Yksi suosituimmista aktiviteeteista Brayssa on kävellä 7 kilometrin pituinen matka seuraavaan kaupunkiin Greystonesiin meren vieressä, Bray Headin rinteessä kulkevaa maisemareittiä pitkin. Polku on hyvin hoidettu ja suhteellisen helppokulkuinen. Matkaan kannattaa lähteä hyvissä ajoin aamupäivästä, mikäli haluaa välttyä suurimmilta ihmismassoilta. Tosin mitään suurta yleisöryntäystä tämä paikka ei kerää, mutta hyvällä säällä porukkaa voi olla paljon, koska reitti on myös paikallisten suosiossa. Me lähdettiin kävelemään siinä puoli kymmenen aikaan aamusta ja tuolloin liikenteessä oli lähinnä lenkkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia, mutta takaisin päin kävellessä alkuiltapäivästä porukkaa oli huomattavasti enemmän.
Me siis käveltiin myös takaisin, eli tehtiin yhteensä sellainen 14 km lenkki, mutta jos moinen ei miellytä, niin Greystonesistä pääsee kyllä junalla takaisin Brayhin.
Maisemareitti oli kerrassaan ihana ja jos voisin, niin pomppaisin takaisin noihin maisemiin saman tien. Matkan varrella voi bongata erilaisia merilintuja ja ilmeisesti jopa delfiinejä, mutta me ei taidettu nähdä lokkeja kummempaa :D
Maisemareitin päätöspaikka eli Greystones ei ollut mitenkään ihmeellinen - pieni merenranta kylä jossa oli hirmuisen pitkä hiekkaranta, joka ehkä soveltuu aurinkoloma -tyyppiseen rantailuun paremmin kuin Brayn vastaava, kivisempi ja lyhyempi rantaviiva. Tuli vähän fiilis, että ollaanko tässä nyt Irlannissa lainkaan. Täällä oli kivanoloisia kahviloita, joista voi hakea palan painiketta kävelyn jälkeen!
Toinen liikunnallinen aktiviteetti Brayssa on kivuta maisemaa hallitsevan Bray Headin huipulle, joka on 241 metriä korkea kukkula. Polut ylös eivät ole maailman helppokulkuisimpia, mutta normaalilla peruskunnolla pääsee ylös kyllä melko nopeasti.
Tiivistetysti Bray on aivan upea paikka, kuten kuvistakin sen (toivottavasti) huomaa ja en voi muuta kuin suositella poikkeamaan kaupungissa, jos vain pystyy. Mä olen lähestulkoon varma, että kun joskus seuraavan kerran Irlantiin matkustan, niin varmasti tulen piipahtamaan täällä. Ja seuraava Irlannin matka tulee tapahtumaan, koska meidän äiti oli niin fiiliksissä näistä maisemista, että pakko viedä se mestoille joku päivä :) Tästä tuli yksi mun lempparipaikoista joissa olen käynyt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti