Olen kuullut puhuttavan siitä, mutten ole koskaan itse maistanut. Nimittäin punajuuririsottoa. Aina perjantaihin saakka, jolloin vihdoin ja viimein valmistin sitä! Mulla ei oikeastaan ollut minkäänlaista mielikuvaa risoton makumaailmasta ja kaikille niille, jotka suhtautuvat punajuureen vähän nihkeästi: tämä ei maistu paljonkaan itse punajuurelta. Makua on oikeastaan aika hankala kuvailla, se on pehmeä ja täyteläinen ja ainakin omalla kohdalla sipulin maku tuli esiin voimakkaampana kuin punajuuri.
Koska en ole tätä aiemmin tehnyt, katsoin tietenkin valmiin reseptin enkä lähtenyt itse soveltamaan. Alla oleva resepti on siis alunperin Valion. Itsessään risoton valmistaminen on tosi simppeliä, kunhan muistaa sekoittaa lähes koko ajan ja lisätä nestettä tarpeeksi, ettei risotto pääse kuivahtamaan.
Punajuuririsotto
300 g punajuuria
200 g punasipulia
3½ dl vettä
kasvisliemikuutio
n. 3 rkl öljyä
3½ dl risottoriisiä
2 prk ruokakermaa (voi olla myös maustettua)
1 dl omenamehua
tarjoiluun mustapippuria, basilikaa ja juustoa
Kuori ja raasta punajuuri karkeaksi raasteeksi (kannattaa pitää kädessä kumihanskaa ellei halua purppuranväristä kättä :D). Kuori sipulit ja leikkaa hienoksi. Kuumenna vesi kattilassa ja lisää kasviesliemikuutio ja pidä kasvisliemi kuumana koko risoton valmistuksen ajan, älä siis siirrä hellalta pois. Kuumenna öljy isossa kattilassa tai paistokasarissa ja lisää siihen risottoriisi, punajuuri ja punasipuli ja kuullota niitä noin viisi minuuttia. Lisää tarvittaessa öljyä. Lisää sitten joukkoon 1 dl kasvislientä sekä ruokakerma. Sekoittele tasaisesti ja anna nesteen imeytyä. Kun neste on imeytynyt, lisää nestettä (kasvislientä ja mehua) pienissä erissä, noin ½ dl kerrallaan. Sekoittaa kannattaa koko ajan, ettei risotto pääse palamaan pohjaan. Levyä ei kannata pitää täysillä, mutta kuitenkin kuumempana kuin puoliväli (eli jos asteikko on 1-6 niin 4-5 on aika hyvä).
Valmis risotto on aika kosteaa, ja riisissä on vielä hieman purutuntumaa. Mausta lopuksi rouhitulla mustapippurilla, tuoreella basilikalla ja parmesaanijuustolla. Olen myös kuullut, että aura- ja vuohenjuusto toimivat oikein hyvin tämän kanssa!
Itse tykkäsin tästä, mutta ihan lempparien kärkeen tämä ei mennyt. Sen sijaan uskon, että kynnys valmistaa vähän perinteisempiä risottoja on nyt pienempi ja aika varmasti sellaisia tullaan kevään aikana täällä blogissa näkemään :) Ootteko työ maistaneet punajuuririsottoa ja mitä tykkäsitte?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti