Suhteeni alkoholiin

Oma suhtautumiseni alkoholiin - tai pikemminkin kulutukseen on muuttunut aika hurjasti viimeisen reilun vuoden aikana. Tajusin myös, etten ole oikeastaan koskaan kirjoittanut aiheesta, vaikka tuo aihe koskettaa tavalla tai toisella varmasti jokaista, joten ajattelin näin sunnuntain kunniaksi (mikä on varmasti monelle se kuuluisa darrapäivä) ajatuksiani alkoholista ja sen käytöstä sekä pohtia, mikä omalla kohdalla onkaan muuttunut.

Lyödäänpä ensin faktat tiskiin: itse olen alkoholistin tytär. Tämä tosin on vaikuttanut oleellisesti vain isäsuhteeseeni, ei niinkään suhtautumiseeni alkoholiin, joten jätetään tällä kertaa ihmissuhdemietteet pois. Mutta, alkoholi on siis ollut iso osa elämääni alusta asti. Jossakin vaiheessa nuoruutta se ahdisti, varsinkin siinä vaiheessa kun omassa tuttavapiirissä oman ikäiset tyypit kertoivat kännikokemuksiaan viikonlopun jäljiltä. Tuli fiilis, että en minä halua olla sellainen. Taustalla piili ehkä jonkinnäköinen alitajuntainen pelko siitä, että musta tulisi isäni kaltainen. 

Jossakin vaiheessa tietenkin kokeilin alkoholia itsekin. Baareissa tuli täysi-ikäistyttyäni käytyä harva se viikonloppu. Itselleni on kuitenkin aina ollut helppoa tunnistaa ne omat rajani, ja mulle ei alkoholinkäytön seurauksena ole koskaan tapahtunut mitään ikävää, peruuttamatonta enkä tietääkseni ole omalla päihtyneellä käytöksellä aiheuttanut harmia kenellekään. Alkoholi vaikuttaa muhun loppujen lopuksi hyvin vähän: musta ei tule kovasuista muijaa, joka on huutamassa kaikille ja kaikesta, eikä nyyhkyttäjää, joka humalassa avaa elämänsä kurjia puolia ja pillittää niille. Ei myöskään nymfomaania, jolle miesten huomio olisi kaikki kaikessa. Musta tulee ainoastaan puheliaampi ja spontaanimpi. 

Alkoholinkäyttö on mennyt mulla koko täysi-ikäisyyden ajan tietynlaisissa sykleissä: yhtenä kautena tuskin juon sitä ollenkaan ja toisena kautena vähän enemmän. Opiskeluaikana tuli bailattua viikoittain eikä se silloin tuntunut oikein missään. Toisinaan muistan miettineeni omaa alkoholinkäyttöä, mutta en missään vaiheessa kokenut sitä kuitenkaan liialliseksi, en heilunut räkäkännissä pitkin kyliä muistamatta seuraavana aamuna mitään. Alkoholinkäyttöni muuttui, kun aloin seurustelemaan nykyisen poikaystäväni kanssa. Ei heti, sillä poikaystävänikin käytti alkoholia tuolloin melko runsaasti viikonloppuviihdykkeenä, mutta jossain vaiheessa se väheni huomattavasti molemmilta. Omalla kohdallani tähän toki vaikutti myös koulun loppuminen ja työelämään astuminen, olinkin yhtäkkiä töissä käyvä aikuinen, enkä valtion tuin elävä opiskelija. Silti säännöllinen bailaus ja nestepitoiset illanistujaiset olivat läsnä.

Miten mun suhtautuminen on sitten muuttunut viimeisen vuoden aikana? Ryyppäminen ei vaan enää kiinnosta. Aina silloin tällöin sitä kokeilee, kuten nyt perjantaina ystävän kanssa juotiin useampikin annos alkoholia, mutta seuraavana päivänä mulla on aina ikävä fiilis. Vaikka varsinaista krapulaa ei olisikaan, eikä varsinaisesti henkistäkään, en tykkää siitä olosta mikä seuraavana päivänä on: nuhjuinen, väsähtänyt, koko kroppa vähän sellainen tahmea. Mikä nyt ei sinällään ole ihme, koska eihän alkoholi ole keholle hyväksi. Mutta vaikka ryyppääminen ei kiinnosta, en kuitenkaan koe tarpeelliseksi alkaa sellaiselle kaikki tai ei mitään -linjalle. Absolutistia musta ei saisi millään, vaikka ilman alkoholia pärjäisinkin. Miksi? Koska mun mielestä kieltäytyminen totaalisesti jostakin, oli asia mikä tahansa, on vain itsensä kiusaamista, ellei kyseessä sitten ole oikeasti jokin addiktio. Mun mielestä on ihan jees juoda pari siideriä joskus arki-iltanakin, koska mun lempparisiiderit on oikeasti musta hyvänmakuisia. En juo niitä siksi, että hakisin hiprakkaa. Ravintolassa syödessä saatan hyvinkin juoda pari siideriä ruuan kylkiäisenä. 

Omakohtaisista kokemuksistani tiedän, mitä alkoholi ja muut päihteet pahimmillaan tekevät ihmisille. Siksi toisinaan tuntuu vähän hassulta, että meillä on baareja, joissa saa oikein luvan kanssa päihtyä (kunhan siitä maksaa hyvän hinnan) mutta sitten kun vedät jotain muuta, olet alinta ihmiskastia mitä kuvitella saattaa. En nyt varsinaisesti vertaa alkoholia lääkkeiden tai huumeiden käyttöön, kuten varmaan ymmärsitte, mutta asettelu silti on vähän hassu. Tavallaan, päihdehän se alkoholikin on. Mutta alkoholipolitiikka ja muut päihteet ovat asia kokonaan erikseen, enkä ala niistä jauhaa tässä postauksessa. 

Itseäni huolestuttaa myös ryyppäämisen ja humaltumisen viihdearvo, aiheesta tehdään todennäköisesti biisejä enemmän kuin mistään muusta tällä hetkellä, ainakin tuntuu siltä. Lisäksi mua on aina elokuvissa häirinnyt sangen vapautunut päihteiden käyttö, esimerkiksi monissa komediaelokuvissa vedetään bailauksen yhteydessä jos mitä tabua naamariin ja asiasta tehdään hauska ja hulvaton juttu, vaikka todellisuudessa se on omasta mielestäni kaukana siitä.

Yhtenä kohtana täytyy sanoa vielä kaikki kännitarinat, joita varmasti löytyy jokaiselta, jotka ovat joskus alkoholia juoneet enemmän kuin sen pari annosta. Itseltänikin. Näitä kerrotaan kaveruksien kesken ja nauretaan niille ja ne ovat itse asiassa aika suosittu small talk -aihe meille suomalaisille, tuntuu toisinaan naurettavan helpolta jakaa omia känniseikkailujaan sellaisille ihmisille, joille ei nyt välttämättä muuten kuitenkaan avaa omaa elämäntilannettaan ja ajatuksiaan. Tämä ilmiö tuntuu tarkemmin ajateltuna todella hassulta. Olen tehnyt niin itsekin, mutta nykyisin pidän asiat mieluummin itselläni, tuntuu lähinnä tyhmältä kertoa vanhoja juttuja. Joitakin tuttavien viikonloppujuttuja kuunnellessa ei varsinaisesti tee mieli nauraa, vaan kysyä, että tekisitkö noin selvinpäinkin. 

 

Alkoholi ei ole koskaan ollut mulle mikään pakokeino, vaan ainoastaan hauskanpitoon yhdistettävä tekijä. Hiljattain olen kuitenkin ymmärtänyt, että koska olen omalla tavallani aika varautunut ihminen, joka ei juurikaan puhu turhia, on alkoholin tuoma fiilis ollut mulle tietynlainen irtiotto, vapaapäivä. Nimenomaan on ollut, sillä enää en koe asiaa noin ja siksi alkoholinkäyttö ei enää tunnukaan olennaiselta. Olen hauska ja hyvä tyyppi ihan selvänäkin ja vaikka en olekaan (ainakaan tietoisesti) koskaan hakenut mitään hyväksyntää käyttämällä alkoholia, on se tavallaan kuulunut juttuun. Jos multa kysytään, että valitsenko viikonloppuiltana baarin ja alkoholin, vai koti-illan, on vastaus varmasti 9/10 kysymyskerralla jälkimmäinen, ihan siitäkin syystä että olen äärimmäisen mukavuudenhaluinen :D

Toisinaan tulee fiilis, että olisipa mahtava irrotella, mutta tajusin hiljattain, ettei sillä irrottelulla ole mitään tekemistä alkoholin kanssa. Jotenkin se on vain itselläni mennyt aina niin, ja jos huomaa kaipaavansa jonkinlaista irrottelua ja hulluttelua, muttei alkoholia, niin musta se on tavallaan hienoa. Olen ymmärtänyt itsestäni jotain olennaista. 

Minkälainen näkemys teillä on alkoholinkäyttöön ja miten se näkyy teidän elämässänne? Tuleeko alkoholia käytettyä harvemmin vai useammin? Haluan myös vielä sanoa, että tällä tekstillä ei ole tarkoitus arvostella kenenkään valintoja: mulla on ystäviä, jotka eivät käytä lähes koskaan alkoholia ja ystäviä, jotka käyttävät sitä käytännössä viikottain. 

Tämä on kuitenkin aihe, joka puhuttaa aina ja se herättää paljon mielipiteitä, joten halusin tuoda osan näistä ajatuksista myös tänne blogiin.