1. Mä en kuvan ottamishetkellä tiennyt, ehtiikö lentävä lokki kuvaan vai ei. Kyllä se ehti ja tästä tuli jostain syystä mun lempparikuvia koko kesältä.
2. Tein aika vahingossa ihan parasta kakkua ikinä. Mä en tietenkään ottanut siitä kuin tämän kuvan, mutta koska tää oli niin hyvää, niin teen aivan 100% varmasti loman aikana uudestaan, joten saatte tekin reseptin :)
3. Toinen reseptiä vaativa on ehkäpä tuo mozzarellan alla lepäävä sitruuna-pestokana. Aivan sairaan hyvää, vaikka itse sanonkin. Risoton resepti sen sijaan löytyy jo täältä.
4. Mulla on Netflix pois käytössä tämän kuun HBO:n takia (mä en viitsi pitää samanaikaisesti aktiivisena montaa suoratoistopalvelua koska niistä kaikista ei kuitenkaan ehdi katsoa) josta olen nyt katsonut Game of Thronesia (uuteen kauteen en ole vielä päässyt) mutta koska se on liitoksissa meidän Elisa Viihde -pakettiin niin lainasin kirjastosta varmuuden vuoksi vähän muuta katseltavaa, koska olen nyt esim. neljä seuraavaa yötä äitini luona.
5. Eilisen iltapäivän kävely kuumuudessa ja auringonpaisteessa oli mahtava ♥ Jedikin pysyi messissä mitä mainioimmin, kun lenkkivalinta oli niin vesipainotteinen. Lahden satama on kyllä kesäaikaan mitä ihanin paikka ja hetken voi aina kuvitella olevansa vähän jossain muualla (ei sillä että sijainnissa olisi mitään vikaa mutta jotenkin sitä on aina kiva kuvitella itsensä pois Suomesta).
6. Kävin aiemmin tällä viikolla baarissa kuuntelemassa ihan oikeaa livemusaa. Bändistä en ollut ikinä kuullutkaan, mutta musiikki ja orkesterin yleisilme sangen miellyttävä - niin korvia kuin silmiäkin ajatellen ;D Mikään kassamagneetti tapahtuma tosin ei ollut, meidän lisäksi paikalla oli pari hassua seuruetta.
7. Katsoin heinäkuussa yhden ainoan leffan, minkä takia leffapäiväkirjaa ei ole näkynyt, jos joku sellaisen perään on ihmetellyt. Onneksi tässä kuussa tilanne on jo parempi!
8. Ei liity kuvaan oikeastaan mitenkään, koska sekin on puhelimen kameralla otettu, kuten kaikki tämän postauksen kuvat, mutta: mä olen pikkuhiljaa ikävästi siinä pisteessä, että mun laitteet alkaa olla parhaat päivänsä eläneet. Tietokone nyt ihan ensimmäisenä ja kamera seuraavana. Toivotaan että molemmat kestäis ainakin puoli vuotta lisää.
Tähän väliin myös toinen randomi kommentti siitä, että oon tällä viikolla nukkunut ties kuinka monena päivänä päiväunet. Tosin oonhan mä monena iltana valvonut tosi myöhään ja vastaavasti erinäisistä syistä johtuen herännyt melko aikaseen, mutta silti jotenkin outoa ja hassua. No mutta, onneksi mulla on siihen aikaa ja mahdollisuus!
9. Jouduin odottelemaan poikaystävää keskustassa ja siinä odotellessa poikkesin kahveella ja donitsilla. Pitäisi varmaan suosia yksityisiä ja trendikkäitä kahviloita, joista saa raaka-kakkuja ja matchalattea (en ole muuten ikinä maistanut) mutta tää nyt oli lähimpänä ja Arnolds nyt vaan yksinkertaisesti toimii.
10. Tilattiin nälkäisinä take away -annokset intialaista jostain mestasta, mistä saa suurinpiirtein kaikkea pitsoista hampurilaisiin intialaisen lisäksi (eli suomeksi eika skeptisesti suhtautuen) mutta tää olikin ihan positiivinen yllätys! Butter chicken ei ollut parasta syömääni (heh teen melkein itse parempaa) mutta kuitenkin parempaa kui odotin. Ja naan -leipä oli hyvee!
11. Tänään saavuin Kouvolaan, tyylikkäästi noin kymmenen minuuttia myöhässä IC:llä mut perillä meitä odotti tämmönen matkalaukunvaltaaja ♥
12. Jos pelästyitte, että onko se tehnyt tämmösen kuvapostauksen ilman omaa pärstäänsä siinä niin ei hätää, en ole! Aina pitää johonkin väliin ottaa selfie. Eilinen vaatekerta oli minusta tosi kiva, mutta siitä on sitte erikseen kuvat :)
13. Ja lasi viiniä! Sain kaverilta synttärilahjaksi hänen itse tekemäänsä kotiviiniä ja tällä viikolla mä sen korkkasin. Kotiviinistä voi saada ehkä vähän nahkean vaikutelman, mutta tämä oli kyllä hyvin onnistunutta! En viineistä tiiä paljonkaan, kun en niitä juurikaan juo, mutta tää oli semmosta kevyttä, aika makeaa. Vadelmalimsan kanssa join näitä pari lasia, oli oikein hyvää!
Mun lomani jatkuu nyt pitsan valmistuksen puitteissa ja varmaan korkkaan jonkun noista aiemmin esillä olleista sarjoista :) Tykkään mun normaalista arjesta, mut ai että ku on ihanaa olla lomalla ♥
Siis apua mistä oot saanu Coca-Cola LIMEÄ?! Ihastuttiin tohon juomaan Jenkeissä ja kerran oon tuonu sitä matkalaukussa kotiinkin asti :D Joskus sai verkkiksestä, mut ei enää... :(
VastaaPoistaAijaa! :D Mä löysin tota Lahen S-Market Mascotista! :) Se oli mustakin ihan hyvää (tykkään muutenkin laittaa sitruunaa/limeä normikokikseen) mutta ei kyl vie voittoa vaniljacolasta! :)
PoistaSiis oikeesti, S-Marketista :D Ei voi olla totta... En oo tienny, että toi kuuluu S-ryhmän valikoimiin missään. Nytpä tiedän missä poikkean, jos lähdetään mökille vielä ;) Kiitos vinkistä!
PoistaHahah S-ryhmä osaa yllättää joskus :D Voi olla hyvinkin mahdollista että valikoimissa muissakin marketeissa, mutta nimenomaan tuolta bongasin, muualta en oo ees tajunnut katsoa. Mut just tän takia on niin hauskaa blogata täysin randomeista asioista - ikinä ei voi tietää mikä saattaa ilahduttaa jonkun toisen päivää! :D Toivottavasti saatte käsiinne tota limecolaa! :)
Poista