Otsikko kuulostaa jonkun semisurkean scifi-seikkailun jatko-osalta, mutta oikeasti se meinaa sitä, että meikäläisen seuraava reissu fantastisten maisemien luvattuun maahan, Irlantiin, onkin pikkuisen aiemmin kuin mitä odotin :D Ei nyt sentään tänä vuonna, mutta ensi maaliskuussa - eli viimeisestä matkasta sinne ei tule vuottakaan.
Miksi näin, mihin jäi reilihaaveet? Reilihaaveet eivät ole muuttuneet, mutta siltä osin kaikki on vielä hyvin epävarmaa. Irlannin-matka oikeastaan taas täysin extempore päähänpisto, jonka takana on kyllä ajatus: kyseessä on synttärilahja äidilleni minulta ja siskoltani. Ja Irlantiin siksi, että sinne äitini on haikaillut joka ikinen kerta kuvia näyttäessäni, hahah. Toisekseen Dubliniin oli tarjolla huomattavasti edullisempia lentoja vaikkapa Keski-Euroopan maihin verrattuna (menopaluu 75 e/hlö). Mä lähden mukaan tietenkin oppaaksi. Äiti sanoi, ettei halua mitään materiaa lahjaksi, joten sekin on yksi syy miksi päädyttiin tähän ratkaisuun.
Maaliskuu ei ehkä ole kaikista otollisin matkustusajankohta (pienen googlettelun jälkeen totesin että sää voi olla mitä tahansa räntäsateesta +15 asteen kevätsäähän), mutta koska ensi kesän muut matkasuunnitelmat (minun sekä esim. kielikursseja vetävän siskoni osalta) ovat vielä täysin auki, niin ajattelin tämän olevan sellainen aika "turvallinen" ajankohta. Ja kyseessä on kuitenkin Irlanti - aina on hyvä aika matkustaa sinne ;) Oman lisänsä tähän tuo vielä se, että saavumme kylille maaliskuun 19.päivä - edeltävänä viikonloppuna on Saint Patrick's Day ja juhlinta näkyy varmasti vielä maanantainakin, sillä se on merkattu bank holidayksi.
Ja sitten se tärkein, eli mitä mieltä lahjan saaja oli tästä? Täysin yllättynyt, hämmentynyt ja haltioitunut, eli oikein osuva valinta :)
Ja sitten se tärkein, eli mitä mieltä lahjan saaja oli tästä? Täysin yllättynyt, hämmentynyt ja haltioitunut, eli oikein osuva valinta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti