10.2.2017

Ystäväkirjavastauksia

Ystävänpäivä lähestyy, joten minäpä väänsin sen kunniaksi vastaukset tähän monissa blogeissa pyörineeseen aikuisten ystäväkirjaan. Mitään kovin mielenkiintoisia mun vastaukset ei omasta mielestä ole, mutta eipä nuo kysymyksetkään mitenkään järin syväluotaavia olleet, hahah.

IMG_3250 IMG_3302
Nimeni on Metta

Jotkut tosin kutsuvat minua Metskuksi, Metukaksi tai muuksi vastavaksi. Myös poikaystävällä on mulle monta lempinimeä, mutta niitä en halua kertoa :D Siskon kanssa meillä on yhteinen lempinimi, jolla toisiamme kutsumme.

Olen syntynyt vuonna 1992 eli olen mielestäni 24-vuotias (kesällä 25, apuvaaa!)

Lapsuuskotini langallinen numero: en muista, lankapuhelin on tainnut olla viimeksi joskus vuonna -98 ja silloin ei luonnollisesti ihan hirveästi tullut mihinkään soiteltua :D

Pienenä olin varma, että minusta tulee isona: en oikeastaan koskaan ollut varma. Muistan kirjoittaneeni tokalla luokalla jonkun kirjoitelman siitä, kuinka haluan isona olla opettaja, mutta se unelma kuoli hyvin pian sen jälkeen, olettaisin. Yläasteella olin ihan kujalla mitä haluan, ja siksi meninkin lukioon.

Mutta isona minusta tulikin kokki ja ravintolatyöntekijä ja tiedän, että myös tulevaisuudessa työni tulee liittymään olennaisesti ruokaan, mutta nykyisen kaltaista työtä en osaa kuvitella tekeväni koko työelämääni.

IMG_3270
Täydellinen puoliso arvostaa toista ja hyväksyy hänet sellaisena kuin toinen on ja sellainen, kenen seurassa viihtyy ja on täysin luonnollista olla.

Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen saisin todennäköisesti katsottua Netflix -sarjamaratonit niin, ettei tarvisi valvoa aamuyöhön saakka vielä yksi jakso -ajatuksella...

Harrastan elokuvia, tv-sarjoja sekä blogin kirjoittamista.

Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifystä: en mitään, koska Spotifyta en omista ja perjantai-iltaisin olen suurella todennäköisyydellä töissä, mutta jos tää skenaario tapahtuisi, niin todennäköisesti jotain menojalkaa nostattavaa rentoa rokkia.

Noloin tv-ohjelma josta pidän: Pretty Little Liars? :D Niin noloa siis joo! Sitä paitsi myös mun äiti on koukussa siihen, joten ei se kovin noloa ole... en varsinaisesti telkkaria katso koskaan.

Bravuurini keittiössä (viinin lipittämistä ei lasketa): tähän on varmaan pakko vastata että porkkanakakku! Ja poikaystävän mielestä teen parasta lasagnea.

IMG_3295 IMG_3280
paita Second hand / mekko New Look / laukku ja huivi New Yorker / kengät H&M

Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina kun: no ensinnäkään itkemisessä ei mielestäni ole mitään hävettävää tapahtui se missä tai minkä seurauksena tahansa mutta hyvänä esimerkkinä tähän on kaikki "huonokuntoinen koira löydettiin hylättynä mutta katso mitä sitten tapahtui" tai "tämä kuolemansairas poika sai unohtumattoman lahjan" tai "joukko ihmisiä päätti auttaa koditonta miestä - katso häkellyttävä lopputulos!" -tyyppiset "uutisoinnit" ja lähestulkoon aina kun sellaisen eredyn katsomaan onnistun myös saamaan kyyneltulvan aikaiseksi :D

Lapsuuteni lempilelu: tietenkin barbit, meillä oli aivan loistavia leikkejä siskoni kanssa!

Lempilelu nykyään: tähän on varmaan pakko sanoa puhelin ja Snapchat.

Salainen paheeni: Ben & Jerry -jäätelöt ja irttarit...

Ei kun se ihan oikea salainen paheeni en oikeastaan keksi tähän mitään jännää :(

Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut: vessapaperin laadusta ei kannata tinkiä, särkylääkkeitä pitää olla aina kotona saatavilla ja että on paljon asioita, jotka eivät muutu tai niihin ei voi vaikuttaa, vaikka niitä kuinka miettisi ja pohtisi, eli niihin ei kannata tuhlata aikaansa tai voimavaroja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti