15.8.2015

Kinkkupiirakka

Tiedetään - vastahan mä julkaisin savuporopiirakan ohjeen ja taas tulisi suolaisen piiraan ohjetta. Mistään hurahduksesta ei nyt ole kyse, mutta satuin saamaan pussillisen vanhaksi menevää aurajuustomurua töistä, ja pitihän sen ympärille kehitellä jotain! Mielestäni aurajuusto ja kinkku on mahtava yhdistelmä ja suosin sitä aina pitsassakin (ei ananasta!!). Jääkaapista sattui löytymään myös paprikaa, joten se pääsi mukaan tähän yhdistelmään. Pohjan kanssa en jaksanut kikkailla - tein sen täysin samalla ohjeella kuin tässä savuporopiirakassakin.

IMG_6425

Täyte:
200 g kinkkusuikaleita
1 pieni paprika
2 dl aurajuustomurua
1 dl mozzarella juustoraastetta
2 kananmunaa
2 dl ruokakermaa
pippuria

Valmista pohja ja esipaista se. Tällä välin leikkaa paprika suikaileiksi ja paahda pienessä tilkassa öljyä. Yhdista kananmunat ja ruokakerma, sekoita tasaiseksi niin että munien rakenne rikkoutuu, mausta pippurilla. Levitä esipaistetun pohjan päälle kinkkusuikaleet, paprika ja aurajuustomuru ja niiden päälle kerma-muna seos. Lopuksi ripottele päälle juustoraaste ja paista uunissa 175 asteessa noin 25-30 minuuttia.
Ja mikäli ei aurajuustosta tykkää, sen voi jättää ihan hyvin kokonaan pois tai korvata jollakin muulla juustolla.

IMG_6431

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti