Matkavinkit ihanaan Irlantiin

Meidän matkasta alkaa olla jo kuukausi, joten olisi varmaan hyvä hetki tuikata tänne viimeisimmätkin kuvat reissusta ja niiden oheen ajattelin jakaa teille muutamia matkavinkkejä. Samanlaisen postauksen olen toki toteuttanut jo pari vuotta sitten, mikä löytyy tästä, ja vaikka suurin osa jutuista pitää edelleenkin paikkansa, niin kertaushan on tunnetusti opintojen äiti! Jutut ja vinkit tulevat täysin sekalaisessa järjestyksessä, mutta toivottavasti siitä huolimatta joku onnistuu poimimaan sieltä itselleen hyviä vinkkejä, mikäli on Irlantiin reissaamassa :)

Suoria lentoja Dubliniin liikennöi mm. Norwegian, jonka kautta mekin ollaan pari viimeisintä reissua lennetty. Edullisimmillaan kahden hengen menopaluuliput Dubliniin saa alle kahdensadan - eli todella edullisesti. Irlanti on suhteellisen ympärivuotinen kohde, mutta mä olen ollut siellä vain touko-syyskuu välisinä ajankohtina. Sesonki on parhaimmillaan/pahimmillaan kesä-elokuussa, jolloin säätkin on yleensä parhaimmat, joten tällöin lennot ja majoitukset saattavat olla kalliimpia.

Mitä taas säähän tulee, käsitys siitä että Irlannissa sataa aina on vähän väärä. Kaikki matkani maahan yhteenlaskettuna tekevät yhteensä sellaisen kuukauden, ja väittäisin, että niistä viisi on ollut oikeasti sateisia päiviä. Maahan matkatessa kannattaa toki varautua siihen, että myös huonoa säätä on luvassa ja sää saattaa päivän aikaan heittää häränpyllyä, kuten meillä täällä Suomessakin.

 ...mistä pääsemmekin vielä siihen, että pakkaaminen tänne lähtiessä voi olla vähän mutkikasta, koska on oikeasti varauduttava ihan kaikkeen, varsinkin jos meinaa olla aktiivinen ja tehdä muutakin kun kiertää Dublinin keskustaa. Oli matkustusajankohta sitten mikä tahansa, suosittelen vilpittömästi ottamaan mukaan ainakin yhden lämpimän neuleen/pusakan ja takin. Kesälläkin. Monissa irlantilaisissa taloissa, varsinkin vanhoissa (joita riittää) on suhteellisen kylmä, eli syys- ja talviaikaan matkustavien kannattaa ottaa tämä huomioon, varsinkin jos yöpyy vaatimattomimmissa majoituspaikoissa.

Valuutta Irlannissa on euro, mikä tekee reissaamisesta himppasen helpompaa. Mainitsin parin vuoden takaisessa postauksessa, että Visa Electron ei käy joka paikassa ja että käteistä kannattaa pitää mukana ja näin muutama vuosi eteenpäin sama homma pitää edelleen paikkansa. Dublinissa ei todennäköisesti tuota ongelmaa tule vastaan, mutta pienemmillä paikkakunnilla kyllä. Mä kysyin useasti etukäteen, että käykö electron maksutapana ja jos kävi, saattoi tulla toinen ongelma vastaan - kortilta piti maksaa tietty summa, että maksaminen onnistui. Monissa paikoissa ei siis voinut maksaa electron -kortilla esim. alle viiden euron ostoksia, joten käteisen nostaminen ei ole ollenkaan huono idea.

Hintataso Irlannissa on suunnilleen sama kuin Suomessakin.

Pistorasiamalli taas on brittiläinen, eli tarvitaan adapteri. Näitä saa vuokrattua/lainattua monissa majoituspaikoissa, mutta meillä on oma. Se on ostettu Clas Ohlsonilta ja hintaa oli alle kymppi. Oma adapteri on siitä hyvä, että puhelinta voi silloin ladata esimerkiksi lentokentällä tai vaikka junassa tai bussissa.

Irlannissa on vasemmanpuoleinen liikenne, eli pientä varovaisuutta matkaan! Tästä syystä en itse edes harkinnut auton vuokraamista. Vaikka suoralla ajaminen onnistuisi, on kääntymiset ja risteykset näin suomalaisesta vinkkelistä katsottuna ihan yhtä sekasortoa :D

Kaikkien paikkojen ja katujen nimet on aina ensin iiriksi, vasta sitten meille tutuilla nimillä.

Lentokentältä Dublinin keskustaan pääsee kätevästi bussilla (lähtevät aivan terminaalin edestä), yhden lipun hinta on 7 euroa. Kaksi vuotta sitten tänne liikennöi bussi, ja lipun sai reilulla kolmella eurolla, mutta ilmeisesti lentoliikenne on kasvanut muutaman vuoden sisään niin että käyttöön on otettu tämä bussiyhteys. Taksillakin pääsee - hinta on siellä 30 euron yläpuolella, voi olla nykyisin enemmänkin. Matkan kesto lentokenttä-keskusta välillä on noin puoli tuntia.

Dublinissa on kaksi rautatieasemaa: Connolly sekä Heuston. Molemmat ovat kävelyetäisyydellä, Connolly hieman lähempänä ydinkeskustaa. Lisäksi keskutan läpi kulkee Luas -rautiovaunu. Bussiasema Busaras sijaitsee ihan Connylly -aseman lähistöllä.

Karkeasti arvioisin, että Dublinissa riittää tekemistä ja näkemistä noin kolmelle päivälle. Jos matka on yhtään pidempi, suosittelen päiväretkeä jonnekin joko omatoimisesti tai sitten eri firmojen kautta. Jos budjetti on pienemmänlainen eikä junassa/bussissa kiinnosta istua monta tuntia peräkkäin, kannattaa valita kohteeksi joku itärannikon kaupunki/kylä, jonne pääsee kätevästi Connolly asemalta DART -junalla. Menopaluulipun hinta on jossakin 7 euron tienoilla. Vahva suositus mm. Braylle!

Mitä Dublinissa sitten voi tehdä? Tietenkin perinteinen kaupunkikierros on pakko tehdä, joko omin päin tai sitten vaikkapa Hop on hop off -bussin kyydistä käsin, vierailla museoissa, Guinnes-tehtaalla, Jamesonin tislaamo, puistot, Dublinin eläintarha (joka muuten on kaikista kivoin eläintarha jossa olen eläessäni käynyt), pubikierros, shoppailu... näitähän riittää :)

Vaikkei olisikaan mikään hurja bile-eläin, on irlantilainen pubikulttuuri tutustumisen arvoinen. Dublinin keskustassa on pubeja lähes joka nurkalla eikä oikeastaan ole väliä mihin niistä pistäytyy, omalle kohdalle ei ole tullut toistaiseksi vastaan yhtään "huonoa". Jos haluaa kuitenkin pelata niin sanotusti varman päälle, kannattaa suunnata Temple Barin alueelle. Me oltiin liikenteessä maanantai-iltana - lähes jokainen Temple Barin pubi oli tupaten täynnä ja livemusaa oli ainakin joka toisessa. Se tunnelma on jotain tosi mukaansatempaavaa ja jotain täysin erilaista kuin meillä Suomessa (tämä toki vain oma mielipiteeni). Kotoisia pubeja löytyy tietysti muualtakin Irlannista ;D

Omien kokemuksien mukaan ihmiset on tosi ystävällisiä ja mikäli joku asia epäilyttää tai on eksynyt, kannattaa kysyä reippaasti neuvoa!

Dublinissa on tosi hyvätasoisia hostelleja (toki niitä huonompiakin löytyy) joten varsinkin jos haluaa säästää, kannattaa tsekata tarjonta läpi. Etenkin, jos ei yövy montaa yötä samassa paikkaa tai matkustaa yksin. Dublinissa reissaa todella paljon nuoria ihmisiä ympäri maailman, joten mikäli on yhtään sosiaalinen niin juttukaveri ja seuraa todennäköisesti löytyy!

Irlantilainen perinneruoka ei varsinaisesti ole mikään kulinaristin lottovoitto ainakaan näin omasta näkökulmasta katsottuna, mutta hyviä ruokapaikkoja ja -ketjuja löytyy silti pilvin pimein. Älä siis mene mäkkäriin tai Burger Kingiin.

Aikaero on miinus kaksi tuntia, eli sama aikavyöhyke kuin Englannissakin.

Mikäli matkustaa maan sisällä junalla (ei koske DART -junalla tehtyjä matkoja) kannattaa liput ostaa etukäteen netistä, jolloin ne saa huomattavasti edullisemmin, sillä edullisimmat liput myyvät nopeasti loppuun. Myös bussiliput saa ostettua helposti etukäteen. Käytännön vinkkinä: kaikesta kannattaa ottaa aina screen shot puhelimella, näin kaikki olennaiset numerot, tiedot sun muut ovat kuvatiedostoissa aina käden ulottuvilla, jos vaikkapa wifi -yhteys ei toimikaan suunnitellusti tai muita ongelmia ilmenee.

Viimeiseksi oikeastaan se kaikista tärkein vinkki: vaikka Dublin on aivan ihana kaupunki, suurin virhe minkä Irlantiin matkustaessa voi tehdä on jäädä pelkästään Dubliniin. Maa on täynnä toinen toistaan mahtavempia kohteita, joten niistä kannattaa mahdollisuuksien mukaan ottaa kaikki irti!

Hämmentäviä facebook-päivityksiä, osa 2

Väittäisin, että melkein jokaiselta niitä löytyy ainakin yksi, tai muutama. Ja sitten on meikämimmi, jolta näitä löytyy sitten vähän enemmänkin. Nimittäin hämmentäviä ja hämäriä facebook-päivityksiä, joista valtaosan olisi voinut jättää julkaisemattakin. Mitään feissarimoka -tyyppisiä juttuja en ole onneksi ikinä julkaissut, mutta koska jaettu ilo on paras ilo, niin tässähän näitä nyt sitten ois. Ensimmäinen osa löytyypi täältä. 

19.11.2010 

Juokaa ihmiset kahvii kylmänä tai kuumana, onni se on meillä keiden ei tarvi juoda sitä ollenkaan kun ollaan muutenkin jo niin vitun kauniita ♥

ja pointti oli...? Selvennetään, että mä löysin kahvin vasta vuonna 2013!

2.1.2011

Jos aiot tänä(kin) vuonna antaa sanalle säälittävä täysin uuden merkityksen, lisää tämä statukseesi.

Huom. luonnollisesti keksin tämän "hauskan" jutun itse.

27.1.2011

Viikko ilman tietokonetta onnistuu joo, mut se on aika ikävää ja tylsää. Viikko ilman telkkaria onnistuu joo, mut mun elokuvariippuvuus on niin paha et saan vierotusoireita. Viikko ilman jäätelöä koska ei oo pakastinta... no, siitä ei tuu mitään. 

Oikeastaan täyttä totta edelleenkin :D Ei elämää ilman jäätelöö! Ja niin, joskus oli aika, kun puhelinta ei edes tämmöisissa listauksissa mainittu.

5.2.2011

Välillä on syytä ihan sovinnolla olla hunningolla, aivan kuutamolla ja rappiolla on hyvä olla kun ei huolet paina eikä rasitu polla. Alangon veljekset sen tietää ja niin tiiän minäkii.

Suomalaisessa poprockissa piilee totuus.

7.6.2011

Nauran jos pääsen pääsykokeis jatkoon tekemälläni hasismuffinssi sarjakuvalla...

Pääsin kuin pääsinkin :D Valitettavasti koulupaikkaa ei sitten kyllä irronnut, eikä kyllä haitannut tippaakaan

24.6.2011

Joo-o, on juhannus ilman Dannyy, ilman mämmii, ilman kokkoo, ilman grillii, ilman heilaa... juomista kyllä löytyy et pitäis vissiin vaan lähteä etsimään noi muut.

Danny ja muut jäi löytämättä (Dannyn yhteys postauksen sisältöön tuntematon) ja perustinkin blogin. 

29.1.2012

Mihin mä miestä tarviin ku on chilillä maustettua munakokkelia!

Postattu klo 1:30 yöllä.

29.5.2012

Ratkiriemukkaan tiistai-illan salaisuus: virsien kuunteleminen

Jumala loi, auringon kuun... pelottavaa, kuinka monien virsien sanat muistan edelleen ulkoa. Olettaisin, että tätä hupailua en ole kuitenkaan harrastanut itsekseni :D

12.5.2013 

Piti käydä nukkuu mut katon leijonakuningasta kaameessa päänsäryssä?

Postattu varttia vaille viisi aamuyöllä. Toisaalta koskaan ei ole huono aika katsoa Leijonakuningasta.

Kun heitin hiuspidennykseni roskiin

Otsikko kuulostaa ehkä vähän tekaistun dramaattiselta, mutta on siitä huolimatta täysin totta. Tein sen viime viikolla. Keräsin kylppärin laatikosta kaikki klipsipidennykset ja viskasin roskiin. No, vielä vähemmän dramaattisemman asiasta tekee se, että kaikki niistä olivat todella käytettyjä ja huonossa kunnossa ja tästä johtuen niitä ei edes tehnyt mieli tunkea päähän oman tukan sekaan. Mutta on taustalla vähän muutakin, mulla ei nimittäin ole uusia tilalle eikä edes tulossa.

Oma hiuspidennysrumbani alkoi joskus 2011, kun sain käyttööni siskon vanhat pidennykset. Siitä se sitten lähti. On ollut klipsiä, on ollut microrengasta ja teippiä. Toisinaan paria samaan aikaan. Luonnollisuus pieni sivuseikka, kunhan tukkaa on paljon. Omassa ulkonäössä hiukset ovat jostain syystä aina olleet se tärkein tekijä, ehkä siksi, että olen kokenut oman, luonnollisen tukkani niin hankalaksi ja vääränlaiseksi.

Mutta tänä keväänä olen huomannut, että olen kokenut yhä vähemmän ja vähemmän tarvetta tunkea lisähiusta päähäni. Voi olla, että musta on tullut vain mukavuudenhaluisempi, sillä ihan rehellisesti eihän varsinkaan ne klipsipidennykset monta kertaa viikossa koko päivän päässä ollessaan mukavalta tunnu. Teippipidennyksien kanssa taas saa olla tarkkana pesun, muotoilun, harjauksen ja no, oikeastaan kaiken yhteydessä. Liikaa vaivaa, helpompaa ja mukavampaa olla ilman. Siitäkin huolimatta että oma kuontalo ei läheskään aina miellytä saati asetu niin kuin sen toivoisi. Luonnonkihara hius on oikukas ja lisäksi luulen, että vuosien hiuspidennysrumba on vaikuttanut myös hiusten pyörteisiin ja kasvusuuntiin, mulla on nimittäin takaraivolla sellainen kohta, että se näyttää ihan kaljulta laikulta, vaikka todellisuudessa hiukset vain pyörtyvät toiseen kohtaan :D

Lisäksi tähän kaikkeen - pidennyksiin, niiden värjäämiseen ja niihin käytettäviin hoitoaineisiin on vuosien varrella kulunut ihan älytön summa rahaa. Useita satoja euroja. Se ei varsinaisesti harmita, mutta kun ajattelee, että sillä summalla olisi varmaan saanut lennon tai parit johonkin matkakohteeseen, niin kyllähän se vähän pistää mietityttämään, että onko se niin sen arvoista.

Tämä kesä mennään siis ihan luomuna. Ilman mitään jatkeita (siitäkin huolimatta että oma tukka muistuttaa malliltaan - tai pikemminkin mallittomuudellaan variksenpelätintä...) Katsoo sitten syksyllä, miltä tuntuu, mutta oletan, että kun pidennyksettömään elämään tottuu, ei siihen halua enää palata - ainakaan kokoaikaisesti. En siis sano, ettei enää ikinä, mutta ei ainakaan nyt. Ja kyllä muuten tuntuu kohta näin 25-vuotiaana hyvältä katsoa itseään peilistä niin, että vaikka näkemästään ei juuri sillä hetkellä pitäisikään, niin se ei tunnu sydänjuuria musertavalta itseinholta, kyvyttömyydeltä, halulta olla joku toinen tai muulta vastaavalta (en sano, että olisin tuntenut varsinaisesti noin aikaisemminkaan, mutta ajatellut niin, että tämä on paljas minä ja saan sen kaiken peittoon lisäämällä tukan, meikin ja oikeat vaatteet). Tuntuu, että olen tietyllä tavalla löytänyt itsestäni jotain ja ensimmäistä kertaa olla täysin rehellinen. Ja kaipa sellaisetkin jutut voivat löytyä niinkin naurettavan kuuloisen asian kuin hiuspidennyksienkin kautta. 

6 kuvaa juhannukselta

Meidän juhannus ei oikeastaan eronnut normaalista viikonlopusta muuten kuin että mulla ei ollut töitä. Käytiin kahvittelemassa poikaystävän vanhempien luona ja grillaamassa mun ystävän luona, mutta muuten chillattiin kotona. Toisaalta just tämmönen on parasta - ei tarvi olla koko ajan menossa tukka putkella eikä krapula pilaa oloa. Ensi vuonna voisin kyllä vakavasti harkita ulkomaanmatkaa - jo ihan näiden mahottoman surkeiden juhannussäiden takia, hahah.
Mun vapaaputki jatkuu vielä muutaman päivän ja tulin viettämään niitä ah, aina niin kauniiseen Kouvolaan :D Kohta lenkille ja sitten uuden iZombie -jakson pariin ♥

Summer Nights

Huomenna vietetään keskikesän juhlaa. Omat suunnitelmat ovat oikeastaan edelleen täysin auki, mutta mulla on viisi päivää vapaata, joten ei oikeastaan haittaa. Välillä se, ettei ole sen kummempia suunnitelmia, tulee tosi tarpeeseen. Tänään menen vielä iltavuoroon, mistä tulee oletettavasto aika rento, koska suurin osa ihmisistä lähtee kaupungista jo varmasti tänään tai sitten tekevät marketeissa maailmanlopun tasoisia grilliruokaostoksia :D Millaisia suunnitelmia teillä on juhannukseksi? 

Juhannuksella ei juhlana ole ollut suurta osaa oikeastaan koskaan mun kesissä, mutta kuusi vuotta sitten juhannuksena päätin aloittaa blogin kirjoittamisen. Noiden kuuden vuoden aikana yhdestä päähänpistosta on muuttunut rakas harrastus ja tapa. Ja olen iloinen siitä, että vaikka blogimaailma on muuttunut tuona aikana järjettömästi, olen silti pitänyt oman tapani tehdä tätä, enkä muuttanut mitään kenenkään muun takia. Kiitos teille, ketkä olette blogiani lukeneet ja seuranneet :)

Koska siellä on varmasti monia, ketkä jättävät sosiaalisen median viikonlopuksi vähemmälle seurannalle, haluan jo tässä vaiheessa toivottaa kaikille oikein mukavaa juhannusta perinteisestä viileänpuoleisesta säästä huolimatta!

