31.8.2017

15 x elokuu

Viimeinen päivä elokuuta menossa, mihin tää aika oikein katoaa?! Enää neljä kuukautta tätä vuotta jäljellä, hui. Omalla kohdalla jotenkin ärsyttävästi sellainen olo, että tämän vuoden ns. kohokohdat on omalta kohdalta jo ohi eikä loppuvuodella ole mitään erityistä annettavaa ja sen takia melkeen jo odottaa ensi vuotta, mutta toivotaan että olen väärässä ja kaikkea kivaa sekä odottamatonta tapahtuisi! Mutta ennen tulevaisuuteen tuijottelua suunnataan katse hetkeksi menneeseen, tässä ois nimittäin kuvasoldoa puhelimesta elokuun ajalta! (Snapchatissa mut löytää mennikae -nimimerkin takaa.) 

elo4


1.-3. Elokuun omalla tavallaan isoin juttu oli Jedin kastrointi, joka siis tehtiin toisesta kiveksestä löytyneen kasvaimen takia. Jonkun mielestä saattaa olla turha alkaa leikkelemään yli 12-vuotiasta koiraa, mutta koska Jedi on muutoin niin hyväkuntoinen, päädyttiin me siihen vaihtoehtoon, koska kasvaimen laadusta ei ollut tietoa ja itselleni on tärkeää päästä vaikuttamaan koiran hyvinvointiin ja elinikään niin paljon kuin mahdollista.
Leikkaus meni hyvin ja Jedi on siitä toipunut oikein hyvin. Kauluria käytettiin pari ensimmäistä päivää koko ajan ulkona käymistä lukuunottamatta, sittemmin vain yöllä ja sen joutuessa olemaan vähän aikaa yksin. Leikkaushaava ei siis juurikaan kiinnostanut sitä. Leikkauksesta on nyt kulunut yli 10 päivää, joten kauluria ei tarvitse enää käyttää :) Ensimmäiset pari yötä kaulurin kanssa olivat yht tuskaa, mutta sittemmin Jedi tottui siihen ja sai (ja me saimme) nukuttua. 

elo1

4. Ei kesää ilman mustikassa käymistä! Kävin vain kaksi kertaa ja niilläkin kerroilla keräsin vain sen verran, mitä leipomuksiin käytin, yhteensä varmaan nippanappa litran verran. Mä koen mustikassa käymisen erittäin rentouttavana aktiviteettinä, mikä on sinällään hauskaa, koska mustikoistahan en erityisemmin pidä :D
5. Siinäpä vasta kaunis loppukesän maisema! Noot... tälläkin hetkellä ulkona sataa vettä, pöh. Ehkäpä niitä kauniita syyspäiviä vielä tulee vastaan.
6. Äitini koira tietää kans, että ilmat viilenee ja peiton alla on lämmin ♥

elo2

7. Itsetehty pitsa nyt vaan on parasta.
8. Vaikkei uskoisi, niin syön toisinaan ihan semiterveellisestikin :D Ihan täysin vegaanistahan tämä ei ole kuten kuva väittää, tajusin nimittäin että pinaattiletuissa on kananmunaa. No mutta, helppoa ja hyvää silti!
9. Oijoi, nämä leivät oli niiiiin hyviä! Oli avokadoa, kanaa, mozzarellaa, tomaattia ja pestoa... syöminen ei sitten onnistunut kovinkaan siististi mutta ei anneta sen häiritä. 

elo3

10. Jep.
11. Minähän olin suurimman osan elokuusta lomalla, mutta tällä viikolla palasin takaisin sorvin ääreen. Hyvä fiilis sen suhteen!
12. Jos mä oisin filtteri, niin mä oisin tää. Ihan 6-0 meitsille suunnattu!!
  elo5 
13. Ootteko maistaneet näitä Tescon cookieita? Jos ette niin nyt kipinkapin ostamaan, nää on parhaita. Oikean puolimmaisten jätticookieiden tarina juontaa omalla kohdalla itse asiassa niinkin pitkälle kuin vuoteen 2013 jolloin siskoni asui puoli vuotta Irlannissa ja muistaakseni lähetti mulle näitä postissakin :D 
14. Perjantaikahvit poikaystävän ja anopin seurassa :)
15. Ruoka-annos näyttää kyseenalaiselta, mutta voin vakuuttaa sen olevan nachovuokaa ja mun lemppariruokaa. Elokuvasta olikin jo puhetta leffapäiväkirjassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti