19.3.2016

Windy

IMG_2241 IMG_2246 IMG_2291 IMG_2276 IMG_2294 IMG_2249 neulepaita Second hand (Vila) / mekko Seppälä / kengät ja aurinkolasit H&M

Heipparallaaa pitkästä aikaa! Mulla on kulunut viikko ollut siitä poikkeuksellinen, ettei konetta ole tullut avattua juuri lainkaan, siitä syystä ei ole uusia postauksia tänne tipahdellut! Maanantaina meillä oli tosiaan työporukan virkistymispäivä, ja käytiin mm. pelailemassa Room Escape -peliä Fellmanniassa ja täytyy todeta, että oli ihan superhauskaa! Ideahan on siis täysin sama kuin kaikissa nettipeleissäkin, eli päästä huoneesta ulos tietyssä ajassa vihjeiden avulla. Aikaa oli tunti ja me päästiin ulos huoneesta!! Aivoja sai kyllä käyttää oikein toden teolla, mutta meitä oli kuusi, joten fiksuja aivoja oli reilusti, hahhah. Mutta siis jos joku kaipaa vähän erilaista tekemistä kaveriporukan kanssa, niin suosittelen lämpimästi tsekkaamaan noi Lahden huoneet! Rakenteilla on tällä hetkellä kuulemma uusi, joten jos on käynyt jo aiemmin, niin kohta pääsee kokeilemaan uudenlaista huonetta. Ite aattelin ainakin pistää korvan taakse!

Virkistäytymistoiminnan lisäksi tällä viikolla meillä on käynyt tavallista enemmän vieraita: tiistaina vietin laatuaikaa tätini kanssa ja torstaina poikaystävän äiti käväisi iltakahveilla. Siinä sivussa oon tietysti tehnyt työvuorot ja iltaisin ollaankin sitten kökötetty sohvalla tuijottamassa True Detectiveä (eka tuotantokausi oli ainakii ihan loistava ja kivan erilainen!) Ja sitten on ollut kaikenlaista muuta, mä oon ollut vähän väsyksissä ja muutamana päivänä on ollut vähän sellainen huono olo, en tiedä mistä johtuen. Myös mun ylävartalon ihottuma on vaivannut, tänään mun piti jopa vaihtaa salivuorosta keittiöön, kun tuli niin inhottava fiilis ihmisten tuijottelusta. Näissä kuvissa se ei juurikaan näy, mutta esim. kaulassa mulla on molemmin puolin isot punaiset, kuivahkot läntit. Mä en ole vahvojen lääkevoiteiden ystävä, mutta huomenna on varmaan pakko käydä apteekista hakemassa hieman helpotusta, kun semmosta reseptillä kuitenkin on.

Mutta, eipä tässä tarvi kestää kuin huominen työvuoro, ja sitten mulla on viikon loma! Tekemistä on kyllä vaikka kuinka ja pääsiäiseksi suuntaan tosiaan mun siskon luo Ruotsiin, joten niiltä osin pikkusen erilaista juttua tulossa tänne bloginkin puolelle :) Mutta nyt on pakko painaa pää tyynyyn, alkaa nimittäin toi tän päiväinen kymppituntinen työvuoro painaa muuallakin kun jaloissa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti