toppi Primark / hame H&M / pussukka H&M / kaulakoru Glitter / aurinkolasit H&M / kengät H&M
Tässä tää nyt ois ruskeilla hiuksilla! Vaikka näistä tuli aavistuksen verran tummat, tykkään näistä kuitenkin tosi paljon. Tuleeko sieltä suunnasta peukkua ylös vai alas?
Mä olen haalinut itselleni taas sen verran tekemistä, ettei ole koneella ehtinyt pahemmin istuskella. Tai no itse asiassa olen kärsinyt ihmeellisestä väsymyksestä (nimimerkillä maanantaina nukuin yhteen asti iltapäivällä. Siis yhteen. Miten on mahdollista?!) ja näin ollen ei ole oikein jaksanut tehdä mitään pakollisia toimia enempää. Olen myös saattanut alkaa seuraamaan Orange Is The New Blackia eli ilmeisesti seuraajien kesken ihan vaan OITNB:tä ja sen parissa on vierähtänyt tunti pari.
Tänään mulla oli vapaapäivä ja se on tullut vietettyä poikaystävän kanssa, nähtiin ekaan kertaan varmaan puoleentoista viikkoon! Onneksi kohta muutetaan saman katon alle (kunhan tulis vahvistuksia suunnasta jos toisesta, tarvis vielä papereita allekirjoitella ja nykyiseltä vuokranantajalta tarvis saada tietoa että kuinka korvausvelvollinen olen tuosta ikkunasta, jonka onnistuneesti hajotin vähän aikaa sitten...:D) niin näkee toista edes illalla (yöllä) nukkumaan mennessä ja aamulla herätessä. Me käytiin tänään vähän ihailemassa mattoja ja lamppuja ja vähän kaikkea muutakin ja mulla ois kauhia Ikea-kuume!
Mutta nyt tää painelis pikkuhiljaa nukkumaan, sillä aamulla poikaystävän herätessä kouluun olisi tarkoitus jatkaa tänään ahkeasti aloitettua siivousta ja leipomista, iltapäivällä nimittäin äitin ja siskon ois tarkoitus tulla kyläilemään ja lupailin kyhäillä niille vähän syötävää ja äitille myöhästyneen synttärikakun :)
Öitä!
Tosi kivat hiukset - ja asu kans!
VastaaPoistaKiiiiitos hurjasti :)
Poista