Pollo Limonello

Bongasin ihan vahingossa jo muutaman vuoden vanhan Pollo Limonello -reseptin WTD-blogista ja päätin ottaa sen pikemmiten kokeiluun. Nimittäin yleensä kun teen kanasta ruokaa, on se hyvin aasialaisittain maustettua ja tarjoiltu riisin kanssa, eli tämä kanapasta on tervetullutta vaihtelua ja sopii kaiken lisäksi erinomaisesti kesään!

Pollo Limonello

400-600 g maustamatonta kanafileetä /fileesuikaleita

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

muutaman sentin pätkä tuoretta inkivääriä

suolaa

rouhittua mustapippuria

½ tl kurkumaa

2 rkl hunajaa

sitruuna

1 prk Valio ruokakerma & rahka

pastaa

parmesaaniraastetta

tuoretta korianteria

Leikkaa kanafileet sopivan kokoisiksi paloiksi. Pese sitruuna huolellisesti, raasta kuori pienellä terällä ja purista sitten mehu talteen. Pilko sipulit ja inkivääri pieneksi.

Paista kanafileitä öljyssä tai voissa niin että ne saavat hieman pintaväriä, mausta suolalla, mustapippurilla sekä kurkumalla, joka tosin on reseptissä lähinnä sen antaman keltaisen värin takia, eikä niinkään maun. Sen voi siis halutessaan jättää pois. Lisää joukkoon sipulit, inkivääri, hunaja sekä ruokakerma & rahka, anna kiehahtaa. Lisää joukkoon sitruunankuoriraaste sekä mehu, vähennä lämpötilaa ja anna tekeytyä rauhassa. Laita pasta kiehumaan.

Kun pasta on kypsää, valuta keitinvesi pois ja sekoita kanakastike sen joukkoon. Tarjoile parmesaaniraasteen ja tuoreen korianterin kanssa.

Itselle tämä oli tervetullutta vaihtelua, mutta olen varmaan tottunut niin mausteiseen ruokaan, että jotenkin tämä tuntui liian "tyhjältä" :D Ensi kerralla mukaan voisi tuikata vähän vihreää chiliä ja kenties himppasen enemmän valkosipulia sekä inkivääriä.

Kesäkunnossa nyt ja aina

Kuten olen monesti aiemminkin sanonut, mulle on luontainen tapa ajatella asioista aina mahdollisimman positiviisesti ja suhtautua kaikkeen sen mukaan. Tämä kohdistuu tietenkin myös kehoon ja omaan ulkonäköön. Kehopositiivisuus on kuitenkin alue, jonka olen osannut hahmottaa ja hyväksyä kunnolla vasta viimeisen vuoden sisään, aiemmin se on ollut tavallaan ok, mutta kuitenkin alitajunnassa sitä on tietyllä tapaa kokenut olevansa vähän vääränlainen. En nykyisinkään ole varmasti monenkaan mielestä oikeanlainen, mutta ero on siinä, että minua ei kiinnosta pätkääkään, jos näin on. Olen ymmärtänyt, että mikään muu ei elämässä ole niin läsnä, kuin muutos. Olen tämän näköinen nyt, mutta vain jonkin aikaa. Riippuen tekijöistä, joihin voin itse jonkin verran vaikuttaa ja tekijöistä, joihin en. Miksi ulkonäöstä siis pitäisi stressata sen enempää?

Helppoahan se on sanoa. Olen itsekin monesti epäillyt pukea shortseja jalkaan ihoni epätasaisuuden ja reisien selluliitin takia. Hihattomissa paidoissa tuntuu että allit painaa koko kehoa maan tasalle. Tai mites ne jenkkakahvat ja pömppömaha? Bikineissä liikkuminen ei ole tullut kysymykseenkään.

