19.6.2017

Kesäkunnossa nyt ja aina

Kuten olen monesti aiemminkin sanonut, mulle on luontainen tapa ajatella asioista aina mahdollisimman positiviisesti ja suhtautua kaikkeen sen mukaan. Tämä kohdistuu tietenkin myös kehoon ja omaan ulkonäköön. Kehopositiivisuus on kuitenkin alue, jonka olen osannut hahmottaa ja hyväksyä kunnolla vasta viimeisen vuoden sisään, aiemmin se on ollut tavallaan ok, mutta kuitenkin alitajunnassa sitä on tietyllä tapaa kokenut olevansa vähän vääränlainen. En nykyisinkään ole varmasti monenkaan mielestä oikeanlainen, mutta ero on siinä, että minua ei kiinnosta pätkääkään, jos näin on. Olen ymmärtänyt, että mikään muu ei elämässä ole niin läsnä, kuin muutos. Olen tämän näköinen nyt, mutta vain jonkin aikaa. Riippuen tekijöistä, joihin voin itse jonkin verran vaikuttaa ja tekijöistä, joihin en. Miksi ulkonäöstä siis pitäisi stressata sen enempää?

IMG_6323

Helppoahan se on sanoa. Olen itsekin monesti epäillyt pukea shortseja jalkaan ihoni epätasaisuuden ja reisien selluliitin takia. Hihattomissa paidoissa tuntuu että allit painaa koko kehoa maan tasalle. Tai mites ne jenkkakahvat ja pömppömaha? Bikineissä liikkuminen ei ole tullut kysymykseenkään.

Faktahan on, että näytit miltä tahansa, niin aina on joku, joka katsoo. Arvostelevasti, ehkä ihaillen tai kateellisena, ehkä huvittuneena. Ja sille ei mahda yhtään mitään. Mutta kunhan itse tietää, että on tasan tarkkaan oikeutettu näyttämään juuri siltä miltä haluaa, tai vaikkei haluaisikaan. Ja jos ei halua, pitää muutoksen tapahtua ulkoisesti tai pään sisällä. Mikäli kyseessä ei ole useiden kymmenien kilojen terveyttä uhkaava ylipainotekijä, suosittelen jälkimmäistä, sillä muutos on todennäköisesti paljon kestävämpi.

perhoset

Mikään ei tietenkään tapahdu yhdessä yössä, itselläni muutos on kestänyt varmasti vuosia, sitä itse varsinaisesti tiedostamatta. Mä en koskaan ole ollut mikään rantaleijona enkä viihdy uimarannoilla tai oikeastaan edes pidä uimisesta, joten se bikinitekijä menee siinä - jos käyn uimassa kerran vuodessa jossain yleisellä uimarannalla (muutamaan vuoteen en muuten sitäkään) niin mun ei varmaan tarvitse vastahakoisesti treenata itseäni sen näköiseksi, että haluan pukea päälleni henkkamaukan  niukimmat halpisbikinit. Jos se on jollekin ongelma, niin tuolla henkilöllä on huomattavasti enemmän käsiteltävää itsensä kanssa kuin minulla.

On totta, että mulla ei ole mitkään sulosääret - toisinaan tuntuu edelleen jokseenkin koomiselta pukea mekko ilman sukkahousuja niiden kaveriks tai vetää shortsit jalkaan. Mutta mä olen sitä mieltä, että oli ongelma mikä tahansa, niin ei sitä tarvitse piilotella. Eikä siten mun tarvitse kulkea farkut jalassa kesähelteillä. Tiedän saavani ei niin suopeita katseita varsinkin itseäni nuoremmilta tytöiltä, mutta toisaalta ehkä hyväkin niin - koska muutos on välttämätön, ei kukaan pysy ikuisesti silosäärisenä venus-jumalattarena, vaan kyllä sinne suonikohjuja ilmestyy ajan kuluessa yhdelle sun toiselle. Toisaalta haluan myös toiminnallani luoda välittömämpää ilmapiiriä ja näyttää, että jos minä kehtaan, kehtaat sinäkin.

IMG_6319

Mun kesäkuntoni on tänä vuonna tämä. Ensi vuonna ehkä toisenlainen. Viisi vuotta sitten erilainen. Olennaista on se, että siihen päästäkseni mun ei tarvitse aloittaa alkuvuotta maanisella salitreenamisella ja jollakin dieetillä. Mun ei tarvitse harmitella, etten näytä bikinimallilta tai etten voi käyttää crop toppeja koska mun keskivartalo näyttää niissä epäimertevalta. Ajatuksena tässä taustalla siis sekin, että hyväksyy ja omaksuu omat niin sanotut puutteensa ja vikansa eli jos joku vaatekappale näyttää hyvältä vaikkapa parhaan ystävän päällä, ei se välttämättä näytä sinun päällä. Ja toisinpäin. Voi tuntua ikävältä ja haastelliselta löytää ne omat jutut, mutta ainakin omasta mielestä se palkitaan, sillä ymmärrettyäni itse sen, ei mulla ole ollut minkäänlaista tarvetta yrittääkään olla jotain muuta. Pukea siis esimerkiksi kivannäköistä crop toppia mun päälle. Koska se ei näytä siltä mun päällä. Sen sijaan voin pukea jotain itseni näköistä, kuten vaikkapa tämän setin näissä kuvissa. 

IMG_6348

Kesäkunnosta ei kannata tehdä itselleen vihollista tai mahdottomalta kuulostavaa haastetta, vaan jokapäiväinen kaveri, joka tukee ja tsemppaa sekä hyväksyy sut sellaisena kuin olet, eilen, tänään ja huomennakin. 

2 kommenttia: