27.5.2017

Iisiä illanistujaissafkaa

Selailin tuossa muutama ilta netin ihmeellistä maailmaa ja päädyin sattumalta Vaimomatskuu -blogiin ihmettelemään muutamaa ruokajuttua, jotka jäivät sitten takaraivoon sen verran hiertämään, että oli pakko lauantai-iltana toteuttaa leffasyömiseksi.
Mitäs me sitten syötiin? Kokeiltiin ensimmäisen kerran ikinä Pimientos de Padrón -paprikoita. Olen kuullut näistä ennenkin jotain myötämielistä, mutta nyt jäi jotenkin korvan taa kaihertamaan sillä tavoin, että oli kokeiltava, varsinkin kun muistin, että olen näitä joskus Sokoksen S-marketissa nähnyt. Näiden kaveriksi tein itse nachoja (no okei, käytin valmiita maissitortilloja mut muuten ite!) ja tämänkin idean näin jossain aiemmin, mutten kuollaksenikaan muista että missä, joten en valitettavasti saa alkuperäistä lähdettä linkattua tähän :(

IMG_5547

Nachot on tosi helppo ja nopea valmistaa: leikkaa tortillaletun (suosittelen sitä maissia) niin moneen osaan kuin haluaa, levitetään kevyesti öljytylle uunipellille, päälle vähän cheddarjuustoraastetta ja uuniin about 200 asteeseen noin 5 minuutiksi, tai kunnes nachot ovat saaneet kauniin värin ja rapsakoituneet. Uunin jälkeen maustoin kevyesti cayannepippurilla ja suolalla. Mun käyttämät gluteiinittomat maissitortillat oli sellaisia pieniä, halkaisijaltaan about 10 cm, käytin yhteensä 8 tortillalettua ja niistä tuli 2 pellillistä.
Kaveriksi nachoille väänsin guacamolen, hyvä nyrkkisääntö tähän voisi olla että yks avokado per pellillinen nachoja. Guacamolesta mulla ei varsinaista reseptiä ole, mutta kun sekaan heittää ihan himpun verran tomaattia, vähän valkosipulia, limemehua, suolaa ja pippuria sekä tuoretta korianteria, niin pääsee jo aika pitkälle! Mun mielestä guacamolen pitää olla sellasta chunkya (kertokaapa onko tälle olemassa joku näppärä suomennos?!) eikä liian sileeksi sekotettua! 

IMG_5552

Paprikoiden valmistus kannattaa tsiikata tuolta ylempänä linkkaamastani blogista, mutta sekin on sangen vaivaton. Mä kyllä omalla tavallani tykästyin näihin paprikoihin, meidän kohdalle ei tosin osunut yhtään tulista mikä oli vähän pettymys, mutta ehkä ens kerralla osuu kohdalle! Mua nimittäin lähinnä kiinnostaisi että kuinka tulisia ne tuliset sitten on, näissä ei nimittäin potkua ollut ollekaan ja lukemani mukaan vain noin joka kymmenes on tulinen, joten vähän aremmatkin voi näitä aika hyvillä mielin vedellä. 

IMG_5554

Jälkkäriksi meillä oli vielä mangomelonijätskiä, ei itse tehtyä kuitenkaan, mutta se sopi aika kivasti näiden jälkeen ja ois varmaan ollut vielä kivempi, jos olis ollut tulisempaa! Ens kerralla tietää maustaa nachotkin vähän reilummin sillä cayannella! 
Onko siellä kukaan syönyt noita paprikoita tai kokeillut valmistaa niitä itse kotona? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti