5.5.2017

Throwback Style: toukokuu

Aurinkoista ja lämmintä perjantai-aamupäivää! Kovin lämmintä ei tosin tuossa aiemmin aamulla koiraa pihalla käyttäessäni ollut, mutta eiköhän tuo lämpötila tuosta hiljalleen kohoa ja iltapäivälenkille mennessä ei ehkä tarvi laittaa kovin suurta vaatemäärää!
Mutta nyt ois se hetki kun palataan ajassa hieman taaksepäin viime vuosien tyylinäytteisiini ja täytyy kyllä sanoa, että kesäisien kuvien lisäksi kaikki toukokuilta löytämäni asukuvat olivat poikkeuksetta aika kivoja. Let's see!

2012 

2012 
Ei vitsi mikä väriloisto :D Mulla oli yhdessä vaiheessa joku väri-kausi menossa ja kaikki mun vaatteet oli poikkeuksetta aika kirjavia ja kirkkaan/erikoisen värisiä. Joissakin se toimii, kuten tuossa hameessa, joka oli muutaman euron kirpparilöytö ja edelleen yksi mun parhaimmista ja rakkaimmista vaatelöydöistä, mutta esimerkiksi kirkkaan keltaista neuletakkia en pukisi ihan ensimmäisenä päälleni nykyisin. Tukasta en lähde edes avautumaan...


2013 

2013 
Ensimmäisessä kuvassa näköjään sama jakku kuin edellisen vuoden kuvassakin! Sekin on kirpparilöytö, mutta jossakin vaiheessa kasvoin ns. ulos siitä eli se ei enää istunut kovinkaan hyvin. Mutta itse asuun: tämä on oikeastaan tosi hauska, mustavalkoisuus, hameen printti ja yläosan pisi toimii aika kivasti yhteen! Tosta tukasta en sitten taas sano mitään :D
Tää toinen on pirtsakka! Ekana tosin osuu silmään ylä- ja alakropan väriero, ja huomautukseksi että yläkropan rusketuskin hankittu Kroatian lämmössä tuolloin, eli ei ihan noin kuuma toukokuu kuitenkaan ollut, haha. Tällä hetkellä ajatus pukeutua noin vähiin vaatteisiin tuntuu vieraalta mutta ehkä se tästä kun se kesä joskus tulee!


2014 

2014 
Tähän juhlavampaan lookiin ei ole mitään erityistä syytä, ostin joskus kirpparilta tuon ihanan mekon, mutta sopivaa käyttötarkoitusta oli vaikea löytää joten laitoin sen joskus päälle ihan huvin vuoksi. Nimenomaan epäkäytännöllisyyden vuoksi myin eteenpäin, vaikka onhan toi nyt aivan ihana, mitä tosin tuosta ylivalottuneesta kuvasta voi olla vaikea havaita :D Muistan tämän reissun muutenkin erityisen hyvin, koska sain noista kengistä aivan järkyttävät rakkulat jalkoihin, enkä koskenut kenkiin enää sen jälkeen.
Toisessa kuvassa ollaan Lontoossa ja jostain syystä ajattelin, että valkoinen maksimekko on hyvä valinta päälle. Farkkutakkiin yhdistettynä kokonaisuus onkin ihan kiva, mutta koko päivän Lontoon katuja tallatessa voitte arvata, että illalla mekon helmat eivät olleet valkoista nähneetkään. Sittemmin olen alunperin siskolta saadusta mekosta luopunut!


2015 

2015 
Ensimmäinen asukokonaisuus on mun ihan all time favoritteja. Kokonaisuus vaan toimii jotenkin tosi hyvin. Tallessa on mekko ja kengät. Ja vaalea tukka alkaa jälleen himottomaan...
Vähän erilainen ja spottisempi look kuin yleensä! Asusta kaikki muu paitsi housut on tallessa, joskin nuo Puman lenkkarit eivät näytä enää noin hyvältä, haha.


2016

2016

Mun piti tarkastaa faktat vuoden takaisesta postauksesta ja mulla on tosiaan tuossa kuvassa sukkahousut :D Ensimmäinen asu on kiva, mutta mekkoa en omista enää, koska se oli mielestäni liian lyhyt ja off shoulder -mallina liian kapea yläosasta, hihat puristivat hieman ikävästi käsivarsia. Myös kengät ovat menneen talven lumia, niistä hajosi vetoketju ja koska kyseessä oli jotkut halpiskengät, olisi vetoketjun korjauttaminen tullut todennäköisesti kalliimmaksi... mitä tästä opimme? Osta laadukkaita kenkiä!
Toinen asu on toukokuun puolen välin jälkeen otettu ja tällä hetkellä ei oo kyllä merkkiäkään siitä, että pihamme omenapuut kukkisi noin jossakin vaiheessa... Look sen sijaan on yksi lemppareitani viime vuodelta, tykkään hirmusesti noista mun ponihiuksista! 

2 kommenttia:

  1. Oi, ihana postaus! Tällaisia tyylin evoluutioita on ihana lukea ja nähdä, ja nämä saa kyllä kieltämättä heijastelemaan omaa tyylihistoriaa. Sääli, kun itsellä ei ole ollenkaan tällaisia "asukuvia", ehkäpä täytyy alkaa ottamaan nyt tulevaisuutta ajatellen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että pidit! No siis mä oon ihan iloinen ettei mulle oo hirveesti kertynyt materiaalia ennen vuotta 2013 :'D

      Poista