan. En edes tiedä onko siellä enää ketään, kuka huomaisi uuden postauksen, mutta siitäkin huolimatta ajattelin tulla kertomaan vähän kuulumisia. 

Tammikuu on kulunut hitaasti, niin kuin se tekee aina. Vuoden vaihtumisesta ei todellisuudessa ole kuukauttakaan, ja tuntuu, että siitä on ikuisuus. Kulunut kuukausi on kuitenkin kokonaisuudessaan ollut silti ihan miellyttävä, joten pitkäkestoisuus ei sinällään ole ollut ongelma. Mukaan on toki mahtunut huonojakin hetkiä sekä päiviä, mutta ne on johtuneet enemmän omista fiiliksistä kuin ulkopuolisista tekijöistä.

Reilu viikko sitten vietin ystäväni kanssa kivan päivän, käytiin tutustumassa mm. Mall of Triplaan ja jonka jälkeen suunnattiin Megadethin ja Five Finger Death Punchin keikalle, joista varsinkin jälkimmäinen oli kovasti odotettu ja onnistui ne odotukset täyttämäänkin enemmän kuin hyvin. En käy usein keikoilla, mutta tuli todettua, että kyllä ne varmaan ne permantopaikat olisi enemmän oma juttu, tuollainen areena-istuminen ei tuntunut yhtään omalta jutulta - haluan keikan aikana olla tosissaan mukana enkä vain istua hiljaa paikallani. Meitä keikkakävijöitä on kai moneen junaan ja mä olen ehdottomasti sieltä ärsyttävimmästä päästä :D

Lisäksi olen nähnyt ystäviä (en tosin niin paljon kuin joskus, aikataulut on osuneet aika huonosti yhteen), äiti ja sisko ovat käyneet kyläilemässä ja sellaista tavallista. Töitä on ollut, mutta nyt on ollut jotenkin helpompaa ja stressitasot eivät ole päässeet kovin korkealle muutamaa yksittäistä päivää lukuunottamatta.

Talviloman ehdin pitää vasta huhtikuussa ja tuolle ajankohdalle onkin reissu jo varattuna! Osittain siis, heh. Mulla on menolippu Sveitsiin Zürichiin ja ensimmäinen hotelliyö varattu, mutta muuten kaikki on vielä auki ja varaamatta. Lähden reissuun ihan itsekseni ja olen tosi innoissani! Matkasuunnitelma alkaa olla kyllä muutenkin selvillä, mutta en ajatellut ottaa siitä mitään paineita ja kerron täällä sitten myöhemmin, minlälaista reissua suunnittelen. Mutta ajatuksena siis lentää takaisin Suomeen muualta kuin Sveitsistä!

Tämän lisäksi mulla on toinenkin matka tiedossa, mutta siitä kerron vasta myöhemmin :) Joka tapauksessa ihana päästä reissaamaan enemmän tänä vuonna, kun viime vuonna matkaaminen jäi lähinnä siihen lyhyeen Krakovan -reissuun (jossa ei tosin ollut moittimista).

Ja minun rakas Jedi-koira voi edelleen ihan hyvin, hän on kovasti menossa mukana päivittäin. Tulevaa ei voi mitenkään ennustaa, mutta jotenkin lohduttaa tosi paljon, että olen nyt käytännössä saanut kokonaisen vuoden lisäaikaa hänen kanssaan, kun en olisi ikinä uskonut, että oltaisiin tässä hetkessä yhdessä, kolme kuukautta hänen 15 -vuotissynttäreihinsä ♥

Ja tosiaan vaikka blogia päivitän näin olemattoman harvaan, niin jos jota kuta kiinnostaa, Instagramia päivitän käytännössä päivittäin, etenkin stoorien osalta. Minut löytää sieltä nimellä @mennikae

3 asiaa

3 asiaa, joita pelkään...

☮ kovat, odottamattomat äänet

☮ koirani poismenoa

☮ ampiaisia

3 asiaa, joista pidän...

☮ jäätelö

☮ neulepaidat

☮ nettikauppojen selailu

3 asiaa, joista en pidä...

☮ aina myöhässä olevat tyypit

☮ sienet

☮ kulmakarvojen nyppiminen

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä...

☮ maksaa yksi lasku

☮ syödä paremmin ja terveellisemmin

☮ korjata yksi mekko ja yhdet housut

3 asiaa, jotka haluaisin osata...

☮ olla fiksumpi rahankäyttäjä

☮ puhua sujuvasti kolmatta kieltä suomen ja englannin lisäksi

☮ kitaran soittaminen

3 asiaa, joihin olen koukussa...

☮ Red Hot Chili Peppersin ja Bruce Springsteenin musiikki

☮ kaikki kukkakuvioinen

☮ sokeri

3 asiaa, jotka naurattivat...

☮ eilinen höpsö vitsi liittyen halloweenin karkki vai kepponen -leikkiin

☮ ystävän instagramissa julkaisema kissavideo

☮ perheen koirat

3 asiaa, joista haaveilen...

☮ että saisin kämpän joskus laitettua juuri sellaiseksi, kun haluaisin

☮ ensi vuoden mahdollisista ulkomaanmatkoista

☮ tasapainosta

Viimeinen kohta oli kolme asiaa, jotka tein tänään, mutta koska kello on vasta vähän yli puolen päivän, ajattelin skipata sen suosiolla. Joka tapauksessa tänään vielä vapaapäivä eikä ohjelmassa mitään ihmeellistä takaisin kotiin Lahteen ajamisen lisäksi. Kelpaa minulle.

Asennekysymys

Olen nyt viikonlopun aikana miettinyt hyvinkin paljon henkistä hyvinvointia ja ihmetellyt sitä, miksi ihmismieli on rakennettu sillä tavalla kuin se meillä useimmilla on. Että kaikesta pitää stressata ja kaikki pitää ottaa niin henkilökohtaisesti. Kun muistaisikin useammin sen, että elämä ihan oikeasti pyörii eteenpäin siitä huolimatta, miten itse tuntee. Tunteet on tärkeitä, mutta monesti musta tuntuu, että ne korostuu ainakin itsellä ihan väärissä paikoissa ja tilanteissa, jossa niillä ei käytännössä ole mitään sijaa tilanteen kulun kannalta. Pointtina siis se, että miksi ihmeessä luon itselleni tukalan tilanteen tunnetasolla, kun voisin yrittää suhtautua tyynesti ja antaa tilanteen soljua eteenpäin ilman otsaryppyjä. Ja toki aina niiltä otsarypyiltä ei voi välttyä - eikä varmaan pidäkään, mutta jos tätä sopertamaani asiaa soveltaa ihan arkielämään, niin kyllä monesti se on se oma asenne ja tunteet, jotka sotkevat kaiken, eikä itse elämän hektisyys.

Se miksi nyt itse takerrun tähän aiheeseen näin isosti on se, että kuten parissa aiemmassa postauksessa olen maininnutkin omasta niin sanotusta epätasapainosta sekä eilinen juttutuokio ystävien kanssa. Ja tosi moni sellainen pikkuasia vuoden varrelta, joihin eri tavalla suhtautuminen varmasti olisi auttanut siinä, ettei tunnu niin riittämättömältä. Mulla on vähän sellainen vika, että omasta mielestäni mun pitäisi pystyä ja venyä kaikkeen ja kun itseään venyttää liikaa, ei mikään asia hoidu kunnolla eikä mihinkään voi panostaa täysillä.

Mun syksyn agenda on yrittää muuttaa omaa suhtautumista asioihin ja itseeni. Tarkoitus ei ole ottaa mitään sellaista hällä väliä asennetta elämään, mutta löysätä hieman. Se saattaa kuulostaa jonkun korvaan tosi höpsöltä, koska eihän mun elämä varsinaisesti mitään superkiireistä ruuhkavuosipallottelua ole, koska mulla on huollettavana vain ja ainostaan koira ja kohta ei sitäkään, ja moni kuitenkin tasapainoilee työn, perheen ja ties minkä muun parissa. Mutta monesti se oma arki ja elämä menee silti sinne suorittamisen puolelle, varsinkin pitkien työputkien osuessa kohdalle. Pitäisi muistaa, että elämä on seikkailu. Sanoa enemmän kyllä asioille, joille normaalisti sanoo ei, koska ei ehdi tai pysty, ja sanoa enemmän ei niille asioille, jotka estävät sanomasta kyllä muille.

Että jos sinä, joku minut tunteva ja minua säännöllisesti näkevä tyyppi, luet tätä, niin muistuta aina välillä minua hengittämään pari kertaa syvään. Chill, sis. Niin moni huono päivä voisi olla erilainen, kun osaisi ja muistaisi suhtautua asioihin eri tavalla, ei niin henkilökohtaisesti. Että jaaha, nyt kävi näin, mutta eipä mitään, tämä selvitetään ja elämä jatkuu. Jotenkin sitä niinä niin sanotusti huonoina päivinä tuppaa ottamaan oikein tulta alleen kaikista epämieluisista tai muuten vaan suunnittelemattomista muuttujista ja polkee menemään sen koko päivän tietynlaisen huonotuulisuuden tai jopa raivon voimin ja eihän sellainen ole terveellistä kenellekään. En tarkoita että negatiiviset tunteet pitäisi jättää tai kieltää, vaan omalla kohdalla tavallaan yrittää käsitellä ne omina kokonaisuuksinaan, eikä kerätä polttoaineeksi. Se on vähän kun tankkaisi väärää bensiiniä autoon - vaurioita tulee. Ja tilanteen korjaaminen jälkikäteen on huomattavasti mutkikkaampaa kuin ennakointi, eli oikean polttoaineen valinta. Tässä tapauksessa se on itselleni entistä objektiivisemman suhtautumistavan harjoittelemista. Ei ole tarkoitus irrottaa itseäni tai näkemyksiäni eri tilanteista, vaan pikemminkin muistuttaa itseäni siitä, että asioilla on aina monta puolta ja näin ollen se oma, ensimmäinen reaktio ihan kaikkeen voimakkuudestaan huolimatta voi toisinaan olla "väärä" ja että tilanteen läpikäyminen eri vinkkelistä voi auttaa sekä itseään että tilanteen neutralisointia. 

Heh, onpa pitkä ja vähän sekava teksti, mutta nämä on juuri niitä asioita, jotka mun on kirjoitettava sanoakseni ne itselleni ääneen. Mulla on jatkuva tarve kehittyä ihmisenä niin itseni kuin muidenkin hyväksi ja ajatusten pukeminen kirjalliseen muotoon on aina ollut itselleni tapa selittää ja käsitellä asioita itselleni, niin että ne eivät vain pyöri sekavana mössönä tuolla pääkopassa. Muille tämä tosin saattaa olla ihan yhtä sekavaa :D

Joka tapauksessa asioiden oivaltaminen tuntuu aina hyvältä. Niiden toteuttaminen voi toki olla haastellisempaa, mutta siinä ollaan jo aika pitkällä, kun tunnistaa "ongelman", johon haluaa muutosta. Lyhyesti sanottuna muistutus itselle seuraavista asioista:

Elämä on seikkailu, ja kun se ei tunnu sellaiselta, on jotain pielessä. Jokainen uusi päivä on täysin uusi mahdollisuus aivan kaikkeen, eikä mitään uutta päivää pitäisi elää valmiiksi jo edellisenä päivänä. Suunnitelmat on hyviä, mutta ei sellaiset suunnitelmat, jotka eivät anna tilaa mahdollisuuksille.

Suhtaudu rennommin. Koen, ettei ole sellaista asiaa tai tilannetta, jota ei saisi jollakin tavalla korjattua - korjaus ei monesti välttämättä vain ole sitä, mitä ensimmäisenä tai edes toisena ajattelee. Pitää olla avoin ja nöyrä, sekä tunnistaa omat virheet ja tiedostaa niiden seuraukset. Ja suhtautua siihenkin rennommin, vaikka se on vaikeaa. Ja välillä voi miettiä, että onko asia edes rikki vai johtuuko tuntemukset jostain ihan muusta.

Hengitä. Hengitä. Hengitä!

Jos se ei toimi, tilanteen tai toisen henkilön syyttämisen sijaan tutkaile omaa suhtautumista. Voisiko asiaa katsoa toisesta näkökulmasta, voisiko omaa asennetta muuttaa?

Se mikä tulee, anna sen tulla. Se mikä menee, anna sen mennä. Estäminen tai perässä juokseminen kuluttaa hurjan määrän energiaa ja monessa asiassa ei muuta mitään, pitkittää vain. Anna asioille ja ihmisille tilaisuus, ja anna itsellesi lupa jäädä odottamaan. Mihin on kiire?

Mun duuniviikko

Ah, lauantai ♥ Kello ei ole vielä paljon mitään, mutta heräsin tämän viikon aiempien aamuherätysten vaikutuksesta tänäänkin superaikaisin ja olen ehtinyt jo käydä yhdistetyllä lenkki- ja kauppareissulla ja keittänyt paljon kahvia, jonka saan juoda rauhassa. Mulla on pitkästä aikaa vapaa viikonloppu ja tuntuu muuten sairaan hyvältä! No, ei välttämättä niinkään se viikonloppu tekijä - mutta kaksi vapaata putkeen on luksusta.

Puhun täällä suhteellisen paljon työstäni kuitenkaan varsinaisesti kertomatta siitä mitään - tänään ajattelin tehdä poikkeuksen ja kerrata, millainen työviikko mulla on takana. Tämä toki siis eroaa normaalista siinä, että yleensä olen aina viikonloppuna töissä ja viikkoon mahtuu ainakin pari iltavuoroa, mutta joo, itse asiaan.

Maanantai, 07-16

Kuun ensimmäinen arkipäivä, mikä tarkoittaa sitä, että lähetän palkkatoimistoon materiaalin, jotta he saavat laskettua työntekijöille palkat. Se tarkoittaa myös inventaarion tekemistä, eli käyn varastot läpi ja kirjaan ylös. Katson läpi sähköpostit ja tilitän edellisen kuukauden lounassetelit. Tämän päälle teen lounasvuoron, eli ruuanvalmistusta, asiakaspalvelua, siivousta ja esivalmisteluja. Ohessa teen vielä tilauksen eräälle tavarantoimittajallemme.

Tiistai, 08-13

Tilitän alkajaisiksi käteismaksut ajalta X. Puran kahden eri tavarantoimittajan kuormat varastoihin. Loppuaika menee alustavan työvuorolistan suunnittelussa ja koneelle laittamisessa. Yhden jälkeen virallinen työaika päättyy, mutta mennään osan työporukan kanssa Kespron messuille, jossa vapaa-ajasta huolimatta edustetaan ravintolaamme.

Keskiviikko, 08-16

Käyn läpi sähköposteja, laskuja ja teen tilauksia tavarantoimittajilta loppuviikoksi. Saan tiedon työntekijän sairastapauksesta ja paikkaajan löytäminen vie tovin. Ja lisäksi mulla on lounasvuoro, eli samaa settiä kuin maanantainakin.

Torstai, 08-16.30

Käyn kaupasta hakemassa pari tarpeellista juttua töihin, jonka jälkeen maksan firman työntekijöiden palkat. Teen lounasvuoron esivalmistelut ajoissa, sillä tänään on uuden työntekijän ensimmäinen päivä ja perusasioiden selittämiseen menee tovi, opastus jatkuu toki koko lounasvuoron ajan. Sairaslomatapauksesta johtuen joudun jäämään puoli viiteen saakka ja avaamaan toisen ravintolamme, sillä vuoron paikkaaja ei ehdi paikalle aiemmin.

Perjantai, 08-15

Tarkistan sähköposteja ja laskuja, ja vasta nyt ehdin näpytellä maanantaina tehdyn inventaarion koneelle ja lähettää eteenpäin. Teen tilauksia tavarantoimittajilta seuraavalle viikolle ja puran parin tavarantoimittajan tuomat kuormat - johon menee tovi tavallista pidempään oviongelmien vuoksi. Teen pari "sisustusjuttua" työpaikalle, eli hyödynnän vastikään liitutaulumaalilla maalatut seinät. Hoidan jälleen sairasloma-asiaa ja pidän vielä työpäivän päätteeksi työhaastattelun.

Työtunteja kertyi yhteensä 37,5 mikä ei ole loppujen lopuksi paljon, varsinkin kun ensi viikolla mulla on näillä näkymin lähemmäs 60 tuntia, heh. Viikottainen tuntimäärä riippuu vuoroista, mutta koska olen kuukausipalkkalainen, täytyy tuntien täsmätä, eli jos teen jonakin viikkona vähemmän, tietää se automaattisesti enemmän tunteja jollekin toiselle viikolle. Useimmiten nämä menee kyllä suht tasan.

Eniten työssäni pidän sen vaihtelevuudesta, mulla on monta erilaista työtehtävää ja riippuu ihan viikosta, millaisia ne on. Meillä on myös tosi kiva porukka, ja töissä pystyy olemaan luonnollinen ja oma itsensä, vaikka toki esimiesasemani vaatiikiin sen, että mulla täytyy olla myös se ns. työminä. Eniten työssä ärsyttää kaikki ne miljoonat ja taas miljoonat muuttujat, joita tulee aina, eikä niille varsinaisesti voi mitään, vaan ne täytyy elää tilanteen mukaan. Tässä nyt esimerkkinä sairastapaukset, se vie työpäivästä ison osan, kun joutuu vaihtelemaan ja sumplimaan vuoroja uuteen muotoon, että homma toimisi vajauksesta huolimatta. 

Mutta nyt työasiat sikseen ja mä jatkan mun vapaapäivästä nauttimista ♥ Ihanaa viikonloppua!

Monday Blues

Nämä kuvat on viime viikon keskiviikolta, mutta olen vältellyt niiden lataamista tänne. Siksi, että mulla ei ole käytännössä mitään sanottavaa niiden seuraksi. Viime aikoina aivot on olleet jotenkin ihan sumussa, olen ollut väsynyt ja vähän rikki ja siinä sivussa ollut tietenkin töissä. 

En tiedä miksi olen ollut niin väsynyt. En ole oikein jaksanut innostua mistään. Se on inhottavaa, koska yleensä saan itseni innostumaan pienistäkin asioista ja nyt olen monena päivänä miettinyt, että en jaksa nousta ylös. Vika voi toki olla muuallakin kuin korvien välissä, sillä rehellisesti en ole syönyt kovinkaan hyvin tai terveellisesti tässä lähiaikoina. Ja ennen kaikkea syönyt liian vähän ja vääriä asioita.

Rikkinäisyydellä viittaan ehkä vähän turhan karkeasti sellaiseen olotilaan, jossa en ihan sataprosenttisesti tiedä, missä mennään. Itseni, omien ajatuksien, suhteen. Musta tuntuu, että tämä on tosin ollut pidempi aikaisempi ongelma jo keväältä, mutta jotenkin se nyt kesän loppuessa konkretisoituu enemmän. Tiedän, että se on monien asioiden summa, monella tapaa tuntuu siltä että seuraan ikään kuin tilannetta sivusta ja olen hiljaa, vaikka se ei ratkaise mitään. Tuntuu vain, etten osaa tai tiedä, mitä haluan sanoa. On niin monta asiaa, mitä en halua sanoa. Kirjoitin vähän samansuuntaisista asioista jo aiemmin viitaten vanhan koirani lähenevään poismenoon ja tiedän, että monet fiilikset ja tunteet liittyvät siihen tietynlaiseen surun pelkoon, mutta niin moni asia kuitenkaan ei, että olisi tyhmää väittää niin.

Kaikki lähtee kyseenalaistamisesta. Jos on hyvä, onko kyseenalaistamiselle tarvetta? Ja jos valmiiksi kyseenalaistaa kaiken, eikö silloin tietyllä tasolla ole jo hylännyt ajatuksen hyvästä? Oli miten oli, sekavista ajatuksista ja fiiliksistä huolimatta tiedän, että kaikki kääntyy juuri niin, kuin on tarkoitettukin. 

Oviaukossa

Viime aikoina ajatuksissa on pyörinyt hirveästi ajatuksia siitä, millainen ihminen olen, millainen haluan olla ja millainen en. Ehkä siksi, että vaikka kaikki menee suhteellisen hyvin eikä missään ole mitään erikoista valittamista, olen jotenkin onnistunut kyhäämään ympärilleni sellaisen negatiivisen auran. Tuntuu, että monessa tilanteessa tulee tahattomasti vähän sellainen negatiivinen vastaus tai onnistuu antamaan sellaiset vibat, mikä ärsyttää, koska olen perusluonteeltani ainakin omasta mielestäni positiivinen ja optimistinen. Viime aikoina olen ollut lähinnä rationaalinen realisti ja kun sen sekoittaa tohon mun perinteisempään fiilikseen, syntyy päässä vain aivan järjetön sekamelska. Ajatuksia, toiveita ja haaveita, jotka sitten itse lyttään saman tien niillä rationaalisilla perusteluilla. Ei sillä, että se olisi huono asia, koska aina silloin tällöin tulee tarpeeseen tempaista itsensä takaisin maanpinnalle, mutta olen kyllästynyt tuohon epävireiseen sekamelskaan ajatuksissani.

Suurin osa kaikista ajatuksista ja fiiliksistä on sellaisia, että loppujen lopuksi en halua sanoa niitä. En halua kertoa niistä, vaikka puhuminen auttaisi. Totta kai se tekee kaikesta vaikeampaa ja jatkuva kieltäminen käy työlääksi - totta kai se kasvattaa sellaista näkymätöntä pahan olon pilveä, joka jossain vaiheessa räsähtää alas sellaisena myrskynä, että oksat pois. Ja pahintahan tässä on, että mä tiedän, mikä sen kyseisen tapahtumaketjun tulee laukaisemaan, mutta samalla jotenkin tietoisesti kerään kaikkea siihen hetkeen. Se hetki tulee olemaan se, kun minun ja koirani yhteinen taival tulee päätökseensä, eli kun joko joudun viemään koiran piikille, tai kun se kuolee. Tiedän, että se aiheuttaa sellaisen myrskyn myös muiden asioiden kohdalla - jo siinä, miten näen ja koen itseni sen jälkeen, mutta en osaa tai tiedä, mitä voin tässä vaiheessa tehdä. En voi surra etukäteen. Ja kuitenkin tiedän, että se hetki on suht lähellä, mikä tavallaan lisää ikävää oloa ja ahdistusta. 

Mutta kukaanhan ei ole täydellinen. Ja ehkä se, että tiedostan syyt ja seuraukset omiin fiiliksiini, jotka toisinaan heijastuvat myös käyttäytymiseeni ja siihen, miten olen, riittää. Olen aina ollut sitä mieltä, että itseään ei pidä eikä tarvitse selitellä kenellekään - ihmettelyn sijaan voi kysyä suoraan, jos on valmis kuulemaan vastauksen. En ole v-mäinen akka tahallani ja varmaan suurin osuus siitä on ihan vaan oman pääni sisällä. Tuntuu kuitenkin hyvältä sanoa tietyllä tapaa pelkäävänsä, varsinkin kun se pelko on asia, minkä olen rationaalisesti sulkenut pois hokemalla mielessäni, että kyllä minä selviän. Selviämisessä on monesti kyse siitä, että ajattelee järjellä eikä tunteella, mutta koska itse olen ennen kaikkea tunteellinen ihminen, niin ehkä mun pitäisi kuitenkin lähestyä tulevaa niin, vaikka se onkin jokseenkin hankalampi tie. Kaikkein vähiten haluan, että hukutan itseni omaan suruun ja totuttelen uuteen elämäntilanteeseen henkilönä, kuka en ole.

Tässä hetkessä kuitenkin kaikki hyvin - vaikka heräsinkin aamuun valmiiksi vähän kiukkuisena, tuntemattomasta syystä. Aistin pientä turhautumista, mutta muuten olo on suht leppoisa, myös Jedillä, kuka makoilee takapihalla tyytyväisen oloisena. Näyttää tosin siltä, että kohta saattaa sataa. Sade ei haittaa, olen jo hyväksynyt sentään sen, että varsinainen kesä meni jo, ja nyt on edessä kaikkea muuta. Mitä kaikkea - saa nähdä, mutta ajattelin ottaa sen kaiken vastaan sellaisena kuin se vastaan tulee, pelätäkin ehkä vähän, mutta sanontahan kuuluu, että kun toinen ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Se, että seison yhden oven oviaukossa vain odottamassa, ei johda mihinkään.

Satumaisen ihana yllätys

Toissapäiväinen synttäripäiväni oli kerrassaan aivan ihana. Päivä meni aika tavanomaisesti, iltapäivästä ajeltiin äitini kanssa tänne Lahteen, syötiin, kahviteltiin ja niin edelleen. Ystävältäni olin saanut tiedon, että mun pitäisi ilmestyä keskustaan laittautuneena ja nälkäisenä puoli seitsemän pintaan. Mä en tiennyt yhtään, mikä homman nimi oli - paitsi tietenkin ajattelin, että johonkin mennään syömään.

Ystäväni ilmestyi ja ajattelin, että mennään kahdestaan. Minut johdatettiin Sokos Seurahuoneen Trattoriaan, ja pöydässä istuikin neljä ystävääni (tunnetaan kaikki töistä, mutta vietetään vapaallakin aikaa yhdessä). Koko tilanne oli jotenkin nin sellainen, että minähän rupesin siinä sitten kyynelehtimään, kun olin niin otettu.

Ruuaksi sain valita mitä halusin ja valitsin tryffelirisottoa ragúulla, ja se oli niin hyvää. Voisin mennä syömään toisen samanlaisen annoksen tältä istumalta :D Annos oli myös täyttävä, sitä oli omaan nälkään juuri sopiva määrä! Pääruuan jälkeen muutamat seurueesta tilaili jälkkäriä ja multa tuli tarjoilija kysymään, että onko synttärisankarilla mitään allergioita. Hämmentyneenä vastasin, ettei ole ja kun muut saivat jälkiruokansa, sain minäkin tuon taivaallisen näköisen ja makuisen tiramisun ♥ Pakko tässä kohtaa kyllä kehua Trattoriaa - palvelu oli hyvää, ruoka taivaallista ja tuo yllätysjälkkäri kyllä kruunasi kaiken. En ollut kyseisessä ravintolassa käynyt illallisaikaan koskaan aiemmin, pelkästään lounaalla (joka on sekin ollut aina hyvä), mutta täytyy kyllä mennä uudestaan. 

Ruokailu ei ollut suinkaan illan ainoa yllätys. Sain lahjaksi kuvassa näkyvän Tommy Hilgigerin laukun. En voi käsittää tätä! Kyseinen laukkuhan on siis sellainen, minkä näin tuossa kuun vaihteessa Lehdon liikkeessä, jossa kävin tuolloin äitini kanssa ja sen käynnin seurauksena mun oli pakko etsiä netistä, mikä laukku oli kyseessä. Löysin etsimäni ja päivitin löydökseni Instagramiin storyn puolelle, että nyt muuten löytyi sellainen laukku, jonka haluaisin ja että mullahan on kohta synttärit tulossa. Siis sellainen perusjuttu, ilman mitään taka-ajatuksia tai toiveita. Niin minä en edelleenkään pysty käsittämään, miten nämä ihanat tyypit on sen sieltä muistaneet (story kun näkyy vaan sen vuorokauden) ja hommanneet sen vielä oikeassa värissä. Tässä tosin mukaan astui myös mieheni, joka hänkin siis osallistui lahjaan ja osasi kertoa mieluisen värin. Näitä löytyy sinisenä ja punaisena myöskin, mutta tuo musta oli se, minkä alunperin näinkin ja se, minkä halusin.

Äidiltäni sain lahjasi mitä suloisimmat vaaleanpunaiset Elefantti -lakanat sekä lahjakortin S-ryhmälle, mikä pääsee varmaan käyttöön jo tänään, hih.

Ilta jatkui vielä yksien terassijuomien verran, ja sitten kotiin, sillä suurimmalla osalla seuraava päivä oli työpäivä, osa oli jo ihan väsyksissä ja itselläni talous ei tässä kuussa anna myöten suhteellisen kalliisiin baarijuomiin. Itseäni tämä ei haitannut, ei näiden kuulunutkaan olla mitkään ryyppäjäiset :)

Mutta olinpa minä vaan niin yllättynyt, hämmentynyt, otettu ja kaikkea muutakin. En osaa edes kuvailla sitä fiilistä, minkä tämä ilta muhun jätti. Että olen osa näin ihanaa ystäväpiiriä, ketkä jaksaa nähdä vaivaa ja aikaa toistensa eteen, suunnitella tämmöisiä iltoja ja tuntea minut näin hyvin. Näen itseni toisinaan todella huonossa valossa ja ajoittaisista omista fiiliksistä huolimatta kiva huomata, että muut eivät. Että minä olen heidän mielestään sellainen tyyppi, kuka ansaitsee ja tarvitsee tämänlaisen illan. Niin kiitollinen heistä ♥ Ja ennen kaikkea jäi myös odottava fiilis, että milloin pääsen itse olemaan osallinen jonkun toisen yllätyksen järkkäämisessä :)

27 x elämän aikana opittua

Tänään täytän 27 vuotta. Tuntuu hullulta. En tunne itseäni yhtään sen ikäiseksi, en yhtään aikuiseksi. Tai tietyllä tavalla aikuiseksi kyllä, mutta tiedättehän, sellaiseksi huolettomaksi aikuiseksi. Juuri semmoinen leffojen tyyppi, kuka katsoo vieressä, kun muut rakentaa elämää eteenpäin - saavat lapsia, rakentavat taloja ja ostavat autoja sekä veneitä, tyyppi jota muut käskevät aikuistumaan ja vakavoitumaan.  Itse mietin lähinnä minkä sarjan aloittaisi seuraavaksi ja yrittäisikö edes elää vähän terveellisemmin.

Mutta on sitä elämänkokemusta kertynyt jonkin verran. Tein listan, mitä kaikkea olen oppinut ja ymmärtänyt näiden ikävuosieni aikana. Halusin laittaa mukaan hauskoja (tai muka hauskoja..) juttuja, mutta myös sellaisia "oikeita" asioita.

1. Jos epäilet, onko termosmuki hyvä sijoitus - on se.

2. Ota kritiikki vastaan sellaisena, kuin se annetaan. Puolustautuminen on luonnollista, mutta pahimmassa tapauksessa se vie selittelyyn ja tekosyihin, jotka eivät ole koskaan hyvä asia. En tarkoita että pitäisi purematta niellä kaikki itseensä kohdentunut kommentointi, mutta loppujen lopuksi paljon helpompaa antaa toisen sanoa asiansa, pahoitella ja jatkaa elämää.

3. Pakastin tai jääkaapin pakastelokero on yksinkertaisesti pakko sulattaa aina silloin tällöin.

4. Meikkien pesemättä jättäminen kostautuu aina.

5. Kiitos on maailman tärkeimpiä sanoja, eikä sitä mielestäni voi käyttää juurikaan liikaa. Kiitä aina kun se on mahdollista, kaikista pienistäkin jutuista, koska se on toisen huomioon ottamista parhaimmillaan.

6. Särky- ja allergialääkkeiden ympärivuotinen varastointi pahan päivän varalle on osoittautunut liki mahdottomaksi. Miten ne on aina loppu?!

7. Mikään elämässä ei ole ilmaista. Jos se ei maksa rahaa, se maksaa jotain muuta.

8. Jos aikoo syödä ja katsoa leffaa samaan aikaan, valitse se leffa ennen kuin edes mietit ruuan valmistamista. Jos leffaa alkaa valitsemaan siinä vaiheessa kun ruoka on naaman edessä ja sipsut ja dipit valmiina, on ruoka kylmää ja sipsit syöty siinä vaiheessa kun se leffa löytyy.

9. Kyllä, vaateliikkeiden sovituskoppien valaistus on perseestä ja siellä ei näytä ikinä hyvältä.

10. Älä tuhlaa aikaa siihen, että miettisit, mitä muut sinusta ajattelevat. Keskity siihen, mitä ajattelet itse itsestäsi ja pyri parantamaan sitä ajatusmallia, jos et ole tyytyväinen.

11. Kaikki ideat on hyviä yhden viinipullon jälkeen. Tästä syystä turvallisin vaihtoehto olisi jättää se siihen pulloon ja mennä kotiin. Tai juoda se pullo yksin kotona.

12. Itkeminen ei ole noloa, vaan täysin normaalia ja puhdistavaa sekä tärkeää.

13. Ota jokainen uusi tuttavuus ilolla ja lämmöllä vastaan - koskaan ei voi tietää mitä kyseinen suhde voi tuoda tullessaan. Ja samalla muistaa, että kaikista ihmissuhteista ei tarvitsekaan tulla mitään sen kummallisempaa tai syvempää. Ja niistä ihmissuhteista, jotka antamiseen sijaan vain ottavat - anna niiden mennä.

14. Oli tilanne mikä tahansa, yleensä suihkussa käyminen auttaa.

15. Makuaisti muuttuu ja kypsyy: mä en esimerkiksi vielä vaikka viisi vuotta sitten olisi kuvitellut pitäväni oliiveista, vuohenjuustosta, viinistä ja kirsikoista olen oppinut (tai opettelen oikeastaan vielä) pitämään tosi hiljattain. Uusia asioita kannattaa siis maistaa, tai sellaisia, mistä ei ole aiemmin pitänyt.

16. Älä anna sään vaikuttaa liikaa omaan mielialaan, opettele löytämään positiiviset puolet kaikista sääilmiöistä ja vuodenajoista ja voimaannu niistä.

17. Meditointiin tai sen opetteluun käytetty aika ei ole tuhlattua aikaa.

18. Toteuta palveluksia ja pyyntöjä pyyteettömästi, mikäli sinulla on siihen mahdollisuus ja aikaa. Jos vastaavasti pyydät itse jotain, tarjoa vastapalvelusta sen hetken kykyjesi ja tietojesi mukaan, vaikka toinen ei sitä vaatisikaan.

19. Elämä ilman juustoja olisi kurjaa elämää. Tämä on syy, miksi musta ei ikinä tule vegaania.

20. Kaikesta selviää ja kaikkeen löytyy ratkaisu. Ei ehkä tyhjästä ja sormia napsauttamalla, vaan rohkeudella, sinnikkyydellä ja uskolla siihen, että ei kaadu ja anna jonkun muun asian tai henkilön viedä lankoja omista käsistä.

21. Neuvon tai avun pyytämisessä ei ole mitään häpeämistä.

22. Säästäminen on järkevää ja kannattavaa kaikin puolin, mutta maailma ei lopu, jos niin ei tee. Nimimerkillä kaksikymmentäseitsemän vuotta ilman juuri minkäänlaisia säästöjä. Toki olen myös ilman esimerkiksi autoa tai omaa asuntoa.

23. Kynsiä on aivan turha lakata, ellei muista/jaksa käyttää joko alus- tai päällyslakkaa.

24. Kuunteleminen on tärkeä taito, joka tuntuu olevan harvinaisuus tässä meluisassa maailmassa. Kuuntelulla tarkoitan sitä, että oikeasti kuuntelee, kun puhutaan, kuuntelee itseään, ympäristöään - koko elämää. Kaikella on jotain sanottavaa, kun jaksaa keskittyä kuuntelemaan ja ottamaan vastaan sen, mitä kerrotaan.

25. Olen maininnut tämän joskus aiemminkin vastaavanlaisessa listauksessa, mutta: vessapaperin laadusta ei tingitä.

26. Älä ota sitä niin vakavasti. Kaikkea sattuu, paskaa tulee niskaan ja virheitä tapahtuu, toisille enemmän kuin toisille, mutta niitä ei missään nimessä kannata ottaa liian vakavasti vaan yrittää löytää se pilven hopeareunus jokaisesta ja suhtautua huumorilla. Muutenhan tämä elämä olisi ihan perseestä.

27. Sellaista asiaa, kuin "liikaa jäätelöä" ei ole olemassakaan.

Ikä on vain numero

Täytän huomenna vuosia. Ikääntyminen ahdistaa tavallaan, vaikka toki samalla tiedostan, että näin 27 vuotta täyttävänä siihen ei varsinaisesti ole vielä mitään syytä. Toisaalta se on taas mukavaa - luin nimittäin juuri hiljattain vanhoja päiväkirjamerkintöjäni aina ala-asteelta lukioikäiseksi ja tuli fiilis, että onneksi olen kasvanut niistä ajoista. Toki siellä oli ajatuksia ja oivalluksia, joita luin melkein ylpeänä, mutta suurin osa oli sellaista kasvukipuista vuodatusta, että merkintöjen lukeminen oli varsinainen suoritus. Mietinköhän kymmenen vuoden päästä samanlaisia juttuja näistä nyt kirjoitetuista blogijutuista..?

Se, mitä olen oppinut on, että ikä on vain numero. Ihan jokainen yksilö kasvaa ja kehittyy omassa tahdissaan, ja siihen on iällä tässä vaiheessa varsin vähän merkitystä (lapsen kehitys on asia erikseen). Mun viikottaisiin ihmiskontakteihin sisältyy kaikkia ikäryhmiä aina teini-ikäisistä lähemmäs eläkeikää läheneviä, enkä mä juuri koskaan tule ajatelleeksi kenenkään ikää niissä kontakteissa. Omia ystäviä mulla on oman ikäni molemmin puolin. Tiedän mua itseäni paljon nuorempia, ketkä hankkivat lapsia, omistavat asuntoja ja autoja ja sitten taas itseäni vanhempia, ketkä asuvat samalla tavalla vuokralla eivätkä mietikään perheen perustamista.

Ehkä siinä ikääntymisessä ja vanhenemissa eniten ahdistaakin ne yhteiskunnan normit, jotka salakavalasti kiemurtelevat omaan alitajuntaan, vaikka kukaan ei ahdistele mua kysymyksillä lapsien hankkimisesta tai kyseenalaista muitakaan valintojani. Tulee vaan fiilis, että kun on jo tämän ikäinen aikuinen, pitäisi jollakin tavalla olla enemmän ja omistaa jotain konkreettista - vaikka ääneen sanottuna se on ihan naurettavaa, sillä en ole perusluonteeltanikaan yhtään sellainen.

Joten loppujen lopuksi ikä ei yksistään kerro kenestäkään juuri yhtään mitään. Itse olen elämääni suht tyytyväinen, joten miksi muuttaa sitä millään tavalla perustein "koska olen jo tämän ikäinen". Autoa en halua enkä tarvitse, musta vuokralla on ok asua ja lapsia en ole missään vaiheessa elämääni erityisesti halunnut ja toivonut, enkä niitä varsinkaan tässä hetkessä osaa kuvitellakaan elämääni. Mulla on vakituinen työpaikka, jossa mulla on hyvä asema, olen saanut nähdä maailmaa ja matkustaa taloudellisen tilanteen niin salliessa täysin vapaasti ja mulla on ympärilläni aivan mahtavia, ihania ja erilaisia ihmisiä. Se riittää mulle tässä hetkessä enemmän kuin hyvin.

Sanoisit jotain

Tämä kulunut vuosi on ollut elämäni sosiaalisimpia. Tai ainakin siltä on tuntunut. Ehkä sen takia on myös tuntunut hämmentävältä ja osittain vähän raskaaltakin, että ihmisiä kiinnostaa. Sosiaalisessa kanssakäymisessä kun tulee usein jakaa omia mielipiteitä, fiiliksiä ja tunteita. Enhän minä ole sellaiseen tottunut! Tai vaikka aina kuulutankin tunteiden näyttämisen perään ja että niitä ei pidä piilotella eikä hävetä, oli tilanne sitten mikä tahansa, niin oon itse tosi huono avaamaan omaa itseäni isommassa (tai toisinaan tosi pienessäkin) seurassa.
Huomaan olevani tosi usein hiljaa, vaikka multa löytyisikin kommentoitavaa ja sanottavaa. Enkä ole hiljaa siksi, että jotenkin olettaisin, että muita ei kiinnosta - koska tiedän, että kiinnostaa, mutta sitten itsekseni mietin, että mitä eroa sillä on. Että ei sanomani asia muuta kenenkään kannalta mitään. Tuntuu yksinkertaisesti niin helpolta olla sanomatta mitään ja mieluummin kuunnella. Ehkä tästä syystä mua ahdistaakin kovasti, jos joku kyselee mun henkilökohtaisesta elämästä jotain. En osaa vastata. Tai ehkä kuvittelen, että vastaukset on niin monimutkaisia ja -ulotteisia, että kysyjä katuu avanneensa suunsa. Mulle on luontevampaa kertoa ja mainita juttuja sillä tavalla täysin ohimennen, jolloin mahdollisiin jatkokysymyksiin on paljon luontevampaa vastata.

Tiedän, että tämä on hyvin pitkälti luonnekysymys ja koska olen introvertti, on hiljaa oleminen ja tarkkaileminen mulle ominaisempaa. En kuitenkaan ole ujo, arka tai pelkää avata suutani, vaan ongelma on se, ettei se useimmiten tunnu tarvittavalta. Ehkä elän tässä nimenomaisessa hetkessä niin vahvasti, että esimerkiksi vanhoista, menneisyyteen liittyvistä jutuista puhuttaessa en usein jaksa kertoa omia kokemuksiani, koska niillä ei ole mitään tekemistä nykyhetken kanssa. Vaikka oikeastihan niillä on kaikki tekeminen nykyhetken kanssa - jos joku juttu olisi jäänyt välistä, pieni tai iso, mitätön tai oleellinen, en välttämättä olisi juuri nyt tässä, tällaisena.

Yritän kovasti päästä tästä niin sanotusta tavasta eroon. Koska loppujen lopuksi se ei palvele ketään. En halua, että vanhempana mietin, että olisinpa osallistunut ja jakanut enemmän - koska mitään sellaista asiaa mulla ei ole, mitä en voisi kertoa. Ei kenenkään tarvitse tietää kaikkea eikä kaikkien jotain, mutta olisihan se nyt ikävää, että kukaan ei tiedä mitään, vain, koska en jaksanut avata suutani omassa mukavuusalueessani.
En tiedä, osasinko nyt oikein selittää tätä niin, että joku toinen siitä ymmärtää, mutta mulle on toisinaan tärkeämpää kirjoittaa näitä asioita itselleni - asioiden ja ajatusten purkaminen kun on aina ollut paljon helpompaa kirjoittaa, kuin sanoa. Ja tässä minä nyt yritän sanoa itselleni, että nainen, ryhdistäydy. Sinun ajatukset, mielipiteet ja tunteet voivat olla myös arvokkaita ääneen sanottuna, muille sanottuna, jaettuna. 

Ain laulain työtäs tee

Mä monesti mainitsen työstäni sivulauseissa - kuinka on tullut tehtyä paljon tai millainen työputki on takana, tai jotain muuta vastaavaa. En kuitenkaan usein mitään kovinkaan avartavaa tai vertailukohtaa antavaa. Tarkoituksenani ei ole nytkään kirjoittaa mitään syväluotavaa tekstiä työtäni kohtaan, koska haluan pitää sen erillään tästä harrastuksestani jo ihan itsenikin takia. Mutta koska työ on iso osa ihmisen elämää ja arkea, niin täytyyhän sillekin osuutensa myöntää. Olen kirjoittanut aiheesta joskus aiemminkin, mutten löytänyt nopealla haulla tekstiä. Ja toisekseen tuon tekstin kirjoittamisesta on ehtinyt kulua jonkin aikaa, joten uusi ei haittaa.

Mitä mä sittent teen työkseni? Olen vuoropäällikkö ravintolassa. Mun työaika on 112,5 tuntia kolmeen viikkoon ja tämä ylittyy yleensä aina, ellei joukkoon olen jostain syystä mahtunut vuosivapaita, jotka palkallisina vapaina lasketaan tuntimäärään mukaan.
Mulla on kokemusta vuoropäällikkönä olemisesta vain ja ainoastaan nykyisessä työssäni, eli en tiedä mitä muiden ravintoloiden vuoropäällikköjen toimenkuvaan kuuluu, mutta sen tiedän, että mulla on asemassani huomattavasti enemmän vastuuta ja töitä, kun ehkä jollain toisella vastaavassa asemassa työskentelevällä.

Työ on vuorotyötä ja työvuoro saattaa alkaa joko seitsemältä aamulla tai kuudelta illalla. Tämän vuoksi on lähes mahdotonta saada aikaiseksi säännöllistä vuorokausirytmiä, mutta onneksi en itse sellaista tarvikaan. Aamu- ja iltavuoroja on suhteessa aika tasaisesti.

Ravintolassa työskentelemisestä tuntuu monella olevan sellainen mielikuva, että se on sellaista leppoisaa helppoa duunia, josta maksetaan kuitenkin suhteellisen hyvin.

No, ei nyt ihan niinkään. En voi toki verrata kaikkia ravintoloita keskenään ja esimerkiksi lounasravintolassa työskenteleminen on aivan eri asia kun työskenteleminen viikonloppupainotteisessa anniskeluoikeudet omaavassa ravintolassa. Mutta se, mikä tuntuu tulevan yllätyksenä esim. uusille työntekijöille, on kuinka fyysistä työ oikeasti on. Kun fyysisyyteen yhdistetään vielä paineensietokyky ja keskittymiskyky, niin kiireisen vuoron jälkeen takki on aika tyhjä. Ei siinä tule mieleen lähteä vielä salille painoja nostamaan tai tehdä oikeastaan mitään muutakaan järkevää tai terveydelle edullista - mieli tekee rojahtaa sohvalle, tilata pizza ja tuijottaa zombina tuotantokausi putkeen jotain keskinkertaista sarjaa, ettei tarvi ajatella. Noin niin kuin hyvin karkeasti ilmaistuna.

Palkka ei ole mikään hurja, mutta sellainen, että sillä pärjää, jos oikeasti tekee niitä töitä. Mun kuukausipalkka on nettona noin 2500-2700 euroa riippuen siitä, millaisia vuoroja on tullut tehtyä (esim. jos kuukaudessa on monta sunnuntaivuoroa, se näkyy heti palkassa monena satana eurona). Sanomattakin selvää, että verojen ja muiden maksujen jälkeen summa ei juuri koskaan ala kakkosella.

