Niinhän siinä tosiaan sitten kävi, että meikäläisen loma jatkui sairaslomana. Tänään saikkupäivä numero 3. Pikkuhiljaa alkaa tuntua että ollaan elävien kirjoissa, mutta edelleen on hieman väsynyt ja voimaton olo, mikä tietysti johtuu siitäkin, ettei ole juuri tehnyt mieli syödä mitään. Tiistainen kotiinmatkustus oli yhtä helvettiä, lentokoneessa oli todella tukala olo, kun joutui istumaan keskellä ja paleli koko ajan. Tunninhan se vaan kesti, mutta en ole koskaan toivonut lennon olevan ohi niin nopeasti kuin silloin. Sitten bussilla kotiin ja vielä Matkakeskukselta kävellen kotiin. Loppu tiistai menikin sitten sängyssä. En tiedä paljonko mulla oli kuumetta (sain mittarin vasta eilen) mutta veikkaan että aika paljon, koska liikkuminen tuntui ihan mahdottomalta ja lihaksi kolotti ihan pirukseen. Eilen vaikutti jo ihan hyvältä, mutta illalla nousi sitten taas kuumetta ja oli pakko hakea tänään aamulla lisää saikkua (kaksi ekaa päivää sain olla työnantajan luvalla pois). Nyt pitää yrittää ottaa tämä päivä tosi iisisti, että pääsen huomenna duuniin.
Asiasta kukkaruukkuun eli yläpuolella oleviin kuviin: meikäläisen ainoat ostokset Ruotsista. Shoppailumahdollisuudethan olis olleet valtavat, mutta jostain syystä en vaan löytänyt mitään erityisen kivaa ja no, ei ollut aikomuskaan lähteä millekään tuhlailureissulle. Neulepaita on alelöytö mistäs muualtakaan kuin henkkamaukalta ja kahvisiirappipakkaus piti tietenkin kotiuttaa heti sellaisen nähtyäni. Kaksi isompaa pulloa olisi tullut edullisemmaksi, mutta en osannut päättää makuja ja toisekseen noi riittää varmasti aika pitkälti sinne asti kunnes menen uudelle vierailulle :)
Nyt jos yrittäisin saada vähän syötyä jotain ja palailen illalla leffapostauksen kera!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti