Tiiättekö mikä aika kuusta? No ihan vihoviimeisiä vedellään, elikkä se olis aika taas listailla kuluneen kuun aikana katsottuja leffoja antaa niistä yleispätevää palautetta! Jos olette joitakin seuraavista nähneet niin antaa tulla omaa palautetta myöskin, oliko yhteneväinen mun mielipiteiden kanssa vai olitko aivan eri mieltä?
Batman Begins (IMDb 8,3)
Siis kuinkahan monesti olen saanut kuulla, että nää uusimmat Batmanit pitäisi kattoa? Aika monta, ja aika kauan ne on ollut listalla, mutta jostain syystä ei ole tullut katsottua. Ehkä se johtuu siitä, ettei nää naamio-miehet ole koskaan ollut erityisen lähellä sydäntäni. Mutta, Bale on mielestäni hyvä näyttelijä ja Nolan mainio ohjaaja, joten miksipäs ei. Alku tässä leffassa oli mielestäni vähän puuduttava ja sekava (tosin samaan aikaan äiti skypetti siskon kanssa ja mun piti osallistua puolella korvalla koko ajan, joten se varmaan vaikuttaa asiaan), mutta muuten tää oli oikeastaan aika hyvä. Tai ainakin sen verran hyvä, että se seuraava osa on pakko katsoa.
Rita Hayworth - avain pakoon (IMDb 9,3)
Aina jonkin näköisiä top-listoja selaillessani olen kiinnittänyt huomiota, että tää elokuva on lähes aina parhaimpien leffojen top 10:ssä. Nimestä johtuen olen tosin luullut, että kyseessä on joku 40-50-luvun mustavalkoelokuva. En tosiaan tiedä mitä on taas suomentajan päässä liikkunut, suomennoksella kun ei ole mitään tekemistä elokuvan alkuperäisnimen The Shawshank Redemptionin kanssa. Mutta nimet sikseen. Täytyy nimittäin sanoa, etten ollenkaan ihmettele, miksi tää niissä top-listoissa kärkipaikoilla keikkuu, oli nimittäin oikeasti tosi hyvä elokuva. Pitkä draama, just the way I like it. Ei mutta, tässä on oikeasti leffa, jota voin lämpimästi suositella. Vankilamaailmaa kuvaava, toivosta ja ystävyydestä kertova leffa menee ainakin omiin suosikkeihin tästä lähtien. Tämän leffan katsominen vaatii ehkä hitusen verran kärsivällisyyttä ja semmosen oikean fiiliksen, kauheesti adrenaliinia ja vauhtia tämä ei sisällä.
Everest (IMDb 7,1)
Tositapahtumiin pohjautuva seikkailu/draama, joka jo hieman leffan nimestäkin päätellen kertoo jengistä, jonka missiona on valloittaa Mount Everest. Mä en tiedä vuorikiipeilystä hölkäsenpöläystä, joten siinä mielessä tää oli ihan mielenkiintoinen. Ihmetyksen aiheeksi nousi myös se palava intohimo harrastukseen, joka voi koska tahansa tappaa. Leffana tämä oli aika tasalaatuinen, ei erityisen mukaansa tempaava muttei myöskään mitenkään tylsä. Sain tässäkin leffassa kyyneleet silmiini, joten ihan metsään ei menty :D
Candy (IMDb 7,3)
Tämä leffa on roikkunut omassa leffahyllyssäni varmaan reilut puoli vuotta, ja vasta nyt sain katsottua tämän. Heath Ledgerin tähdittämä draama on tarina huumeriippuvuudesta ja rakkaudesta. Useita huumeleffoja nähneenä tämä oli niihin nähden yllättävän kesy ja rauhallisesti etenevä, eikä saanut aikaan kuvotuksen tunnetta. Miksikään huipputeokseksi en lähtisi julistamaan, mutta omassa lajissaan ihan jees ja vaikka en haluakaan spoilata mitään, niin musta tässä oli hieno loppu, tietyllä tapaa vähän töksähtävä, mutta samalla voimakas.
Gone Baby Gone (IMDb 7,7)
Mä olen nähnyt tämän elokuvan joskus vuosia sitten, varmaan aika lähellä aikaa jolloin se ilmestyi (2007), mutta koska en muistanut tästä mitään (mikä on jonkinmoinen saavutus meikäläiselle) niin ajattelin katsastaa uudestaan. Jos mä jotain näyttelijää inhoan niin se on Casey Affleck, tyypillä on oikeasti maailman ärsyttävin ääni. Mutta leffa itsessään oli hyvä, ennalta-arvaamaton ja sijoittui taas jonnekin Bostonin korruptuneisiin lähiöihin, niin kuin useat Affleckin leffat tuntuu tekevän. Leffan takana on siis päätähden isoveikka Ben Affleck, tuo uusi batmanimme. Mun henkilökohtainen mielipide on, että edellä mainittu henkilö voisi pysyä enemmän siellä kirjoittaja, tuottaja ja ohjaaja -akselilla, koska ne kaikki leffat joissa hän on kyseisissä toimissa vaikuttanut, on ollu oikeesti ihan hyviä. Mutta joo palatakseni tähän kyseiseen pätkään, niin tää on positiivinen yllätys ja leffan teemat on mielenkiintoisia.
