10.7.2018

Pariisissa yllätti x9

Vaikka olin lukenut Pariisista vaikka kuinka paljon ennen matkaa, silti osa asioista pääsi yllättämään. Tai ei nyt varsinaisesti yllättämään, mutta tiedättehän. Kuten vaikka se, että...

...pariisilaiset patongit kourissa ei olekaan vaan sellainen hehheh -juttu, vaan siellä ne oikeasti viiletti patongit kainalossa :D

...liikenne vaikutti suhteellisen sujuvalta, mutta silti aina jostain kajahteli tööttäyksen ääniä. Siis koko ajan. Eikä sellaista tööttään sulle kerran, koska et osaa -tööttäilyä, vaan sellaista raivokasta, korviin soimaan jäävää tuplatööttäilyä vielä tuplattuna.

...kaupungin siisteys. Ihmisiä oli istuksimassa kaikkialla, puistoissa ja Seinen varrella ja oikeastaan ihan kaikkialla, mutta joka paikassa tuntui olevan käsittämättömän siistiä, mikä siis todellakin oli positiivinen yllätys!

IMG_0986 IMG_1039 IMG_1015 IMG_0886

...Eiffelin torni sijaitsee suht syrjässä, ainakin siihen nähden että minä olin jotekin virheellisesti kuvitellut sen ikään kuin olevan nollapiste, kaiken keskellä. Yllätyksenä tuli myös se, kuinka piilossa torni on, eli se ei todellakaan näy kaikkialle, kuten olin myös olettanut :D

...etanat ei olleetkaan mitenkään kamala kokemus. En kuitenkaan silti usko tilaavani etanoita missään täällä Suomessa ravintolaan mennessäni

...hygienia ruokaa myyvissä paikoissa. Tähän esimerkkinä kun ostettiin crepet yhdestä kojusta, niin siinä se mimmi rakennekynsiensä kanssa paistoi lettuja samoilla käsillä, joilla hän käsitteli rahaa ja laittoi hiuksiaan paremmin kiinni. Tuli tälleen ravintola-alalla aika monta vuotta työskenneelle vähän sellainen eh, ei meillä ikinä Suomessa -fiilis. No, tästä huolimatta hyvää oli.

IMG_0929 IMG_0951 IMG_1092 IMG_0874

...muutamaan tavarataloon mennessämme vartijat tarkistivat laukkumme. Ei siis vain meidän, vaan kaikkien sisään tulevien. Kyse oli toki vähän hienommista tavarataloista, mutta silti tämä oli jotenkin vähän outoa! Näihin tavarataloihin emme suinkaan menneet ostosmielessä, vaan kattoterassien takia!

...ihmispaljous. Juu, Pariisi on varmaan yksi maailman suosituimmista matkakohteista, mutta silti se, että minne menitkin ja mitä teit, niin niitä ihmisiä oli joka paikassa paljon. Mutta tähän taas käänteisenä se, että se ei missään vaiheessa oikeastaan häirinnyt, koska Pariisi on niin iso ja laajalle levittynyt, että vaikka ihmisiä oli joka paikassa paljon, niitä ei vuorostaan ollut yhdessä paikassa liikaa.

...halpa viini. Osasin odottaa tätäkin, mutta silti hinnat yllätti, varsinkin jos ei ole nirso viininjuoja. Useimmat roséviinit sai kolmella eurolla.

IMG_0932 IMG_1073 IMG_1067 IMG_0893
Vielä olisi ainakin yksi Pariisi -postaus tulossa, nimittäin mun vinkit kyseiseen kaupunkiin. Tuntuu vähän hassulta jakaa näitä kuvia ja fiiliksiä, kun lomasta on melkein kaksi viikkoa, mutta koska lomalla en tosiaankaan halua konetta näpytellä ja arkeen palattua aika-taulut on mitä on, niin eihän tälle mitään voi :) Toivottavasti teitä ei haittaa, että meno laahaa vähän perässä! 

2 kommenttia:

  1. Oi mitä kuvia! <3 Mä haluun joku päivä Pariisiin niin tätä oli kiva lukee! :) Toi hygienian puute oli mullekkin yllätys Hollannissa! Kahvilan myyjä otti mun tilaamasta munkista paljain käsin kiinni ja sen kuorrutteeseen jäi sen sormenjälki! :D Oli vähän kulttuurishokki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Pariisi oli kyllä ihana ja sinne pääsee Suomesta onneksi aika edullisesti ja nopeasti :)

      Joo no musta tuntuu, että Suomessa ollaan vähän ylihygienisiä toisinaan, mutta ei mulla tulis kyllä mieleen töissä käsitellä itse ruokaa ilman hanskoja jne. Mut onneksi ei tullut mitään pöpöä! Toi sun munkkikeissi on vähän ällö :D Ei meillä Suomessa Arnoldsilla! (ehkä, toivottavasti)

      Poista