25.4.2020

On siis kevät

... minkä huomasi kyllä tänään aamulla oikein kunnolla suhteellisen rajujen allergiaoireiden muodossa. Vaikuttavia tekijöitä saattaa olla toki muitakin, muina aamuina kun en ole herännyt noin tukkoisena ja oireilevana, koko yleisfiiliskin on aivan väsähtänyt ja aivot tuntuivat aiemmin aivan puuroisilta - onneksi muutama allergialääke kohensi olotilaa! Silti tälle päivälle suunnittelemani kotitreeni ja reipas lenkki saattavat jäädä välistä, ainakin sen treenin osalta. Ulos on näin koiranomistajana joka tapauksessa pakko mennä, vaikka tuon muutaman päivän päästä 15-vuotta täyttävän papparaisen kohdalla ei enää varsinaisesti lenkkeilystä voi puhua...
Ja tässä voisi heikkohermoisempi olla jo sitä mieltä, että nyt on se korona iskenyt, mutta monen monta vuotta näiden allergiaoireiden ja kaiken siihen liittyvän kanssa eläneenä osaan onneksi tunnistaa omasta mielestäni aika tarkasti oireet ja hoitaa niitä sen mukaisesti, eli syytä turhaan panikointiin ei synny :) Muistakaahan te muutkin, että nyt näinä aikoina ilmaantuvat oireet saattavat hyvinkin olla allergiaa, oireiden kirjo on siinäkin aika laaja eikä aina välttämättä tarkoita aivastelua ja silmäoireita! Kotilääkäri kuittaa, hahah.

IMG_5695_edited IMG_5683_edited IMG_5669_edited IMG_5691_edited 
Tämän viikonlopun olen vapaalla, niin kuin se näin osa-aikaisesti lomautettuna paremmalta kuulostaa. Mitään ihmeempää ei ole luvassa suoratoistopalvelujen kuormittamista ja leivonta- ja ruuanlaittojuttujen lisäksi. Eilen itse asiassa teinkin jo pitsaa ja tänään aamusta (niistä kaameista allergiaoireista huolimatta) pekaanipiiraan

Ensi viikolla on vappu ja mua vähän harmittaa, että nyt se menee näissä olosuhteissa, vappu kun on yksi mun lempparijuhlista. Olisi ollut ihana heittää juhlat pystyyn, mutta tämän hetken haaveisiin kuuluu itseasiassa vaan jostain ravintolasta tilattu vappukassi sekä pullo hyvää kuohuvaa tai viiniä kotioloissa. Ilmapallotkin saanee jäädä kauppaan.
Enkä tiedä miksi mun pitää itseäni kiusata näillä toteamuksilla, varsinkin kun olen toistanut ne about sata kertaa, mutta viikon päästä olisi ollut alkuperäisten suunnitelmien mukaan lähtö Mallorcalle viideksi päiväksi äitini kanssa, mutta tosiaan, matka jäi nyt sekin toteutumatta. Tähän osasin suhtautua jo samalla kun edellinen reissukin peruuntui, mutta ajatus turkoosista merestä ja hiekkarannoista ja lämpimämmästä ilmanalasta tuntuvat menetettyinä silti kurjilta. Loppujen lopuksi kuitenkin pieni paha, lentolipuistakin pitäisi saada suurin osa takaisin. 

Loppujen lopuksi kaikki hyvin siis, mutta kaikki on nyt jotenkin niin tasaista, että tuntuu päivien sulautuvan yhteen. Sehän on sinänsä se ja sama - aika menee eteenpäin joka tapauksessa eikä mikään pysähdy täysin, vaikka itse vähän hitaalla kävisikin. Ja koska mihinkään ei tosiaan ole kiire, niin miksipä sitä pitäisi sitten edes juosta?

6 kommenttia:

  1. >"Ja koska mihinkään ei tosiaan ole kiire, niin miksipä sitä pitäisi sitten edes juosta?"
    Kunnon takia. Itse en voi enää juosta, vuosien juokseminen aiheutti sen että vasenta polvea alkaa heti särkemään. Vaihdoin polkupyörään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kunnon ylläpitoon käy muutkin vaihtoehdot kuin juoksu ;) Lajina se ei ole itsellekään vaihtoehto - juurikin polvien takia.

      Poista
  2. Itsekin nyt ekaa kertaa olen saanut samoja oireita, olo on tukkoinen ja oireileva. Mietin, että miten ne allergialääkkeet saa? Pitääkö käydä lääkärissä ja tuleeko lääkkeitä säilyttää kylmässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse käytän siis ihan perus allergialääkkeitä joita löytyy käsiapteekin valikoimasta reilu valikoima. Suosittelen noudattamaan pakkausselosteiden käyttöohjeita, mutta omalla kohdalla usean vuoden kokemuksella toisinaan joudun ottamaan pari allergialääkettä, ennen kuin tehoavat rajuihin ja äkillisesti ilmaantuneisiin oireisiin. Käsittääkseni useimmat allergialääkevalmisteet voi säilyttää ihan huoneenlämmössä!

      Poista
  3. Tukkoinen oltu täälläkin. Allergia on asia, joka kanssa joutuu painia joka vuosi. Lääkkeitä siihen pitäisi taas hakea, ehdottomasti. Takavuosina oireilu ei ollut rajua, kuin mitä nykyään. Täytyy laittaa muistilistalle, että käväisee apteekissa.

    VastaaPoista
  4. Minä olen miettinytkin, että laittaisi jo verkkoapteekista tilaukseen allergialääkkeet kevättä varten. On ainakin sitten valmiina kaapissa, kun se yllättää. Itselläni on melko pahat allergiaoireet, ovat vain voimistuneet vuosien varrella. Kiitos kivasta postauksesta! https://www.vehkojanverkkoapteekki.fi/fi/

    VastaaPoista