10.6.2017

Cliffs of Moher

Meidän matkamme toisena aamuna koitti hetki, jota olin odottanut todella kauan: retki Cliffs of Moherille! Me tosiaan mentiin paikalle Corkista Paddywagonin kautta ja retki varattiin meidän hostellin kautta. Normaalisti hinta on 39 euroa henkilö, mikä sisältää myös pääsymaksun kallioille (jota ei huom. missään tarkasteta, mutta jos joku sitä tulee kyselemään niin hyvähän se on olla. Tuon lipun hinta on 6 euroa), mutta me maksettiin koko lystistä yhteensä 60 euroa, eli saatiin todella tuntuva alennus. Jos päiväretket mihin tahansa kohteeseen kiinnostaa, kannattaa ottaa etukäteen selvää tai kysyä majoituspaikan respasta, että onko heillä tämän kaltaisia yhteistyökuvioita.

Bussi lähti liikkeelle aamulla kahdeksan maissa ja paikan päällä oltiin muistaakseni joskus puolenpäivän aikaan, eli jokusen tunnin bussissa saa istuskella. Meillä bussikuski jorinoi tarinaa matkan varrella siitä sun tästä, itselleni jäi tosin vähän epäselväksi että mitä - tyypillä oli aika vahva corkilainen murre ja lisäksi hän piti mikkiä aivan liian lähellä suuta, niin että puhe puuroitui... Takaisin Corkissa olimme siinä kuuden maissa illalla, eli koko lystiin meni about 10 tuntia, suurin osa luonnollisesti bussissa istuen. Mutta sitten niihin maisemiin!

IMG_5731 IMG_5765 IMG_5740 IMG_5789

Meidän kohdalle osui tosi hyvä sää, mutta uskon, että paikka olisi yhtä mykistävän upea huonommallakin säällä. Näistä kuvista voi olla vähän huono saada täysin käsitystä alueen koosta ja korkeudesta, mutta alue oli yllättävän iso. Bussiretken yhteydessä aikaa täällä pysähtymiseen oli varattu 1,5 tuntia ja voin rehellisesti kertoa, että se ei riitä mihinkään. Jos on mahdollisuus mennä paikalle omin neuvoin, niin suosittelen lämpimästi. Mutta olihan tuo puolitoistatuntinen parempi kuin ei mitään!

Kuvista ei näy kovin hyvin sekään, että paikalla oli ihmisiä suhteellisen paljon. Varmasti parikymmentä bussilastillista ja lisäksi kaikki yksityisautoilijat. Tämä ei kuitenkaan haitannut millään tavalla, ainoastaan hidasti etenemistä joissakin paikoissa. Muut ihmiset oli melko helppo rajata pois kuvista ja no, mittasuhteiden takia niitä on melko vaikea edes bongata noista kuvista :D

cliffs of moher IMG_5793 IMG_5778

Kuten kuvista ehkä pystyy päättelemään, minkäänlaisia turvatoimiahan tuolla ei ole. Onhan siellä aidat, joiden takana pitäisi liikkua, mutta lähes kaikki tekivät päinvastoin. Ihan reunalle pääsi kuka vaan. Paikan päällä ollessa se tuntui oikeastaan ihan normaalilta ja jännittävältä, mutta tavallaan myös todella pelottava ajatus, koska eihän sinne tarvi mukaan kuin yhden sekopään, joka vaikkapa alkaisi töniä reunalla kuvaavia ihmisiä alas. Yritin etsiä netistä tietoa täällä tapahtuneista onnettomuuksista ja kuolemista, mutta en löytänyt sen kummempaa infoa, että kuin niitä tapahtuu vuosittain. Paikan päälle menemistä ei silti kannata jättää väliin, kunhan muistaa olla varovainen ja jättää turhat riskit ottamatta :)

Tämän jälkeen matkamme jatkui kohti Burrenin kansallispuiston aluetta, jossa meillä oli noin vartin stoppi valokuvaamista varten. Alue on karua karstimaata enkä ole eläessäni nähnyt vastaavaa paikkaa. Minimaalisesta maisemasta huolimatta alue oli omalla tavallaan upea. Tämän jälkeen meillä oli noin tunnin lounastauko läheisessä kylässä Doolinissa, minkä jälkeen lähdimme ajelemaan takaisin Corkia kohti.

IMG_5800 cliffs of moher 2 IMG_5809

Tämä oli mun 4. kerta Irlannissa ja olen tosi iloinen, että vihdoin ja viimein sain raksittua tämän nähtävyyden niin sanotusti listalta pois. Vaikka kyllä menisin tänne ehdottomasti uudelleen. Bussikuljetuksissa on ainoastaan se vika, että ne ovat paikalla siinä keskipäivän/iltapäivän aikaan ja voisin kuvitella mestan olevan vielä upeampi auringonnousun tai -laskun aikaan - ymmärtääkseni alue ei kuitenkaan ole yleisölle avoin kuin tiettyihin aikoihin päivästä, eli periaatteessa sinne ei pääse. Paikka on myös suljettu, mikäli sääolot ovat liian huonot. Lisää aiheesta voi lukea nähtävyyden nettiosoitteesta.

Tiivistetysti upeimpia paikkoja, mitä olen ikinä nähnyt ja jos täällä piipahtamisen vain saa mahtumaan aikatauluunsa ja budjettiinsa Irlannissa vieraillessa, niin suosittelen ehdottomasti! Onko kukaan teistä käynyt täällä?

IMG_5782 IMG_5739 IMG_5774

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti