Ikä on vain numero

Täytän huomenna vuosia. Ikääntyminen ahdistaa tavallaan, vaikka toki samalla tiedostan, että näin 27 vuotta täyttävänä siihen ei varsinaisesti ole vielä mitään syytä. Toisaalta se on taas mukavaa - luin nimittäin juuri hiljattain vanhoja päiväkirjamerkintöjäni aina ala-asteelta lukioikäiseksi ja tuli fiilis, että onneksi olen kasvanut niistä ajoista. Toki siellä oli ajatuksia ja oivalluksia, joita luin melkein ylpeänä, mutta suurin osa oli sellaista kasvukipuista vuodatusta, että merkintöjen lukeminen oli varsinainen suoritus. Mietinköhän kymmenen vuoden päästä samanlaisia juttuja näistä nyt kirjoitetuista blogijutuista..?

Se, mitä olen oppinut on, että ikä on vain numero. Ihan jokainen yksilö kasvaa ja kehittyy omassa tahdissaan, ja siihen on iällä tässä vaiheessa varsin vähän merkitystä (lapsen kehitys on asia erikseen). Mun viikottaisiin ihmiskontakteihin sisältyy kaikkia ikäryhmiä aina teini-ikäisistä lähemmäs eläkeikää läheneviä, enkä mä juuri koskaan tule ajatelleeksi kenenkään ikää niissä kontakteissa. Omia ystäviä mulla on oman ikäni molemmin puolin. Tiedän mua itseäni paljon nuorempia, ketkä hankkivat lapsia, omistavat asuntoja ja autoja ja sitten taas itseäni vanhempia, ketkä asuvat samalla tavalla vuokralla eivätkä mietikään perheen perustamista.

Ehkä siinä ikääntymisessä ja vanhenemissa eniten ahdistaakin ne yhteiskunnan normit, jotka salakavalasti kiemurtelevat omaan alitajuntaan, vaikka kukaan ei ahdistele mua kysymyksillä lapsien hankkimisesta tai kyseenalaista muitakaan valintojani. Tulee vaan fiilis, että kun on jo tämän ikäinen aikuinen, pitäisi jollakin tavalla olla enemmän ja omistaa jotain konkreettista - vaikka ääneen sanottuna se on ihan naurettavaa, sillä en ole perusluonteeltanikaan yhtään sellainen.

Joten loppujen lopuksi ikä ei yksistään kerro kenestäkään juuri yhtään mitään. Itse olen elämääni suht tyytyväinen, joten miksi muuttaa sitä millään tavalla perustein "koska olen jo tämän ikäinen". Autoa en halua enkä tarvitse, musta vuokralla on ok asua ja lapsia en ole missään vaiheessa elämääni erityisesti halunnut ja toivonut, enkä niitä varsinkaan tässä hetkessä osaa kuvitellakaan elämääni. Mulla on vakituinen työpaikka, jossa mulla on hyvä asema, olen saanut nähdä maailmaa ja matkustaa taloudellisen tilanteen niin salliessa täysin vapaasti ja mulla on ympärilläni aivan mahtavia, ihania ja erilaisia ihmisiä. Se riittää mulle tässä hetkessä enemmän kuin hyvin.