15.10.2015

Iholla

IMG_8404 IMG_8407 IMG_8451 mekko Lontoosta / paita H&M (second hand) / laukku Seppälä / kengät Second hand

Tuntuu vähän hölmöltä tulla kirjoittamaan mitään, koska rehellisesti sanottuna mulla ei ole mitään sanottavaa. Ajattelin kuitenkin, että voisin tulla julkaisemaan nämä sunnuntaiset kuvat alta pois. Ei tosin sen puoleen, että uusia olisi odottamassa - sain nimittäin vapailla semmosen allergia-atopia-silmätulehdus -tyyppisen kombon, että olo oli (ja on vähän edelleenkin) todella epämuka ja näytin (näytän) suoraan sanottuna ihan hirveältä. Ei ole mitään käsitystä, mikä nämä kaikki oireet pamautti pintaan kylmenevän sään lisäksi, ja vaikka kyseessä ei todennäköisesti ollut mikään ruoka-aine, oon silti vakavissani miettinyt todella extremeä kaikki pois -ruokakokeilua. Pois siis maitotuotteet, valkoinen vilja, etenkin vehnä, sokeri... on sanomattakin selvää, että totta kai niiden pois jättäminen todennäköisesti parantaa kenen tahansa oloa, mutta se mitä mä tässä ajan takaa on nimenomaan apua atopisiin oireisiin. Oon niin kyllästynyt siihen, että koko ajan pitäisi peitellä jotain osaa itsessään (ihottumaa, silmäoireita yms), että vaikka olenkin kutakuinkin herkkuperseistä herkkupersein, niin alan olla siinä pisteessä että kaikki on kokeiltava, ja tämä ruokavalio on omalla kohdallani aikalailla se viimeinen oljenkorsi ja juuri se, mitä en haluaisi käyttää - ihan noin niin kuin ammattini puolesta ja intohimostani ruuanlaittoon sekä leivontaan. Toisaalta eipä varsinkaan tuolla leipomisella ole suurta vaikutusta, oli ruokavalio millainen tahansa, kun ne määrät mitä leipomisiani syön, on hyvin pieni osa ruokavaliostani. Mutta joo, katsellaan. Olis siitä varmaan jotain apua ton pömppiksenkin selättämisessä, niin menis paidan napit paremmin kiinni, heheh.

Ja kas näin, tekstiä syntyikin noin kolme kertaa enemmän kuin oli toiveissa. Ja käytännössä pelkkää valittamista. Annettakoon se mulle anteeksi tällä kertaa. Jos siellä on kohtalotovereita tai muuten vaan ihovammaisia, niin ois kiva tietää teidän kokemuksistanne mitä tuohon ruokavalioon tulee!

Nyt mää käyn rauhottumaan ja katon pari jaksoa Supernaturalia Netflixistä ja toivon, että huomenaamulla herätessä habitus olisi taas himpun verran tasaantunut. Lauantaina olisi meinaan pitkästä aikaa iltaohjelmaa luvassa, joten olisi huomattavasti kivempi näyttää edes puolet ihmismäisemmältä :P

PS. Ja jos jotain positiivista tähän tekstiin nyt tunkis, niin kyllä mie ihan hirmusesti tykkään tästä mun tukasta ja sen väristä! :)

2 kommenttia:

  1. Mulla ainakin atooppinen iho parani ihan täysin kun jätin vehnän ja maitotuotteet pois. Ja muutenkin olo kyllä koheni verrattuna entiseen! Sokerista en luopunut, mutta en nyt sitä niin kauheasti syö kuitenkaan. Lähinnä itsetehdyissä leivonnaisissa tai jälkkäreissä. Jos haluaa vähentää sokeria, niin kehotan jättämään pois ainakin kaikki karkit ja muut hömpökkeet, missä on hulluna lisäaineita. Kokemuksesta voin kertoa, että vaikka aluks tuntui hankalalta ja luovutus kävi mielessä, niin oli kaiken sen arvoista. Tosi hyviä ruokia ja leipomuksia pystyy edelleen tekemään :) Ja maitotuotteet on superhelppo korvata esim kaikilla kaura- , kookos- tai mantelivalmisteilla. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Oma elämänlaatu (ja ulkonäkö :D) ainakin parani sen verran, että jeh. t. Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, kiitti kannustuksesta! Hyvä että sulla auttoi :) Oon tosiaan tässä miettinyt vaihtoehtoja ja vähän päätynyt siihen, etten mitään lähde kokonaan poistamaan, mutta vähentämään huomattavasti. Maitotuotteiden kohdalla en näe ongelmaa oikeastaan kun levitteiden ja jäätelön kanssa, mutta ongelma vähän kuin katoaa jos jättää leipien syömisen vähemmälle (varsinkin sen vaalean) ja no, jäätelöä ei tule vedettyä päivittäin :D Mutta joo, pienin askelin eteenpäin, vaikka tietysti kertaheitollakin vois vaan jysäyttää. Katsotaan. Aattelin ottaa tästä semmosen loppuvuoden projektin kaikessa hiljaisuudessa, joten katsotaan jos tilanne lähtisi korjaantumaan :) Ja mä malttaisin kärsivällisesti noudattaa kaikkia kokeiluja, koska eihän ne tulokset heti näy...

      Poista