Viime viikko ei varsinaisesti ollut mitenkään erityisen hyvä, eikä tämäkään viikko näin harmaana maanantai aamupäivänä mitenkään erityisen lupaavalta vaikuta. Mä olen nukkunut paljon (ja nukkunut myöhään) ja ollut tekemättä töiden ohella oikeastaan mitään, kun on vaan laiskuuttanut eikä mikään ole erityisesti huvittanut.
Ennen mua tämmöiset vaiheet on tietyllä tavalla pelottaneet ja olen turhautunut niistä entisestään, ja onhan tässä toki ollut nytkin vähän sellainen epävarma olo vähän kaikesta ja lähtökohtaisesti haluaisin vaan nukkua pari kuukautta eteenpäin, että olisi tää talvi ainakin ohi.
Mutta. Tää on vain elämää. Mikään ei kestä ikuisesti ja kokemuksesta tiedän, että nämäkin päivät, kun mikään ei tunnu oikein miltään, ovat vain osa elämää eikä sitä kannata pelästyä tai siitä huolestua. Jonakin päivänä aurinko taas paistaa ja ne asiat ja ongelmat, jotka painavat mieltä nyt, tuntuvat silloin kaukaisilta muistoilta. Mikään ei parane murehtimalla tai linnoittautumalla omaan yksinäiseen ylhäisyyteensä, mutta joskus sitä vaan kaipaa. Kunhan ei hautaudu niihin.
Mä olen aina uskonut, että kaikilla asioilla ja tapahtumilla on tarkoituksensa ja loppujen lopuksi ne järjestyvät aikalailla itsestään, kun antaa vain aikaa ja on kärsivällinen. Mulla ei ole lähtökohtaisesti mitään hätää, mutta kuten olen aiemminkin todennut, se ei silti tarkoita, etteikö sitä toisinaan saisi olla vähän maassa. Oli kyse mistä tahansa asiasta kenen tahansa kohdalla, niin yksi asia on aina varma: suunta on vain ylöspäin.
Mukavaa alkanutta (helmikuun viimeistä) viikkoa ja toivottavasti omakin mielenlaatu paranee ja jaksan päivitellä tänne hieman useammin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti