- On olemassa oikea ja väärä. On olemassa yhteiskunnalliset normit siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Ja sitten on jokaisen omat. Älä mieti, mikä on yleisellä tasolla oikein tai mikä väärin, vaan mieti, mikä sinun mielestäsi on. Se tekee sinusta sinut.
- Kun stressaa, asiat painavat mieltä ja elämä potkii päähän, ota pitkä, kuuma suihku.
- Näkemykseni mukaan ihmiset eivät muutu. Sitä voi oppia virheistään ja kasvaa ihmisenä tai sitten voi pyöriä paikoillaan ja tehdä samat, virheelliset ratkaisut kerta toisensa jälkeen, mutta prosessin aikana ihminen pysyy jollakin tasolla samanlaisena siitä itsensä tiedostamisen hetkestä hamaan loppuun saakka.
- Kiitä usein ja pienistäkin asioista.
- Pidä aina kamera mukana. Pitää kuitenkin muistaa, että on olemassa hetkiä, tapahtumia ja asioita, joita ei yksinkertaisesti saa tallennettua linssin läpi pysähtyneeksi kuvaksi. Ota kuvia tukemaan muistoja, ei luomaan niitä.
- Älä ikinä anna ulkopuolisten tekijöiden tai henkilöiden määritellä itseäsi. Jos joku ei pidä siitä, miltä näytät, miten hoidat asiat tai kenen kanssa vietät aikasi, anna olla. Sinä tiedät, ja se riittää.
- Itkeminen on hyvästä. Kun itkettää, itke. On toki monenlaisia tilanteita, joissa ei yksinkertaisesti voi tai pysty, koska ulkopuolisen silmin katsottuna tilanne näyttää nololta, hallitsemattomalta ja kiusalliselta, mutta mielestäni tästä yhteiskunnan luomasta itkuvastaisuudesta, tai pikemminkin pelosta, pitäisi päästä eroon.
- Matkusta yksin. Se voi kuulostaa pelottavalta ja ehkä vähän kummaltakin, jos matkaseuraa on saatavilla, mutta se kannattaa. Matkakokemus on hurjan paljon erilaisempi, kuin että vieressä on koko ajan joku tuttu. Sama yksin tekeminen pätee oikeastaan kaikkeen: lähde baariin yksin. Mene elokuviin yksin. Mene syömään yksin. Itsekseen tekemisessä ei ole mitään vikaa tai noloa, vaikka vierellä olisi kuinka paljon ihania ihmisiä. Yksin- ja itsekseenolemisen taito on mielestäni äärimmäisen tärkeä.
- Jokaisen kaapista pitäisi löytyä ainakin pari paria villasukkia.
- En usko ihmisen yksiavioisuuteen. Se on päätös. jonka joko tekee, tai jättää tekemättä. Sen sijaan uskon kyllä, että on mahdollista löytää se ns. sielunkumppani, mutta minkään utopistisen koska niin on tarkoitettu -teorian sijaan uskon siihen, että nämä kaksi ihmistä ovat molemmat äärimmäisen vahvoja, sinnikkäitä sekä anteeksiantavaisia. Koko elämän, tai edes puolet, yhdessä pysyminen vaatii aivan varmasti kovaa työtä ja tahtoa sekä uskoa sekä itseensä että toiseen sen sijaan että tuijotellaan toisia silmiin ja nähdään toisen sielu.
- Pitää muistaa juoda tarpeeksi vettä.
- Ole avoin kaikelle ja kaikille on mielestäni aika laaja ja jopa mahdoton ohje, sen sijaan kannattaa pyrkiä siihen, ettei olisi ehdoton. Never say never, kuten sanotaan. Koskaan ei voi tietää milloin pilkka kolahtaa omaan nilkkaan niin sanotusti.
- Laukusta pitäisi aina löytyä nenäliinoja sekä huulirasva.
- Tuoreessa pullassa on jotain mystisen hyvää. Seuraavana päivänä taika onkin sitten jo kadonnut.
- Ääneen lausuttu kohteliaisuus tai kehu ei ole koskaan keneltäkään pois, vaikka kyseessä olisi täysin tuntematon henkilö.
- Jokaisen kannattaa herätä jonakin kesäisenä aamuyönä auringonnousun aikaan ja lähteä kävelylle. Huom. sääennustus kannattaa vilkasta illalla läpi.
- Aika parantaa ja kultaa muistot. Niin kliseinen, niin ärsyttävä kommentti, mutta niin totta. Been there, done that. Mikään, mikä tuntui elämän nujertavalta silloin, on vaan neutraali muisto nyt.
- Jokaisen elämässä tulee ja menee vaiheita ja erilaisia kausia. Niihin vaiheisiin kuuluu ihmisiä, paikkoja, erilaisia aistimuksia ja näkemyksiä. Ja ne on ihan ok jättää sinne, niihin vaiheisiin ja kausiin. Kaiken ja kaikkien ei tarvitse kulkea mukana läpi elämän.
- Kaikista löytyy vikoja. Jos niitä haluaa jakaa ja mietiskellä ääneen muiden kanssa, osallisen selän takana, täytyy olla valmis ottamaan seuraukset vastaan ja hyväksyä se fakta, että aivan varmasti joku tekee samaa myös oman selkäsi takana.
- Kun joku kertoo sinulle salaisuuden, pidä se.
- Paulo Coelhon sanoin: "I think it's important to realize you can miss something. but not want it back."
- Jos kuuntelet aina musiikkia ulkoillessasi tai ylipäänsä ulkomaailmassa liikkuessasi, jätä kuulokkeet joskus kotiin. Etenkin, jos liikut paikassa, jossa liikenne ei pauhaa. Kuuntele, mitä luonnolla on kerrottavanaan.
- Hiuspidennykset, silikonit, irtoripset, täytteet huulissa, värilliset piilolinssit tai rasvaimu eivät yksistään tee kenestäkään luonnonoikkua, huomionkerjääjää, feikkiä tai muutakaan vastaavaa. Se, etten esimerkiksi itse lähtisi plastiikkakirurgin pöydälle ei ole syy eikä mikään kummoksua ihmisiä, jotka niin tekevät.
- Luota omaan intuitioon.
- Riitely on hyväksi ihmissuhteille. Kunhan se ei ole jatkuvaa tai sisällä solvauksia ja väkivaltaa. Itse koen, että satunnainen väittely ja riitely kuuluu parisuhteeseen, eikä sitä tarvitse kammoksua tai pelätä. Se puhdistaa ilmaa, purkaa kertyneet jännitteet ja se olennainen osa, eli ratkaisu ja sopu, vahvistaa kahden ihmisen välistä suhdetta ja luo yhteenkuuluvuuden tunnetta. Asiat kannattaa sanoa suoraan eikä pitkävihaisuus kannata.
- Älä hanki lemmikkiä, jos et ole valmis sitoutumaan siihen 120%:sti seuraavan 10-15 vuoden aikana. Kun elämä heittelee ja tilanteet muuttuvat, varmista varasuunnitelma ja kanna vastuu kontollesi ottamasta hengestä.
- Aina joskus sitä mokaa. Epäonnistuu täydellisesti. Muhi hetki omissa itsesäälin mehuissa, nosta pää pystyyn ja jatka matkaa.
Aivan ihana! Oon vissiin jotenkin herkällä tuulella kun tää rupes melkein itkettään, tai sit tää oli vaan sairaan hyvin kirjotettu :¨)Niin asiaa kuin olla ja vaan voi. Voisko saaja viel toisen osan :D
VastaaPoistaSun blogi on tosi kiva, ja oot niiin kaunis :)
Ainut huonopuoli oli etten meinannut löytää mistään tuota liity lukijaksi palkkia :/ Voisitko siirtää sen tuonne ylemmäs, niin ei tarvitsisi näin paljon etsiä :D Onnistuin kuitenkin ja nyt sulla on uusi lukija :)
Voi apua tuli ihan hämmennys näin ihanasta kommentista! :) ❤ kiva että tykästyit tekstiin ja tervetuloa lukijaksi :) ilman muuta voin tehdä ns. toisen osan, mutta ihan hetkeen en sitä varmastikaan saa puserrettua ulos, tähänkin meni nimittäin aikaa jonkin verran :)
PoistaJa kiitos palautteesta, mulla on tarkoitus lähiaikoina muokata ulkoasua joten otan ehdottomasti tuon mainitsemasi lukijaksi-kentän jonnekin paremmin näkyville :)