Faktahan on, että näytit miltä tahansa, niin aina on joku, joka katsoo. Arvostelevasti, ehkä ihaillen tai kateellisena, ehkä huvittuneena. Ja sille ei mahda yhtään mitään. Mutta kunhan itse tietää, että on tasan tarkkaan oikeutettu näyttämään juuri siltä miltä haluaa, tai vaikkei haluaisikaan. Ja jos ei halua, pitää muutoksen tapahtua ulkoisesti tai pään sisällä. Mikäli kyseessä ei ole useiden kymmenien kilojen terveyttä uhkaava ylipainotekijä, suosittelen jälkimmäistä, sillä muutos on todennäköisesti paljon kestävämpi.

Mikään ei tietenkään tapahdu yhdessä yössä, itselläni muutos on kestänyt varmasti vuosia, sitä itse varsinaisesti tiedostamatta. Mä en koskaan ole ollut mikään rantaleijona enkä viihdy uimarannoilla tai oikeastaan edes pidä uimisesta, joten se bikinitekijä menee siinä - jos käyn uimassa kerran vuodessa jossain yleisellä uimarannalla (muutamaan vuoteen en muuten sitäkään) niin mun ei varmaan tarvitse vastahakoisesti treenata itseäni sen näköiseksi, että haluan pukea päälleni henkkamaukan  niukimmat halpisbikinit. Jos se on jollekin ongelma, niin tuolla henkilöllä on huomattavasti enemmän käsiteltävää itsensä kanssa kuin minulla.

On totta, että mulla ei ole mitkään sulosääret - toisinaan tuntuu edelleen jokseenkin koomiselta pukea mekko ilman sukkahousuja niiden kaveriks tai vetää shortsit jalkaan. Mutta mä olen sitä mieltä, että oli ongelma mikä tahansa, niin ei sitä tarvitse piilotella. Eikä siten mun tarvitse kulkea farkut jalassa kesähelteillä. Tiedän saavani ei niin suopeita katseita varsinkin itseäni nuoremmilta tytöiltä, mutta toisaalta ehkä hyväkin niin - koska muutos on välttämätön, ei kukaan pysy ikuisesti silosäärisenä venus-jumalattarena, vaan kyllä sinne suonikohjuja ilmestyy ajan kuluessa yhdelle sun toiselle. Toisaalta haluan myös toiminnallani luoda välittömämpää ilmapiiriä ja näyttää, että jos minä kehtaan, kehtaat sinäkin.

Mun kesäkuntoni on tänä vuonna tämä. Ensi vuonna ehkä toisenlainen. Viisi vuotta sitten erilainen. Olennaista on se, että siihen päästäkseni mun ei tarvitse aloittaa alkuvuotta maanisella salitreenamisella ja jollakin dieetillä. Mun ei tarvitse harmitella, etten näytä bikinimallilta tai etten voi käyttää crop toppeja koska mun keskivartalo näyttää niissä epäimertevalta. Ajatuksena tässä taustalla siis sekin, että hyväksyy ja omaksuu omat niin sanotut puutteensa ja vikansa eli jos joku vaatekappale näyttää hyvältä vaikkapa parhaan ystävän päällä, ei se välttämättä näytä sinun päällä. Ja toisinpäin. Voi tuntua ikävältä ja haastelliselta löytää ne omat jutut, mutta ainakin omasta mielestä se palkitaan, sillä ymmärrettyäni itse sen, ei mulla ole ollut minkäänlaista tarvetta yrittääkään olla jotain muuta. Pukea siis esimerkiksi kivannäköistä crop toppia mun päälle. Koska se ei näytä siltä mun päällä. Sen sijaan voin pukea jotain itseni näköistä, kuten vaikkapa tämän setin näissä kuvissa. 

Kesäkunnosta ei kannata tehdä itselleen vihollista tai mahdottomalta kuulostavaa haastetta, vaan jokapäiväinen kaveri, joka tukee ja tsemppaa sekä hyväksyy sut sellaisena kuin olet, eilen, tänään ja huomennakin.