Power of Makeup

Itselleni meikittömyys on aina ollut luonnollista, enkä ole millään tavoin hävennyt meikitöntä naamaani tai tuntenut oloani epämukavaksi. Se on oikeastaan aika lailla toistepäin - tykkään kyllä meikata ja saada itseni kivemman näköiseksi, mutta kaikista mukavin olo mulla on meikittä, koska ei tarvitse miettiä että jos nyt raavin naamaa, niin lähteekö puolet meikkipohjasta irti tai onko luomivärit ja rajaukset nyt edelleen siellä missä pitäisikin. Ja osittain myös ihotyypistäni johtuen meikittömyys tai hyvin vähäinen meikki on se kaikista paras vaihtoehto.

Koska mulla ei ole kasvoissani mitään sellaista, mitä pitäisi erityisesti peitellä tai muuttaa, on meikkini usein aika luonnollinen ja silloinkin kun meikkiä on verrattain aika paljon, niin sellaista mielikuvaa ei kuitenkaan synny. Ainakin oma poikaystävä on mulle näin todennut :D Toisaalta meikki on pakko pitää suht simppelinä, koska olen aika kaavoihin kangistunut meikkaaja, enkä jaksa mitään contouring-kikkoja tms. 

 

Suurimmat ongelmakohdat naamassani - ja ihossani on atopian mukanaan tuomat vaivat. Kuten kuvistakin on havaittavissa, silmänympärysihoni on aika punakka ja kuiva, ja silmäpussit helposti havaittavissa. Toinen ongelmakohta on suunympärys, varsinkin nenän ja ylähuulen välinen ihoalue. Se kuivuu ja hilseilee tosi usein, mikä on vähän kiusallista, koska sitä ongelmaa ei saa peitettyä samalla tavalla kuin punertavaa silmänympärysaluetta. Nämä ongelmat ovat vähän kausittaisia, saattaa olla yksi hyvä viikko ja sitten pari huonompaa. Mä en ole löytänyt tähän mitään selitystä toistaiseksi, enkä ihan sitä mieluista ja sopivinta tuotettakaan, mutta en aio luovuttaa! Jos teillä on jotain hyviä vinkkejä jaettavaksi, niin saa kertoa :)

Jos te näette mut kävelemässä täällä Lahdessa jossakin, niin mitä suurimmalla todennäköisyydellä näette mut tuossa ensimmäisessä, meikittömässä ja hiuspidennyksettömässä lookissa. Ja todennäköisesti vielä silmälasit päässä. Mikään katseita (korkeintaan sääliviä) keräävä lookki ei siis ole kyseessä :D Joskus se olisi haitannut minua enemmänkin, mutta ei enää niinkään. Joka päivä ei vaan jaksa kiinnostaa, vaikka toki olisihan se kiva näyttää aina julkisesti liikkuessaan hyvältä, sädehtivältä ja oikein hyvinvointiselta, mutta en minä ainakaan jaksaisi pitää sellaista illuusiota yllä. Mieluummin menen töihinkin ilman meikkiä, totean työkaverille että kato nyt tätä naamaa, saanko olla keittiössä piilossa koko vuoron ja sitten olen. Työkaverit on tietoisia mun huonoista iho- ja naamapäivistä ja suhtautuvat niihin neutraalisti, mikä on kiva. Kukaan ei ihmettele, jos menen töihin vasemman puoleisen kuvan näköisenä, mutta kukaan ei myöskään ihmettele, jos seuraavana päivänä menen oikean puoleisen kuvan näköisenä.

 

Se, kuinka meikkaa, kuinka usein ja millä tuotteilla, on jokaisen oma asia eikä mielestäni kukaan ulkopuolinen ole siihen sanomaan mitään. Omasta mielestäni useimmat ihmiset ovat nätimpiä vähäisemmällä meikkimäärällä, mutta jos henkilö itse kokee olevansa kaunis ja hyvännäköinen vasta puolen tunnin meikkausoperaation ja kymmenien eri tuotteiden käyttämisen jälkeen, niin se hänelle suotakoon. On toki niin taitavia meikkaajia, että niiden kaikkien tuotteiden alle kätkeytyy ihan toisen näköinen henkilö ja tällöin ulkopuolisia voi suututtaa tuo luotu illuusio, mutta meikkaaminenhan on juuri sitä varten. Että niinä päivinä, kun ei kestä katsoa peilistä sitä omaa, meikitöntä naamaa, jossa voi olla ihovirheitä, värivirheitä tai muuten vaan tuntuu, että nyt ei toimi, niin voi taikoa putelista putelin perään sellaisen lopputuloksen, että tuntee itsensä paremman näköiseksi, kenties itsevarmemmaksi ja omaan tyyliinsä sopivammaksi. 

Itse voisin elää ilman suurinta osaa kosmetiikkatuotteita, mutta toistaiseksi en ole kokenut mitään syytä, miksi pitäisi. Toisinaan on kiva meikkailla ajan kanssa, ja toisinaan jopa yrittää opetella uusia jekkuja, joita on Youtuben tuhansista tutoriaalivideoista poiminut. Tosin toisinaan tässä mennään vähän yli, kuten missä tahansa liiallisen materiaalin keräämisessä - kukaan ei tarvitse viittä erilaista meikkivoidetta tai ripsiväriä, kymmentä erilaista luomiväripalettia tai kahtakymmentä huulipunaa, joista ainakin neljä on suurinpiirtein samanvärisiä. Myönnän, että itselläni on erilaisia huulimeikkejä verrattain paljon, kun miettii että käytän jotakin niistä ehkä 2 kertaa viikossa, mutta muuten mulla pysyy aika hyvin tolkku kosmetiikkahankintojen suhteen, hommaan uusia kun joku loppuu, tai toisinaan heitän tuotteita pois, koska ne ovat olleet avattuja todella kauan, eikä niiden teho ole enää silloin yhtä hyvä + bakteerikasvustojen riski kasvaa huimasti. Tämä tällä tavalla pohjustukseksi tähän, koska mulla on ihan jäätävän iso kosmetiikkapostaus tekeillänsä, eli niistä suurin osa on hankittu ihan tarpeeseen eikä "huvin vuoksi ja koska oli kivannäköinen" ;)

Millainen suhtautuminen teillä on meikkaamiseen tai meikattuihin ihmisiin? Pidättekö itsestänne enemmän meikittä vai meikin kanssa (tai lähinnä tunnetteko olonne yhtä sinuksi ja itsevarmoiksi kummin päin tahansa)? Mä henkilökohtaisesti en koe olevani kaunis ihminen meikittä tai meikinkään kanssa, vaan sellainen perus ihan kivannäköinen. Niinä huonoinakin naamapäivinä, kun ei kuitenkaan jaksa panostaa sen enempää, mulle riittää tieto siitä, että saan itsestäni halutessani kivemman näköisen meikin turvin. Ja sitten taas joskus kesäisin, perinteisellä aamunaamalla ja tukka pörröllä, edellispäivän auringonsäteet vielä poskipäillä, on fiilis ettei sitä tarvi meikata ollenkaan. 

PS. Kaikki tämän postauksen kuvat on täysin muokkaamattomia ja ilman meikkiä-meikin kanssa kuvilla on aikaeroa ehkä se about puoli tuntia :)