What Maisie Knew (IMDb 7,5)
Mä oon nähnyt aiemminkin tämän omasta leffahyllystä löytyvän draaman, mutta erään tylsän illan ratoksi katsoin uudestaan, koska rehellisesti no, Alexander Skarsgård :D Tyypin roolihahmo leffassa on sitä paitsi niin sympaattinen, ettei sitä voi vastustaa. Anyways, leffa itsessään kuvaa tietyllä tapaa aika raa'astikin, millaista avioerolapsen elämä pahimmillaan voi olla. Kun vanhemmilla ei ole aikaa eikä sitä tietynlaista kiinnostusta ja lapsi joutuu selviämään itsekseen tai täysin ulkopuolisten ihmisten avustuksella. Surullista tässä on se, että voin hyvinkin kuvitella, että elokuvan kaltaisia tarinoita löytyy rutkasti tosielämästäkin.
How To Be Single (IMDb 6,4)
Käytiin katsomassa tämä leffa siskon kanssa Tukholmassa, eli ruotsinkielisillä teksteillä elikkä ilman tekstityksiä niin sanotusti :D Mun mielestä tekstittömyys on silloin tällöin ihan jees, leffakokemus on pikkuisen erilainen. Varsinkin tommosessa isossa leffateatterissa, missä äänet on kohallaan, oli todella helppo seurata. Leffa itsessään oli aika hauska, kuten olin jo etukäteen kuullutkin. Aihehan ei itseäni sinällään kosketa - olen ollut sinkku viimeksi reilut kolme vuotta sitten enkä varsinaisesti samaistunut yhteenkään hahmoon tai hänen vaiheisiinsa (ja olihan ne nyt muutenkin aika yksinkertaistetut), mutta tää on oikein toimiva hömppäleffa tyttöjeniltaan!
Bridesmaids (IMDb 6,8)
Valittiin ei niin laajasta leffavalikoimasta joku komedialeffa ja sisko päätyi tähän. Mie olen tämän joskus nähnyt ja kyllähän tämän pitkän tauon jälkeen uudestaan kattoi, mutta en lähtisi millään tavalla ylistämään. Tommonen överiksi vedetty hääkulttuuri ja kaikki sen ympärillä oleva bisnes ja häslinki on itselle aika utopistista, joten leffan lähtökohdat on sinällään jo vähän väärät. Mä en myöskään ole millään tavalla mustasukkainen ihminen, ja tommonen tää on mun paras kaveri eikä sun -tyyppinen tyttötappelu on sekin vierasta. Joka tapauksessa tästä löytyy muutama ihan melkein naurattava kohtaus. Sen verran pitää spoilata, että jos katotte yhtään lopputekstejä, niin sieltä voi ilmestyä sellanen what the fuck is going on -tyyppinen lopetus, ja en voi kun ihmetellä että miksi se on haluttu jättää lopulliseen versioon :D
Näistä en itse ole nähnyt muita kuin kaksi ekaa, useat näistä sellaisia mistä en ollut kuullutkaan. Bridesmaidsista en oo ihan varma oonko nähnyt kun noita tommoisia leffoja on vaikka millä mitalla. What Maisie Knows ainakin siirtyi katsottavien listalle :D Itse tykkään käyttää toisiksi ensimmäisestä mainitsemastasi elokuvasta alkuperäisnimeä koska kuten saointikin, suomennos on ihan pöljä. Monesti ihmettelin mikä ihme Rita Hayworth-Avain pakoon on, enkä osannut yhdistää sitä Shawshank Redemptioniin. Kun minulle selvisi niiden yhteys, selvitin myös mistä suomennos tulee: päähenkilöhän kaivaa sen tunnelin Hayworthin julisteen taakse piiloon. Mutta silti avain pakoon...njääh. Mutta loistava elokuva kyllä!
VastaaPoistaJoo se nimi ei kerro ens alkuun mitään ja sitten leffan katottua se kertoo tavallaan liikaa :D En voi käsittää miksi se on nimetty noin! No mutta tämmösiä kummallisia suomennoksia löytyy muutenkin... Kiva kuulla että näistä mun epäammattimaisista leffahöpinöistä on sen verran iloa, että joku leffa menee katsottavien listalle! :)
Poista