Se oikea tapaa elää

Kerro yksikin hyvä syy, mikset harrasta liikuntaa säännöllisesti ja tavoitteellisesti, syö vähähiilihydraattisesti ja käy mindfullnes-kursseilla opettelemassa tietoista läsnäoloa?

No mulla on yksi: se en ole minä. Olen viime aikoina huomannut, kuinka helposti ulkopuoliset tekijät antavat syytä huonoon omatuntoon, kun pitäisi olla parempi, paremmassa kunnossa, kivemman näköinen ja henkisesti tasapainossa. Osata 101 asiaa ja mielellään puolet niistä samaan aikaan. Sosiaalinen media luo ihan tiedostamatta sellaisia paineita, jollaisia ei ole koskaan aiemmin ollut. On kaksi ääripäätä: oikea ja väärä. Pitsapohjat tehdään kukkakaalista ja uutta smoothie-reseptiä tupataan instagramiin harva se päivä. Taitavasti kuvattuna tietenkin. Tulee fiilis, että on luuseri ja epäonnistuja, jos tekee kotona makkaraperunat ja istuu sohvalla tuijottamassa enemmän kuin yhden jakson lempparisarjaa Netflixistä. Suklaalevyn kanssa. Niiden makkaraperunoiden jälkeen. No ei kieltämättä ehkä se paras valinta, mutta omasta mielestä se ns. huono valintakin voi toisinaan olla oikea ja hyvä valinta, kokonaisuuden kannalta. 

Tulee fiilis, että ne rehelliset, omat mielipiteet ja -teot pitäisi pitää salassa ja tehdä niin kuin kaikki muutkin. Ettei erotu joukosta ja ettei koe itseään millään tavalla huonommaksi kuin muut. Faktoja tulee joka tuutista, kuinka pitäisi syödä, millainen liikunta sopii juuri sinulle ja nukuithan nyt varmasti vähintään kahdeksan tuntia yössä, koska vakaa unirytmi on kaiken perusta ja huonot yöunet tekosyy kaikelle.

Ei sillä, että lähtisin väittämään mitään faktoja vääriksi. Onhan kaurapuuro ja kuutta eri hedelmää sisältävä smoothie huomattavasti parempi valinta kuin paistetut munat ja pekoni paahtoleivällä kenelle tahansa ja rehellisesti valitsisin itsekin ensimmäisen vaihtoehdon 6/7 aamuna viikosta mieluummin kuin jälkimmäisen. Mutta oma instagram-tilini ei pursua inspiroivia terveysruokia, kuvia värikkäistä treenivaatteista tai saunan jälkeisiä kasvokuvia hehkutuksilla, että kuinka on hyvä olo. Ei, koska ne eivät ole minua, vaikka sisimmässäni ehkä haluaisinkin olla se parempi versio itsestäni, fiksu nuori nainen, joka on hyvässä kunnossa, näyttää kadehdittavan hyvinvoivalta ja tietää yhdestä sun toisesta hyvinvointiin liittyvästä asiasta vaikka mitä. Ja ehkä minusta vielä tuleekin sellainen, mutta omilla ehdoillani.

Elämme valintojen maailmassa ja tuntuu, että jos teet tietoisesti valinnan, joka ei välttämättä tue optimaalista hyvinvointiasi täysillä, sitä pitää perustella kaikille. Varsinkin itselleen. Kun työkaverit menevät salille, tulee fiilis, että kyllähän minunkin pitäisi. Mä itse asiassa tykkäsin salilla käymisestä silloin kun vuosi sitten siellä tuli käytyä vähintään muutaman kerran viikossa, mutta en ole toistaiseksi löytänyt itsestäni sitä kipinää, jonka avulla taas aloittaisin. Pitäisikö lähteä väkipakolla? Olen sellainen ihminen, etten tykkää aikataulutetusta elämästä, vaan haluan tehdä asioita fiilispohjalla. Mulla on vakituinen työ, ja se on ainoa rytmi, jonka elämääni tällä hetkellä tarvitsen. Oman elämänkatsomukseni mukaan elämä on liian lyhyt erinäisiin vaateisiin, aikatauluihin ja tavoitteisiin. Ja se sopii minulle tähän hetkeen. Enkä nyt tarkoita, että se mikä sopii minulle, pitäisi sopia muillekin, koska niinhän juuri asian laita ei ole. Tiedän, että on paljon ihmisiä, joille nämä kaikki mainitsemani asiat ovat elinehto ja perusta arjelle. Mä kuitenkin tykkään, että teen ja menen silloin kuin siltä tuntuu, ja silloin mä myös saan niitä tuloksia. Oli kyse mistä tahansa asiasta.

Tämä teksti ei suinkaan ole minkäänlainen oodi epäterveelliselle ja säännöttömälle elämälle, jos joku nyt niin ehti ajatella. Mä olen tehnyt viime aikoina hyvinkin tietoisia valintoja omaan hyvinvointiini liittyen, enkä avaa niitä juuri tässä tekstissä sen enempää, koska muutamista on tarkoitus kirjoittaa erillistä juttua myöhemmin, mutta tärkeintä niissä on, että ne ovat lähteneet täysin puhtaasti omasta itsestäni, omista tarpeistani eikä ulkopuolisten tekijöiden painostamana.

Elämä on lahja, seikkailu ja mielestäni liian lyhyt suorittamiseen. Minä en saa mielenrauhaa siitä, että syön superterveellisesti ja harrastan kolmea eri lajia säännöllisesti, koska se ei vaikuta elämäni arvoon millään tavalla. Kolesteroliarvoni ovat todennäköisesti koholla (mistä en tietenkään ole ylpeä) ja reisissäni on selluliittiä, en saa ravinnostani todennäköisesti kaikkia ravintoaineita tarpeeksi ja vatsalihakseni ovat heikossa kunnossa, mutta näistä huolimatta saatan elää pidempään ja onnellisempana, kuin että luettelemani asiat olisivat juuri toistepäin. Ikinä ei voi tietää. Toki jokainen tekemämme valinta joko tukee tai laskee jollakin tasolla eliniänodotusta, mutta loppujen lopuksi ei sillä lopulla ole välttämättä mitään tekemistä niiden kanssa.

Tämän tekstin pointti kaikessa sekavuudessaan yrittää olla se, että kaikki ratkaisut ja päätökset, mitä tekee, pitäisi tulla itsestään, omasta tahdosta eikä sosiaalisen median, ulkopuolisten ihmisten tai edes ammatti-ihmisten painostuksesta. Itsestään lähtevät päätökset, myönnytykset, ideat ja halut ovat niitä, mitkä kantavat, antavat elämälle mielekkyyttä ja saavat eteenpäin. Minun on hyvä olla tässä, omassa elämässäni kaikkine epätäydellisyyksineen, ja vaikka ne varmasti jonkun ulkopuolisen silmin näyttävät ja kuulostavat huonoilta, epäterveellisiltä, hätiköidyiltä, holtittomilta tai niistä puuttuu tavoittellisuus, niin ne sopivat minulle, nyt ja tässä. Ketä me loppujen lopuksi olemme tuomitsemaan toisten ratkaisuja ja tapoja elää ja olla? Pitää olla itselleen rehellinen ja armollinen ja se, minkä joku toinen hallitsee täysin, voi olla itselleen äärimmäisen vaikeaa ja hankalasti toteutettavaa, eikä siitä pidä masentua tai tuntea itseään huonommaksi. Olemme erilaisia ja tuntuu hölmöltä edes ajatella, että olisi yksi ja oikea tapa elää. Oli se sitten kuinka terveellinen tahansa.