26.8.2017

Älä sorru arvosteleviin ja syyllistäviin kommentteihin

Olen viime aikoina kiinnittänyt jotenkin erityisen paljon huomiota ihmisten mustavalkoiseen ajattelutapaan. Se on joko tai, tuntuu että siihen väliinputoajat ovat näiden ihmisten mielestä surkeita luusereita, jotka ovat huonoja ihmisiä, kun eivät pysty perustelemaan näkemyksiään niin, että oman kantansa johonkin asiaan voi tiivistää yhdessä lauseessa. Pitkiä perusteluita ja eri näkökulmien esille tuomista pidetään selittelynä. En ymmärrä, että miksi.

Omassa elämässäni mulle on hyvin selkeää, että oikeastaan kaikki on niin sanotusti harmaata. Haluan välttää ääripäitä, mustaa ja valkoista, niin paljon kuin mahdollista. Monesti kun omaksuu jonkun tietyn tavan toimia, tekee asiat aina samalla tavalla ja niin edelleen, sitä voi sokeutua muille vaihtoehdoille. Omasta totuudesta tulee absoluuttinen totuus ja muiden totuudet ovat vääriä, olivatpa ne mitä tahansa. Kyseenalaistaminen on ok, mutta syyllistäminen ei. Tosi monesti varsinkin sosiaalisessa mediassa tulee vastaan juuri tämän tyyppisiä tapauksia: asialliseen keskusteluun tai kommenttipalstalle eksyy ainakin se yksi tyyppi, kenen on pakko sohaista muurahaispesää härnäävästi kepillä jotenkin osoittaakseen, että hän on se parempi tyyppi (vaikka moralisoivasta tai syyllistävästä kommentista ei millään tavalla käy ilmi henkilön omat toimintaperiaatteet).

Kun jakaa omaa elämäntyyliään suurelle yleisölle mediassa (huom en puhu nyt itsestäni :D) on ihan selvää, että se yleisö haluaa tietää ja nähdä enemmän. Mutta tästäkin huolimatta mä olen sitä mieltä, että julkaisijan ei tarvite. Yhtään kukaan ei ole tilivelvollinen varsinkaan anonyymeille kommentoijille siitä, että miksi tekee asiat niin kuin tekee tai mitä hän ajattelee asiasta x. Ihan samalla tavalla esimerkiksi mun yksityiselämä ei kuulu työnantajalleni niin kauan, kun se ei millään tavalla vaikuta työpanokseeni. Ja tähän väliin voin omakohtaisesta kokemuksestani sanoa, että välillä kannattaa puhua niistä omista jutuista, vaikkei tarvisikaan. Ne tekee susta persoonan, eikä pelkkää duuniaan hoitavaa robottia.

IMG_7752

Palatakseni takaisin itse aiheen pariin, minusta meidän pitäisi enemmän muistuttaa itseämme, ja toisiamme, siitä että me kaikki olemme ihmisiä samalla viivalla. Kaikki tekemämme valinnat muokkaa meitä suuntaan tai toiseen ja jotkut niistä valinnoista voi olla huonompia kuin toiset, mutta itse ajattelen niin, että kukaan ei ansaitse vihamielistä arvostelua niistä valinnoista, ajatuksista. Tarkoitus ei ole kuulostaa tekopyhältä joten haluan korostaa että on asia erikseen kun ne valinnat tietoisesti ja suoraan vahingoittaa jotain toista esimerkiksi väkivaltaisesti.

Joten: vaikka sinulla on mustavalkoinen tai hyvin jyrkkä näkemys vaikkapa eläinten oikeuksista, kasvissyönnistä, maahanmuuttopolitiikasta, kulutustottumuksista tai mistä tahansa, niin rehellisesti sanottuna olen sitä mieltä, että se ei tee sinusta parepaa ihmistä. On hienoa, että joku jaksaa perehtyä johonkin aiheeseen intohimoisesti ja on siten valveutunut, mutta se ajattelumalli, jonka osa tästä porukasta tuntuu omaavan ja jonka mukaan toisin toimivat ovat velvollisia perustelemaan oman kantansa heille, on typerä. Mä itse koen, että on ok soljua harmaiden vivahteiden joukossa, silläkin uhalla että se tekee jonkun silmissä musta laiskan, mukavuudenhaluisen ja yksinkertaisen. Pitää myös muistaa, että yksi ominaisuus ei sulje toista pois, joten se joka huutelee toisen perään asiasta y, voi olla itse maailman paskin asiassa z. Jos joku ihminen kertoo olevansa a, niin se ei todellakaan sulje pois sitä vaihtoehtoa, että hän olisi myös kaikki muut hemmetin aakkoset, vaikkei hän sitä kyseisellä hetkellä kerro.

Millaisia ajatuksia tämä aihe teissä herättää?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti