paita Gina Tricot / mekko Second hand / kengät Converse / kaulakoru Glitter
Todennäköisesti viikon päästä näihin aikoihin ollaan innokkaana siivoamassa ja kantamassa kamoja meidän uuteen kämppään. Koen olevani tosi onnekas, koska saatiin uusi asunto aikalailla tosta noin vaan ja hauskan sattuman kautta. Nykyistä kotikatua ei onneksi tarvitse hylätä, sillä uusi kämppä on reilun sadan metrin päästä nykyisestä ja kyseessä on vieläpä samankaltainen ullakkoasunto, todella paljon isompana vaan.
Puolitoista vuotta olen asunut tässä nykyisessä asunnossa ja vaikka olenkin valtavan innoissani edessä olevasta muutosta, täytyy myöntää, että fiilikset on osittain vähän haikeatkin. Tämä kun olin ensimmäinen ihan oma asuntoni, aiemmissa minulla on ollut kämppikset. Ja niin tulee olemaan seuraavassakin, nimittäin oma poikaystäväni. Ollaan seurusteltu 2,5 vuotta ja viimein päätettiin kerätä meidän kimpsut ja kampsut yhteen. Tämäkin jännittää hieman, koska ollaan molemmat niin totuttu siihen, että molemmilla on paikka, jossa voi halutessaan olla yksin. Toisaalta meidän vuorokausirytmit menevät nyt niin eri tahtiin poikaystävän ollessa päivät koulussa ja minun ollessa illat töissä, että yliannostusta toisen naamasta tuskin pääsee tulemaan :D
Olen tähän mennessa pakannut tasan yhden muuttolaatikon, mutta pian täytyisi pakkailla lisää. Vaikka omalta osaltani muutto tulee käytännössä tarkoittamaan tavaroiden kantamista tien yli omin käsin (eli jos satutte näkemään jotain hihhuleita ruokapöydän kanssa keskustan läheisyydessä todennäköisesti kovaäänisesti kiroillen, se olen minä!), pitää silti vähän pakkailla. Mulla on pari omin käsin koottua halpislipastoa, jotka on niin surullisessa kunnossa, että ne aion pistää suosiolla palasiksi. Kun on tavarat suurinpiirtein saatu uudessa kodissa paikalleen, voinkin alkaa laatimaan ostoslistaa Ikea-reissua varten, hih. Niin ja uusi sohva pitäisi kalastaa jostakin! Nykyinen, aikoinaan Punaisen ristin Kontista alle viidelläkympillä hommattu kulma/divaani/levitettävä -sohvakombo alkaa olla niin aikansa elänyt, että on aika saattaa se viimeiselle matkalleen. Tai vaihtoehtoisesti tuputtaa jollekin ilmaista tavaraa tori.fi:stä haalivalle harakalle.
Osittain haikeista fiiliksistä huolimatta mä en malta odottaa, että saan keittiön, jossa on oikeasti TILAA ja ilmeisesti myös astianpesukone!!
hehe meilläkin on muutto edessä ja pakattuja laatikoita on vasta vähän, jotenkaan ei saa aikaiseksi vaikka uuteen asuntoon muutto onkin positiivinen juttu ! :D
VastaaPoistaJoo kyl se vaan niin on että vaikka uuteen asuntoon muuttaminen on aina jännää ja kivaa niin se kaikki muu rumba siinä ympärillä ei...tee muuttoilmoitus, tee uusi sähkösopimus, hanki muuttoauto ja hanki vapaata muuttopäivälle ja ää :D puhumattakaan siitä edellisen asunnon loppusiivouksesta!!
Poista