Kaikesta huolimatta mä pidän työstäni, enhän sitä tekisi, ellei siinä olisi enemmän hyvää kuin huonoa. Esimiehenä olemisessa on puolensa, mutta myös vastuu on kannettava. Mun vapaapäivät ei lähes koskaan ole täysin vapaapäiviä, niihin monesti kuuluu ainakin pari työpuhelua - esimerkiksi toissapäivänä viisi. Se, että on tavallaan koko ajan kiinni töissä, on omalla tavallaan stressaavaa ja varsinkin aluksi se oli todella kuormittavaa, mutta nykyään jotenkin tiedostan, että se kuuluu pakettiin. Tämä on nykyään paljon isompi juttu mun läheisille kuin itselleni, koska kellään heistä ei ole työssään esimiesasemaa, on heidän vaikea ymmärtää, etten voi tiettyjen asioiden antaa vain olla, vaan mun on hoidettava asia johonkin kuntoon oman vapaa-aikani nimissä, jos tilanne sitä vaatii. (Totta kai saan noista sitten korvauksen, mitään ei ilmaiseksi tarvitse tehdä.) Mutta pointtina, että jos tilanne ei hoidu kuntoon ilman esimiestä, täytyy sen olla minä tai sitten mun esimies, eli meidän ravintolapäällikkö.

Tärkeimmät ominaisuudet, joita tämän kaltaiseen työhön tarvitaan, on mielestäni ehdottomasti joustavuus, paineen- ja stressinsietokyky sekä yhteistyökyvykkyys. Ja halu oppia, kehittyä. Itse en ole saanut koulutusta esimiestehtäviin, vaan olen opetellut kaiken matkan varrella. Mikään valmis paketti en todellakaan ole (ja onko kukaan koskaan muutenkaan), vaan tiedän monia asioita, joissa haluaisin vielä kehittyä. Onneksi tämä kevät tuo siihen mahdollisuuksia. Töitä on paljon ja se on toki aina pois jostain muusta - kuten sanoin, monesti tuntuu mahdottomalta työputken jälkeen antaa itsestään enää mitään, sen takia blogi on huomattavan paljon hiljaisempi, mitä se todennäköisesti olisi, jos tekisin vähemmän töitä tai jotain muuta, en tiedä.

Mutta jos jotain tiedän, niin sen, että olen todella onnekas, että olen työllistynyt suoraan valmistuttuani ja sen kuuden ja puolen vuoden aikana, mitä olen työelämässä ollut, olen edennyt tähän pisteeseen. Se, että välillä on rankkaa ja useimmiten tekee mieli valittaa, ei poista sitä faktaa, että olen todella kiitollinen tilanteestani, koska se on todella kadehdittava. Ravintola-alalla työsopimukset on monesti aika pieniä tai määräaikaisia ja voi joutua tekemään pariakin duunia selvitäkseen. 

Ja sitten mulla olisikin näin kahden päivän vapaan jälkeen sellainen lähes 50 työtunnin putki ennen seuraavaa vapaapäivää. Mut onneksi on kevät, valoa riittää ja tuohon väliinkin mahtuu ainakin yhdet treffit ystävän kanssa, joten niiden avulla jaksaa paremmin kuin hyvin ♥ Ja ainakin purkilla jäätelöä!

PS. Ja mitä otsikkoon tulee, mä todellakin aina välillä laulan töissä - etenkin, jos olen keittiövuorossa, taustalla on mieleistä musiikkia ja on hyvä flow päällä. Tästä ei toistaiseksi ole kukaan työkaveri valittanut, ehkä tätä tapahtuu kuitenkin sen verran harvoin, ettei kenenkään korvat kärsi :D

Epävirallinen nimipäivä

Epävirallisen nimipäiväni kunniaksi ajattelin tänään perehtyä tarkemmin mun nimeeni, eli Mettaan. Väestönrekisterikeskuksen mukaan nimi Metta on yhteensä 48 ihmisellä, mikä on todella pieni määrä, kun ottaa huomioon että suosituimpien nimien kantajia on useampi kymmenen tuhatta.

Itse en ole koskaan tavannut ketään samannimistä, kuin itse olen, eikä itse asiassa ole kukaan tuttunikaan - tai ainakin lähes kaikki ovat jossakin kohtaa maininneet, että eipä ole tullut samaa nimeä ennen vastaan.

Itse olen tosi tyytyväinen nimeeni. En muista, mistä äitini sen on aikoinaan keksinyt tai löytänyt, mutta jonkinlainen tarina taustalla kyllä muistaakseni on. 

Meidän perhe on muuten just sellainen, mikä on aina juhlinut nimppareitakin. Tai juhlinut ja juhlinut, mutta kakkukahvit on aina olleet lähimmille sukulaisille ja vähän isommallekin porukalle, silloin kun oltiin siskon kanssa nuorempia. Nykyään ei niinkään, mutta toki perheen kesken muistamme toisiamme. Tänäänkin sain äitiltä nimipäivälahjan, sellaisen mitä en todellakaan osannut odottaa ♥

Itselleni nimpparit on olleet jokseenkin "tärkeä" juttu aina, koska mun nimeähän ei koskaan ole kalenterissa ollut, epävirallinen kun on ja siitä tulee kyselyjä aina silloin tällöin. 

Mutta takaisin nimeen. Jos nimen googlaa, tulee sieltä aika ensimmäisenä meditaatioon liittyviä juttuja - se on ensimmäinen harjoitus jossakin buddhalaisessa meditaatiosarjassa. Metta on paalinkielinen sana, joka suomennetaan hyväntahtoisuudeksi, lempeydeksi jne. Pienellä googlettelulla selviää, että metta terminä aika mahtipontinen ja tarkoittaa niin paljon hyviä asioita - sellaisia asioita, jotka osittain osuu muhun enemmän kuin hyvin ja sitten sellaisia, joita en ehkä ole, mutta joihin koko ajan pyrin.

Sitten taas jos googlaa "Metta nimi" tulee Wikipediasta infoa, että nimi tulisi nimestä Matilda ja että Metta on vanha lappalainen nimi ja nimipäivä olisi heinäkuun 20.päivä. Mä itse asiassa tiedän, että vanhemmat sai valita mun nimipäivän juuri tuon heinäkuun päivän ja tämän päivän väliltä ja päätyivät tähän maaliskuuhun, koska olen syntynyt heinäkuun 23.päivä. Ja tämän meidän nimpparienviettoperinteen takia olisi ollut nuorempana tosi mälsää, jos synttärit ja nimpparit olisi ollut noin vierekkäin!

Joka tapauksessa olen aina ollut tyytyväinen nimeeni, vaikka se on lukemattomia kertoja aiheuttanut ongelmia - en varsinaisesti tiedä miksi, koska loppujen lopuksi se on tosi simppeli ja helppo lausua. Mutta varsinkin puhelimessa tuntuu olevan vaikeaa saada koppia, mä olen nimittäin ollut monesti Mette, Netta, Hetta ja kerran sain oikeasti postia nimellä Matti :D

Mä muistan myös koulussa oli aina tosi hämäävää oppitunneilla, kun niin moni sana ja termi pystyy alkaamaan meta-etuliitteellä. Aina säpsähdin että mitä ja kuka kysyy ja lopulta hoksasin, ettei liittynyt minuun mitenkään, hahah.

Mutta sellaisia juttuja liittyen mun nimeeni ja sen taustaan! Milloin teillä on nimipäivä ja löytyykö se kalenterista? :)