24.8.2016

Autumn Shopping List

Note to self: sukkahousuja, sukkahousuja, sukkahousuja! Viime aikoina mekot ja hameet on pitänyt hylätä pitkälti kaappiin, koska en ole uskaltanut enää lähteä liikkeelle ilman niitä sukkiksia. Ja no toisaalta, viimeisen viikon sisään mulla ei ole ollut mitään tajunnanräjäyttävää vaatimusta näyttää edes tyylikkäältä, koska ei ole ollut aikaa mätsäillä vaatekaapin edessä keskenään sopivia vaatekappaleita/yhdistelmiä, joita ei olla nähty jo sataa kertaa mun päällä. Viimeisimmistä asukuvistakin on jo reilu viikko.
Mutta! Niiden sukkahousujen lisäksi mielessä muutama muu juttu, jotka tarvisin/haluaisin vaatekaappiini näin syksyn alla:

jeans 
Mustat farkut. Mielellään jopa kahdet - toiset kokonaan ehjinä ja toiset polvista auki. Ja nimenomaan kapealahkeisina. Mulla on yhdet mustat housut leveälahkeisina, mutta en ole osannut yhdistellä niitä juuri mihinkään, vaikka ne kivat ja hyvät jalassa ovatkin, joten enimmäkseen niitä tulee käytettyä töissä salivuorossa ollessa. Toiset, vähän huononmalliset, ovat haaroista ratkenneet ja ne pitäisi heittää pois. Nämä mä oikeasti tarvisin, listan seuraavat jutut eivät ole niin pakollisia...

shirts 
Myönnän, että mulla on paha taipumus ostaa aina se vähän erikoisemman mallinen, kuosinen tai kankainen yläosa, mistää seuraa monesti se, että yhdistelyvaihtoehdot eivät ole kovin kummoiset. Näitä tämmöisiä yksilöitä mä olen viimeisen vuoden aikana karsinut vaatekaapistani oikein urakalla pois ja tilalle tarvisin vähän jotain rennonpaa, käytännöllisempää ja helposti yhdisteltävää - elikkä siis tavallisia, yksivärisiä tai printillisiä teeppareita ja toppeja, joissa on hyvä malli ja miellellään sellainen materiaali, että kestää hyvin pesua.

boots

Ostin parisen vuotta sitten henkkamaukalta varsikengät kolmella kympillä ja edelleen ovat tallessa odottelemassa ilmojen kylmenemistä (huom. kengät odottaa, en minä!), mutta alkaahan ne olla aika kuluneet ja katuja tallanneen näköiset. Eli jossakin vaiheessa tulee väistämättä se hetki, kun pohja pettää tai päälliskangas hajoaa tai muuta vastaavaa ja tilalle tarvisi saada toiset. Olen salaa haaveillut Dr. Martensin kengistä, koska ne olisivat kestävä sijoitus, mutta koska hiljattain hankin ne Adidaksen Superstarit, ei ole aikomusta sijoittaa toista reilua satasta yksiin kenkiin, koska en ihan niin varakas ole. Nuo kukkakuosiset tavallaan olisi aika coolit, mutta toisaalta perinteiset mustat olisi varmin valinta, ne kun sopii vähän niin kuin kaiken kanssa. Vastaavanlaisia löytyy toki ns. halpismerkeiltäkin, ja jos nykyiset henkkamaukkakenkäni ovat kestäneet pari talvea, niin ei sekään nyt maailman huonoin sijoitus ole!

knits

Neulehullu ilmoittautuu! Vaikka hurmaavia neuleita näkyy lähes kaikkialla, minne pään sattuu kääntämään, on mulla vähän se ongelma, että koen todella harvan istuvan mulle malliltaan. Tosi moni neule näyttää mun päällä joko totaalisen säkiltä eikä imartele kroppaa yhtään. tai sitten vastaavasti toisenlainen neulemalli on vähän liiankin tyköistuva eikä siitä mainoksessa näkyneestä huolettoman rennosta, mutta coolista lookista ole tietoakaan. Tässäkin on menty monta kertaa erehdyksen kautta ja enää en menekään siihen halpaan, että kotiutan kivannäköisen neulepaidan näennäisesti oikean kokolapun perusteella - multa löytyy neuleita koissa S-XL.
Erityisesti hakusessa olisi aika pitkälti samanlainen yksilö kuin vasemmassa yläkulmassa tuo murretun keltainen, jopa hieman oranssiin taittava neuletakki. Mä niin haluaisin semmosen lantiolle yltävän, hieman over size mallisen kuvioneuletta olevan sinapinkellertävän neuleen. Näillä tuntomerkeillä jos jostakin sellaisen löydätte, niin ilmoittakaa pliis mulle! :D 

maxiskirt 
Tämä listan viimeisin ei ole ehkä se kaikista ajankohtaisin, mutta käyttöä löytyisi silti! Eli musta, tumman harmaa tai vaaleanharmaa maxihame ja mielellään sivuhalkiolla. Mulla oli keskimmäisen hameen värinen maximekko, mutta jouduin heittämään sen menemään, koska siihen oli jostakin tullut sellaisia ns. rasvaisia tahroja, jotka ei millään lähteneet pois ja mekko oli myös kaapissa alkanut haisemaan omituiselle ja se haju säilyi, vaikka vaatteen pesikin. En tiedä mistä oli kyse, joku ominaisuus kankaassa ilmeisestikin, koska vastaavaa ongelmaa ei muissa vaatteissa ole ollut. Mutta anyway, maximittaisia hameita mulla löytyy nuden värisenä sekä muutama kirjavan kukallinen, mutta tämmöinen hillitympi versio olisi paikallaan myöskin. Toisaalta tämmönen pitkä hame on sangen kätevä myös talvella, sillä allehan saa tungettua just niin monta kerrosta pitkiksiä ja/tai sukkiksia kuin haluaa, eikä kukaan näe sen myötä kolme senttiä paksumpia kinttuja!

Millaisia ostoslistoja teillä on syksyä varten, tai mitä haluaisitte hankkia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti