4.1.2016

Simppelit lihapiirakat

Sarjassamme ei kovin kekseliäät reseptit, ja ehkä osaltaan jopa vähän itsestään selvän helpot, niin ajattelin silti vinkkasta tämän tänne, koska meillä nämä tekivät kauppansa oikein hyvin. Vähän vaihtelua ainaiseen leipäkuvioon. Hieman näpertelyähän näissä on kokoamisvaiheessa, mutta muuten nämä valmistuu aika pitkälti itsestään, koska valmistaikina. Oon yleensä enemmän sellainen tee se itse -nainen ja välttelen valmiita taikinoita, jauhosekoituksia, maustettuja kermoja ym. viimeiseen saakka, mutta ihan niin kunnianhimoinen en minäkään ole, että kävisin näitä varten lehtitaikinaa itse valmistamaan :D

IMG_0391

Lihapiirakat

3x150 g lehtitaikinaa (myös voitaikina käy)
400 g naudan jauhelihaa
basmati (tai jotain toista riisiä) keitettynä 4 henkilölle (riisipaketin ohjeistus)
suolaa, pippuria
halutessaan sipulia
kananmunaa voiteluun

Ota taikinat huoneenlämpöön sulamaan hyvissä ajoin. Keitä riisi ja paista jauheliha (mausta haluamallasi tavalla, itse käytin vain suolaa ja pippuria), yhdistä kypsät keskenään ja sekoita. Jos käytät sipulia, leikkaa se pieneksi kuutioksi ja pehmennä pannulla jauhelihan paiston yhteydessä. Erilaisia vaihtoehtoja muodon suhteen on vaikka kuinka, mutta itse päädyin tekemään tuollaisia kolmioita ja neliöitä. Taikinaa voi halutessaan kaulia hieman ohuemmaksi, jolloin täytettä mahtuu sisään hieman enemmän. Mä leikkasin kolmioita tehdessäni taikinalevyt puoliksi, laitoin jauhelihariisimössöä keskelle ja taitoin kolmion kiinni. Saumakohdat kannattaa tikata kunnolla umpeen, etteivät piirakat uunissa aukea. Paistoaika piirakan koosta ja paksuudesta riippuen n. 10-15 minuuttia. 
Piirakoita tulee tällä ohjeella tosiaan aika paljon, mutta omasta mielestäni on järkevää tehdä kerralla enemmän!

Olipa hyvä ja informatiivinen ohje!! :D Nää on oikeasti niin helppo tehdä ja toteuttaa, että siksi mä en yrittänytkään laatia tästä mitään kunnollista reseptiä. Ajattelin lähiaikoina kokeilla tehdä jotain toisenlaista versiota :)

IMG_0389

2 kommenttia:

  1. Nami, noi näyttää hyviltä! <3 ihan kauhee nälkä tällä hetkellä ja nyt luin tän postauksen, nii yltyy vaan :D pakko testaa joku päivä! http://anskisss.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hahah joo, se on aina huono kattoa ruoka-aiheisia juttuja/kuvia nälkäsenä :D

      Poista