28.12.2018

Mitä sain joululahjaksi

Kuten lupailin, ajattelin tulla tuttuun tapaan jakamaan saamiani joululahjoja tänne bloginkin puolelle! Rehellisyyden nimissä sain niin paljon kaikkea, etten oikeastaan edes kehtaa ääneen sanoa (en mie niin kiltti ole ollut!), mutta tässä nyt joitakin juttuja kuvattuna ja mainittuna :)

lahjat2

Sain aika paljon ihonhoitoon liittyviä juttuja, mikä on aina suuri plussa! Siskolta sain toivomiani Lumenen tuotteita, kaikkia en kuvaan viitsinyt tunkea, mutta siis Valo- ja Lähde -sarjan tuotteita, jotka ovat omia lemppareita :) Oriflamen nestemäinen mattahuulipuna taisi olla ainoa saamani meikkituote ja se odottaa vielä testaukseen pääsyä!
Näiden lisäksi sain ties kuinka monta käsivoidetta, mitkä tuli kaikki enemmän kuin tarpeeseen, sillä mun kädet on tällä hetkellä niin kuivat, että ne halkeilee rikki. Samaan kategoriaan pääsee vielä saamani lahjakortti The Body Shopiin! Se saa kuitenkin vielä hetken odottaa käyttöönpääsyä, nyt kun näitä ihotuotteita on reilusti.

lahjat1

Kahvit ei olleet varsinainen joululahja, mutta ne oli niin kivat, että päätin listata ne tähän joka tapauksessa! Sain ne siskon kaapista kuljeksimasta, sillä hän ei tällä hetkellä omista kahvinkeitintä eikä ole sellaista ilmeisesti hetkeen hankkimassakaan.
Sisko oli leiponut mulle ja äidille lahjaksi Vegepäiväkirjani -blogin ohjeella himmeen hyviä ja rapeita kinuski-suklaapaloja ja nää tosiaan oli! Mä olin huomannut ohjeen itsekin ennen joulua ja oli hauska sattuma, että sisko oli tehnyt juurikin näitä. 

IMG_2880_edited

Kovista paketeista paljastui astioita. Tai nämä kuvassa olevat ei ehkä varsinaisesti astioita, vaan enemmän koriste- tai juhlakäyttöön, mutta löytyi myös juomalasit (vihreänä totta kai!) sekä uunivuokaa. Sain myös S-ryhmän lahjakortin ja sillä ajattelin ostaa kauan haluamani ja tarvitsemani viinilasit, sillä tällä hetkellä multa löytyy vain yksi vanha Ikean viinilasi :D En ole vielä päättänyt, että millaiset, mutta ainakin Iittalan Essence on suhteellisen varma ja ajaton valinta.
 
lahjat3

Minun kirjani on sellainen vähän päiväkirjamainen esitäytetty kirja, jossa on kaikenlaisia kysymyksiä ja tehtäviä, joissa pohditaan mennyttä, nykyisyyttä, tulevaa sekä tietysti omaa itseään, ihmissuhteita ja omaa suhtautumistaan ympäröivään maailmaan. Tämä tuli aika loistavaan ajankohtaan, sillä musta on jo jonkin aikaa tuntunut, että pitäisi purkaa päätään jotenkin, että saisi enemmän kiinni omista ajatuksistaan ja tämä on varmasti loistava siihen!
Ja toisessa kuvassa valehtelematta joulun odotetuimmat lahjat, eli Supernaturalin kaksi viimeisintä tuotantokautta! Näitä mä olen odottanut kuin kuuta nousevaa ja se on ilmeisesti havaittu myös lähipiirissä, sillä sarjan 12. tuotantokautta sain itse asiassa kahden verroin :D Onneksi toisen voi palauttaa eikä lahjan antaja pahoittanut mieltään. Multa löytyy myös kaikki Vampyyripäiväkirjojen aiemmat tuotantokaudet, joten tämä oli kiva yllätys! Varsinkin, kun tämä vika kausi on näkemättä. 

lahjat4

Tuoksukynttilät on mun juttu ja sainkin niitä aika läjän, tosin ihan tuikkumallisina, plus tämän supersöpön lasipurnukan. Pehmeistä paketeista paljastui villasukkia ja varsinkin nämä "anopilta" saadut pitkät, kuviolliset villasukat on aivan mahtavat! Muuta vaatetusta ei paketeista löytynyt, mutta sain vielä lahjakortin Onlyn/Vero Modan liikkeisiin, mikä on mahtijuttu, koska yhdet mun lempparifarkut hajosi haaroista ja tarvin uudet tilalle!

Eli sellaisia juttuja löytyi meikäläisen joululahjoista ♥ Näistä suurin osa on äidiltä ja siskolta, meillä on tapana ostella toisillemme aika läjä lahjoja, sillä muita sukulaisia ei juuri ole. Tai no on, mutta heitä ei jouluisin juuri muistella eikä hekään meitä.
Sen lisäksi, että saamani lahjat olivat ihania, oli ihan superia, että minun antamistani lahjoista tykättiin. Poikaystävän perheen luona en jouluna ollut, mutta sain silti kuulla mieheltä, että lahjoista oli pidetty suuresti. Myös siskon ilmeitä oli hauska seurailla hänen avatessaan minun antamia lahjoja :) Lahjat eivät ole joulun pääjuttu, mutta koska meidän perheellä on hyvin vähän mitään jouluperinteitä, on tämä toisiemme muistaminen lahjoin ollut aika merkittävä juttu jo monta vuotta.

Saitteko te kivoja ja tarpeellisia joululahjoja?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti