Kun heitin hiuspidennykseni roskiin

Otsikko kuulostaa ehkä vähän tekaistun dramaattiselta, mutta on siitä huolimatta täysin totta. Tein sen viime viikolla. Keräsin kylppärin laatikosta kaikki klipsipidennykset ja viskasin roskiin. No, vielä vähemmän dramaattisemman asiasta tekee se, että kaikki niistä olivat todella käytettyjä ja huonossa kunnossa ja tästä johtuen niitä ei edes tehnyt mieli tunkea päähän oman tukan sekaan. Mutta on taustalla vähän muutakin, mulla ei nimittäin ole uusia tilalle eikä edes tulossa.

Oma hiuspidennysrumbani alkoi joskus 2011, kun sain käyttööni siskon vanhat pidennykset. Siitä se sitten lähti. On ollut klipsiä, on ollut microrengasta ja teippiä. Toisinaan paria samaan aikaan. Luonnollisuus pieni sivuseikka, kunhan tukkaa on paljon. Omassa ulkonäössä hiukset ovat jostain syystä aina olleet se tärkein tekijä, ehkä siksi, että olen kokenut oman, luonnollisen tukkani niin hankalaksi ja vääränlaiseksi.

Mutta tänä keväänä olen huomannut, että olen kokenut yhä vähemmän ja vähemmän tarvetta tunkea lisähiusta päähäni. Voi olla, että musta on tullut vain mukavuudenhaluisempi, sillä ihan rehellisesti eihän varsinkaan ne klipsipidennykset monta kertaa viikossa koko päivän päässä ollessaan mukavalta tunnu. Teippipidennyksien kanssa taas saa olla tarkkana pesun, muotoilun, harjauksen ja no, oikeastaan kaiken yhteydessä. Liikaa vaivaa, helpompaa ja mukavampaa olla ilman. Siitäkin huolimatta että oma kuontalo ei läheskään aina miellytä saati asetu niin kuin sen toivoisi. Luonnonkihara hius on oikukas ja lisäksi luulen, että vuosien hiuspidennysrumba on vaikuttanut myös hiusten pyörteisiin ja kasvusuuntiin, mulla on nimittäin takaraivolla sellainen kohta, että se näyttää ihan kaljulta laikulta, vaikka todellisuudessa hiukset vain pyörtyvät toiseen kohtaan :D

Lisäksi tähän kaikkeen - pidennyksiin, niiden värjäämiseen ja niihin käytettäviin hoitoaineisiin on vuosien varrella kulunut ihan älytön summa rahaa. Useita satoja euroja. Se ei varsinaisesti harmita, mutta kun ajattelee, että sillä summalla olisi varmaan saanut lennon tai parit johonkin matkakohteeseen, niin kyllähän se vähän pistää mietityttämään, että onko se niin sen arvoista.

Tämä kesä mennään siis ihan luomuna. Ilman mitään jatkeita (siitäkin huolimatta että oma tukka muistuttaa malliltaan - tai pikemminkin mallittomuudellaan variksenpelätintä...) Katsoo sitten syksyllä, miltä tuntuu, mutta oletan, että kun pidennyksettömään elämään tottuu, ei siihen halua enää palata - ainakaan kokoaikaisesti. En siis sano, ettei enää ikinä, mutta ei ainakaan nyt. Ja kyllä muuten tuntuu kohta näin 25-vuotiaana hyvältä katsoa itseään peilistä niin, että vaikka näkemästään ei juuri sillä hetkellä pitäisikään, niin se ei tunnu sydänjuuria musertavalta itseinholta, kyvyttömyydeltä, halulta olla joku toinen tai muulta vastaavalta (en sano, että olisin tuntenut varsinaisesti noin aikaisemminkaan, mutta ajatellut niin, että tämä on paljas minä ja saan sen kaiken peittoon lisäämällä tukan, meikin ja oikeat vaatteet). Tuntuu, että olen tietyllä tavalla löytänyt itsestäni jotain ja ensimmäistä kertaa olla täysin rehellinen. Ja kaipa sellaisetkin jutut voivat löytyä niinkin naurettavan kuuloisen asian kuin hiuspidennyksienkin kautta.