19.2.2017

Luxplus

Ajattelin tulla kertomaan teille hieman enemmän sivustosta, josta on viimeisen reilun puolen vuoden aikana tullut meikäläisen suosikki. Vinkkasinkin siitä jo syksyllä tekemässäni Kosmetiikkaa netistä -postauksessa, mutta koska olen ollut niin supertyytyväinen, on pakko jakaa ilosanomaa vähän perusteellisemmin! (Ja ihan omasta tahdostani, haluan huomauttaa, kyse ei ole siis yhteistyöpostauksesta.)

Luxplus on tanskalainen yritys, joka tarjoaa sivuston jäsenille kosmetiikkaa ja hieman muitakin tuotteita hyvin huokeaan hintaan. Verkkokaupasta tilatakseen täytyy siis liittyä jäseneksi - mutta tämä ei ole mikään iso juttu, tai mikään sitoumus. Jäsenmaksu on 9,95 euroa kuukaudessa eikä jatkuva jäsenyys ole vaadittua. Ensimmäinen kokeilukuukausi on täysin ilmainen. Itse esimerkiksi teen niin, että perun jäsenyyteni kun tiedän, etten ole vähään aikaan tilaamassa sivustolta mitään ja kun seuraavan kerran taas haluan tilata, aktivoituu jäsenyyteni kirjautuessani sisään ja tilauksen tehdessäni tuotteiden loppusummaan lisätään jäsenmaksu. Jos jäsenyyttä ei peru, menee kuukausiveloitus automaattisesti valitulta maksukortilta. Summa ei ole iso, mutta itse en tilaa aina joka kuukausi, joten en halua maksaa ns. turhasta. 

Kuulostaako mutkikkaalta? Ehkä hieman, mutta on kyllä vaivan arvoista. Olemalla jäsen kosmetiikkaa, ihon- ja hiustenhoitotuotteita saa ihan hurjan edullisesti ja nykyisin itse tilaan täältä varmaan 75-80% käyttämistäni edellä mainituista tuotteista. Valikoima on valtava ja vaikka se ajoittain vaihteleekin, ja monesti joku tuote saattaa olla loppuunmyyty, saa täältä silti lähes kaikkea mitä toivoa saattaa. Itse taisin tehdä ensimmäisen tilaukseni syyskuussa ja sen jälkeen uusia tuotteita ja brändejä on tullut lisää paljonkin, joten sivusto "kasvaa" jatkuvasti. Sivustolla on lukuisia tunnettuja brändejä: Anastasia Beverly Hills, Aussie, Avéne, Batiste, Bioderma, Clarins, Clinique, Elizabeth Arden, Essie, I Love Cosmetics, Kerastase, L'Oreal, La Roche-Posay, MAC, Maybelline, OPI, Real Techniques, Rimmel, Tigi, Urtekram, Vichy sekä W7 joitakin mainitakseni. 
En ole aivan varma, mihin tuotteiden alkuperäishinnat perustuvat, mutta ihan kaikki tuotteet eivät ole suinkaan huomattavasti edullisempia kuin ne jossain muualla olisivat ja toki kuvaan astuu myös hinta-laatusuhde, mutta ainakin tutut ja aiemmin käyttämäni merkit ovat ihan samaa laatua kuin muualtakin ostettuina - täältä ne saa vaan puolet halvemmalla. Ja vaikka tosiaan se kuukausimaksu on sen kympin, tulee ostokset silti edullisemmaksi (etenkin, jos ostaa kerralla vähän enemmän) kuin vaikkapa Sokokselta ostettuna.

luxplus

Sivusto: siisti ja helppo selata, tuotteet on kategorisoitu hyvin ja helposti löydettävästi. Kieli on vähän sellaista huonoa suomea, mutta se ei hirveästi haittaa. Ainoa miinus tulee siitä, että todella harvasta tuotteesta löytyy minkäänlaista tuotekuvausta, joten jos haluaa enemmän tietoa jostakin tuotteesta, täytyy tieto etsiä muulta.
Jäsenyys: silloin kuin itse haluat, jäsenyys on helppo irtisanoa silloin kun tarvitsee ja aktivoida taas tarpeen tullen. Jäsenyys velvoittaa 18 vuoden ikää. 
Tilaaminen: helppoa. Jokaisesta tilauksesta kertyy bonusta käytettäväksi seuraavalle kerralle. Kyseessä ei tietenkään ole mikään suuri summa, itselläni sitä kertyy korkeintaan 1,50 euron edestä. Tilauksen tehtyä tilaus- ja toimitusvahvistukset tulevat sähköpostiin. 
Maksaminen: maksukortilla, Visa Electron kelpaa. Laskulle tilaaminen ei onnistu. 
Toimitus: ilmainen. Tuotteet tulevat Tanskasta, joten ihan parissa päivässä tuotteet eivät lähipostiin ilmesty, mutta viikkoa kauempaa en itse muistaakseni ole joutunut odottamaan.
Tuotteiden laatu: ei mitään moitittavaa, kaikki saamani tuotteet ovat aina olleet hyvässä kunnossa sekä pitkälti sellaisia, kuin olen odottanutkin. Palautusoikeus taitaa olla 30 päivää, mutta itse en kertaakaan ole joutunut palauttamaan mitään.

Tässäpä mun viimeisimmässä tilauksessa tulleet tuotteet:

luxplus 2 IMG_3335 IMG_3329 
Tilauksen loppusumma kyseisistä tuotteista oli 36,05 e sekä kuukausimaksu 9,95 e.  Vertailin hieman hintoja, ja muualta ostettuna tilauksen loppusumma olisi ollut suurinpiirtein jotain 65-75 euron väliltä. Tuosta W7 ihonhoitoboksista en edes löytänyt suomalaisia hintatietoja Luxplussan lisäksi, joten otin hintatiedot Amazonista. 
Toisinaan säästöä tulee enemmän ja toisinaan taas vähemmän tilauksen sisällöstä riippuen, mutta mie olen tosiaan ollut ihan joka kerta todella tyytyväinen eikä mitään ongelmia ole ilmennyt missään vaiheessa! Sen takia halusinkin tästä kirjoittaa hieman enemmän :)

Onko Luxplus teille entuudestaan tuttu, vai kuuletteko siitä ensimmäistä kertaa nyt?

5 kommenttia:

  1. Luxplus on ihan huippu! Mullakin on justiinsa paketti matkalla eikä mitään valittamisen aihetta oo aikaisemmin ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että muillakin on toiminut moitteettomasti! Minä ensimmäistä kertaa sivuun törmätessäni googlettelin kans jonkun tovin, että voiko tää oikeasti olla hyvä ja toimiva ja jostain löysin positiivisia kommentteja, niin kokeilin! Onneksi :)

      Poista
  2. Ei muuta vikaa, mutta osa tuotteista on vanhoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa höh! Mulle ei onneksi ole sellaista tullut vastaan, mutta täytyypä jatkossa kiinnittää huomiota tohon kun sieltä tilaa!

      Poista